17.09.2024 21:13
Tappara vahvempi Tampereella
Tapparan maalivahti Paavo Kohoselle Liiga-uran ensimmäinen voitto ja nollapeli 3-0 päättyneestä ottelusta
SaiPa lähti Tampereelle allaan tasainen Liigan avausviikko, joka toi yhden voiton ja neljä pistettä. SaiPa ei ole onnistunut saalistamaan voittoa tämän illan kotijoukkue Tapparan uudesta kotiareenasta vielä kertaakaan, eikä ensimmäistä voittoa tullut tänäänkään. Tappara puolusti timanttisesti ja uransa kolmatta Liiga-ottelua pelannut maalivahti Paavo Kohonen hoiti loput ottaen avausvoittonsa ja ensimmäisen nollapelin lukemin 3-0.
SaiPa lähti karvaamaan ottelun alusta asti aktiivisesti. KooKoota vastaan pelitapa toi paljon hyviä kiekonriistoja, mutta tänään Tappara pystyi läpäisemään karvauksen ja saikin jo ensimmäisessä erässä useamman läpiajon ja vastahyökkäyksen kiekonriistosta. Erän ainoan ylivoiman sai SaiPa, mutta se ei saanut pakkopeliä aikaiseksi Tapparan päätyyn. Maalittomassa avauserässä SaiPan maalilla pelannut Oskari Salminen huhki kymmenen torjuntaa, kun Kohonen selvisi kolmella torjunnalla.
Toisessa erässä Tappara onnistui maalinteossa ajassa 23.07. Veli-Matti Savinainen punnersi kiekon maalin takaa sen edustalle ja pääsi itse lyömään ruuhkaan jääneen irtokiekon sisään. Syöttäjinä kirvesrintojen avausmaalissa oli Otto Leskinen ja Kristian Tanus.
Toisen erän puhuttanein tilanne oli, kun SaiPan Mikko Petman törmäsi maalin takana tahattomasti Tapparan maalivahti Kohoseen. Tuloksena oli kahden minuutin jäähy maalivahdin estämisestä. Toisessa erässä Tappara pääsi pelaamaan kahdesti ylivoimaa, SaiPa kerran. Erikoistilannepelaamisessa SaiPa jatkoi hyvää alivoimaansa, mutta ylivoima hakee vielä kovasti uomiaan. Maalintekopaikat olivat tänään todella kortilla. Toisen erän lopussa SaiPa sai hyvän mylläkän aikaan ja Kohonen joutuikin torjuntatöihin erässä yhteensä kahdeksan kertaa, Salminen torjui viidesti.
Kolmanteen erään SaiPa lähti hakemaan aktiivisesti tasoitusta ja pääsikin yrittämään ylivoimaa reilun kahden minuutin pelin jälkeen, kun Otto Somppi komennettiin jäähylle kampituksesta. SaiPan hankala ylivoima sai eräänlaisen kruununsa, kun Tappara karkasi alivoimalla kahden maalin johtoon. Julius Mattila luisteli alueelle ja Oiva Keskinen laukoi suojauksesta tarkasti ohi Salmisen ajassa 43.32. Toisena syöttäjänä Otto Leskinen.
Toisen maalin jälkeen SaiPa sai painettua kiekkoa Tapparan päätyyn ja sai myös luotua tekopaikkoja. Hyvät tekopaikat aukesivat sekä taitavasti maalin edustalle murtautuneelle Karri Aholle että Roni Karviselle. Parin minuutin rynnistyksen jälkeen Tappara pystyi kuitenkin kontrolloimaan peliä ja SaiPan loppukiriä saatiin odotella aivan ottelun loppuhetkille asti. SaiPa otti Salmisen pois maalilta reilun minuutin ennen loppua. Kohonen sai siniviivalaukauksen haltuunsa ja näytti hetken hakevan tyhjää maalia, mutta tyytyi lopulta yrittämään purkua laidasta. Tappara kuitenkin ratkaisi pelin tyhjiin, kun Petteri Puhakka sai kunnian niitata loppulukemat 3-0.
SaiPa pelasi tänään kauden alun tapaan energisesti, mutta Tappara pystyi vahvuuksillaan määräämään ottelun tahdin. Pisteet jäivät tänään ansaitusti hallitsevalle mestarille.
SaiPan päävalmentaja Raimo Helmisen mukaan SaiPa oli hetkittäin pelissä mukana, mutta ei saanut ihan sitä ilmettä mitä tarvitaan Tapparan tasoisen joukkueen voittamiseen.
- Ensimmäiset vaihdot meni ok, mutta sitten näkyi että ihan me ei uskallettu ja oltiin vähän varovaisia. Ihan ei saatu sitä työmäärää, taistelua, ilmettä ja tunnetta pintaan. Niistä muutamista paikoista pitäisi saada tehtyä maali. Siitä voisi saada energiaa ja henkeä lisää.
Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg oli tyytyväinen kolmeen pisteeseen ja kehut sai myös nollapelin pelannut Paavo Kohonen.
- Olen tyytyväinen ensimmäiseen erään. Liikutimme kiekkoa hyvin ja saimme paikkoja, vain maalit jäi puuttumaan. Toinen erä oli ok, mentiin liikaa päästä päähän, vaikka emme antaneet paljon paikkoja. Kolmannessa erässä alivoimamaalimme jälkeen he saivat paikkoja enkä ollut tyytyväinen meidän reagointiin. Mutta kolmannen erän loppuosa oli meiltä hyvä.
SaiPan pelit jatkuvat perjantaina Kisapuistossa, kun vastassa on pitkästä aikaa Liiga-kaukalossa Kiekko-Espoo.