Viikko alkoi arvokkaalla vierasvoitolla - SaiPa kaatoi HIFK:n Helsingissä | SaiPa

Viikko alkoi arvokkaalla vierasvoitolla - SaiPa kaatoi HIFK:n Helsingissä

SaiPan alkuviikon vierasottelukiertue Helsinkiin ja Raumalle käynnistyi komealla voitolla suosikkina otteluun lähteneestä HIFK:sta. Voittolukemat Helsingissä olivat 1-3. SaiPan maaleista vastasivat David Bernhardt, Tomas Zaborsky ja Jarno Koskiranta. Maalilla Matej Tomek torjui hyvän ottelun.

Lähtöasetelmat otteluun olivat SaiPan kannalta haastavat. HIFK oli sarjataulukossa kolmantena, ja se oli ollut kotikentällään Liigan parhaimmistoa. Lisäksi kaksi joukkueiden välistä aikaisempaa kohtaamista tällä kaudella oli päättynyt HIFK:n voittoon.

SaiPa tuli otteluun pirteästi valmiina haastamaan sarjakolmonen. SaiPa hallitsi avauserää aivan ensimmäisiä minuutteja lukuun ottamatta .Joukkue oli aktiivinen ja nälkäisempi. SaiPa sai myös palkinnon hyvästä peli-ilmeestään ja taistelustaan, kun erän lopussa ajassa 19.29, kolmen ottelun poissaolon jälkeen kokoonpanoon palannut, David Bernhardt laukoi suoraan syötöstä ottelun avausmaalin. SaiPan 0-1 osumassa syöttäjinä olivat Matias Mäntykivi ja Joni Nikko.

Toisessa erässä HIFK tasoitti lukemiksi 1-1, kun erää oli pelattu vajaa kaksi minuuttia. Maalinedustalta kiekon ohi Matej Tomekin pääsi tuikkaamaan Jesse Saarinen.

Vain reilu minuutti HIFK:n tasoituksesta Matias Mäntykivi murtautui laidalta läpi maalintekoon. Kiekko löysi tiensä ohi Frans Tuohimaan ja SaiPa juhli johtomaalia. Videotarkistuksen jälkeen maali kuitenkin hylättiin kädellä ohjattuna, ja näin ottelua jatkettiin numeroissa 1-1.

Kolmannessa erässä SaiPa ratkaisi ottelun kahdella pikamaalilla. HIFK:n musta hetki ajoittui aikavälille 47.16-47.51. Ensin kultakypärä Tomas Zaborsky laukoi kauden yhdennentoista maalinsa ja vei keltamustat 1-2 johtoon. Mainion syötön Zaborskyn osumaan tarjoili Veikko Loimaranta. 1-3 maali oli puolestaan Jarno Koskirannan käsialaa. syöttöpisteet maaliin merkittiin Mikko Juusolalle ja Markus Kojolle. Näin SaiPa oli siirtynyt hetkessä kahden maalin karkumatkalle.

Maalin jälkeen HIFK haki tiukasti kavennusmaalia, mutta SaiPan puolustus ja maalivahti Tomek kestivät. SaiPan maalilla Matej Tomek torjui ottelussa yhteensä 25 kertaa, ja pohjusti hyvällä pelillään joukkueelleen kolme arvokasta sarjapistettä Helsingin tiistai-illasta.

SaiPasta pirteästi esiintyivät koko ajan otteitaan parantava Matias Mäntykivi, sekä Jarno Koskirannan johtama hyökkäyskolmikko, jossa laitahyökkääjät Mikko Juusola ja Eerik Erholtz jatkoivat vahvoja otteitaan.

SaiPa pelasi tänään ilman Santeri Virtasta, HIFK:ta puuttui puolestaan Anton Lundell. Molemmat ovat Ruotsin EHT-turnauksen seurauksena koronakaranteenissa.

SaiPan päävalmentaja Ville Hämäinen oli ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueen aktiivisuuteen ja uskallukseen pelata.

-Taas pystyttiin laajalla rintamalla pelaamaan hyvä peli, totesi tyytyväinen Hämäläinen

SaiPan vierasottelut jatkuvat jo heti huomenna keskiviikkona Raumalla, missä vastaan asettuu sarjajohtaja Lukko.


LehdiStötilaisuus

Maalikooste