Tehokas Vitjaz oli parempi Kisapuiston illassa | SaiPa

Tehokas Vitjaz oli parempi Kisapuiston illassa

SaiPa taipui Vitjazille 1-7 -lukemin Kisapuiston ainoassa ottelussa harjoituspelikaudella.


Kisapuistossa pelattiin ensimmäistä kertaa sitten viime kevään.

Heti ottelun alkuun keltapaidat saivat muutaman vaarallisen paikan, kun Micke Saarella oli mainio paikka alivoimalla ja heti perään Erik Autio karkasi jäähyaitiosta läpiajoon, mutta kiekko karkasi lavasta. SaiPalla oli avauserässä myös muita maalipaikkoja, mutta kiekkoa ei saatu ohi Vitjazin Alexander Samonovin. Vitjaz pelasi väkevästi ja lopulta 1-0 -osuma syntyi takatolpalta Pavel Koltyginin lavasta. Esityön osumaan tekivät suomalaiset Ville Lajunen ja Miro Aaltonen.

SaiPalla oli ensimmäisessä erässä koko ottelun tavoin hakemista päästä hyökkäämään kiekolla hallitusti. Keltamustat pääsivät aloittamaan toisen erän ylivoimalla, mutta pyörityksestä huolimatta kotijoukkue ei osunut. Pavel Koltygin runnoi läheltä maalia illan toisellaan vieraat kahden maalin johtoon.

SaiPan kurinalaisuus oli ajoittain kadoksissa ja Vitjazin ylivoima oli tappavan tehokas. 3-0 -maali oli vieraitten illan hienoin osuma, kun Lajunen tarjoili Aaltoselle upean syötön ja suomalainen ei erehtynyt. Kahdella yhtä vastaan hyökkäyksestä tehtiin Vitjazin illan neljäs osuma.

Toisessa erässä SaiPa rakensi muutaman hyvän paikan. Eemil Oksanen antoi jättösyötön tuoreelle hankinalle Teemu Ramstedtille, mutta Samonov torjui tämänkin. Toisen erän lopulla kotijoukkueen ottelu muuttui taas vaikeammaksi, kun Tomi Iso-Mustajärvi otti ottelurangaistuksen.

Kolmannessa erässä Vitjaz siirtyi jo 5-0 -johtoon, kun peliväline kimposi Nicklas Westerholmin patjoista sivuun, josta Yegor Voronkovin oli helppo työ laittaa pikkumusta uuniin. Ottelu sai hieman väriä ja fanit saivat syytä riemuun, kun Mikael Kuronen sutaisi kiekon lähietäisyydeltä puikoista sisään Santeri Virtasen ja Mario Grmanin syötöstä. Heti perään itänaapurin vieraat siirtyivät 6-1 -karkumatkalle.

Lopussa tarkastelujaksolla pelaava Yaroslav Alexeyev pääsi kokeilemaan hyvältä tontilta ilman tulosta. Koko illan muotoaan hakenut ylivoima sai jauhaa vielä viidellä kolmea vastaan, mutta pyörittelystä huolimatta maalia ei saatu. Ramstedtille avautui viimeisillä hetkillä avopaikka takatolpalta, mutta sentteri ei kyennyt siirtämään kiekkoa tyhjänä ammottavaan maaliin.

Loppulukemiksi kirjattiin 1-7 Vitjazin hyväksi, joten paljon jäi parannettavaa kotijoukkueelle.