Tapaninpäivän Kaakon Derbysta pisteet KooKoolle | SaiPa

Tapaninpäivän Kaakon Derbysta pisteet KooKoolle

SaiPa ja KooKoo kohtasivat tällä kaudella neljännen kerran. Lappeenrannassa pelattu Kaakon Derby päättyi KooKoon 1-4 (1-0, 0-2, 0-2) voittoon.

Tapaninpäivänä pelattuun, kauden neljänteen Kaakon Derbyyn SaiPa lähti hakemaan ensimmäistä täyttä pistepottia KooKoolta. Voitto jäi kuitenkin saavuttamatta, kun KooKoo vei pisteet Kouvolaan 1-4 (1-0, 0-2, 0-2) lukemilla. SaiPan maalin iski ensimmäisessä erässä puolustaja Greg Moro, jolle maali oli kauden toinen.


Ottelun ensimmäiset minuutit ottelua hallitsi SaiPa hallitsi eikä KooKoo päässyt ottelun ensitahdeilla mukaan otteluun. Lappeenrantalaiset pitivät kiekkoa ja erän puolessa välissä maalilla pelanneelle Niclas Westerholmille oli kertynyt ainoastaan kaksi torjuntaa. KooKoon maalilla pelanneelle Oskari Setäselle torjuntoja oli samassa ajassa kertynyt 13. KooKoo nousi kuitenkin erän toiselle puoliskolle paremmin mukaan ja peli tasoittui.

Avausmaali syntyi erän viimeisellä viidellä minuutilla, kun hyökkäyspään aloituksesta kotijoukkue riisti paineen alta kiekon itselleen ja siniviivalta Greg Moron toimittama kiekko upposi syvälle maaliverkkoihin. Moron maaliin esityön tekivät Joonas Oden ja Jarno Koskiranta. Muita osumia erässä ei enää nähty.

Toisessa erässä ottelu kääntyi vierasjoukkueelle. Ensin KooKoo tuli tasoihin erän ensimmäisillä minuuteilla Emil Molinin maalilla. Toisen erän tekivät rikkonaiseksi myös jäähyt, joita jaettiin puolin ja toisin. Molempien joukkueiden lähtiessä mukaan tapaninpäivän tansseihin tasoitusmaalin jälkeiset minuutit jatkettiin neljällä neljää vastaan, ja pian sen jälkeen kumpikin joukkue pääsi ylivoimalle. Erikoistilanteista maaleja ei kuitenkaan syntynyt. Ottelun seuraava maali nähtiin erän viimeisillä minuuteilla, kun KooKoon Eero Teräväinen vei kouvolalaiset 1-2 johtoon ja samoilla lukemilla lähdettiin lopulta erätauolle. Torjuntojen osalta erä työllisti Westerholmia kahdeksan ja Setästä seitsemän torjunnan verran.

KooKoo iski heti kolmannen erän alkuun maalin ja karkasi kultakypärä Joose Antosen ylivoimamaalilla kahden maalin karkumatkalle ja erän puolessa välissä Axel Ottosson kirjautti KooKoolle ottelun neljännen maalin. Kouvolalaiset jatkoivat peliään kolmannessa erässä toisen erän tavoin ja iskivät sille tarjoutuneista paikoista tarvittavat osumat. SaiPalla oli omat paikkansa, jotka pysähtyivät lopulta tylysti Oskari Setäsen torjuntoihin, joita veräjänvartijalle erässä kertyi 13. Toisessa päädyssä pelanneelle Niclas Westerholmille torjuntoja kolmannessa erässä tuli kuusi.

SaiPalla oli mahdollisuus kavennukseen ylivoimalla. Ylivoiman ensimmäisen puoliminuuttisen jälkeen kotijoukkue otti aikalisän ja pelasi ylivoiman loppuun kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia. Kavennusosuma ylivoimalla jäi kuitenkin haaveeksi. SaiPa jatkoi vielä ilman maalivahtia, kuudella kenttäpelaajalla, muutaman minuutin ajan ylivoiman päättymisen jälkeen, mutta lopulta KooKoo pakotti pelaamisellaan Niclas Westerholmin ottelun loppuhetkiksi takaisin maalinsuulle. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin lopulta 1-4 numerot ja neljännen Kaakon Derbyn pisteet matkasivat KooKoon mukana Kouvolaan.


LEHDISTÖTILAISUUS

MAALIKOOSTE