09.01.2020 22:00
SaiPan tuska ei helpota
Keskiviikkona kotihallissa tappion TPS:lle kärsineet keltamustat joutuivat tänään tunnustamaan HIFK:n paremmakseen. Lukemat Helsingissä olivat kotijoukkueelle 4-1 (0-0,3-1,1-0). Tappio oli SaiPalle viides perättäinen.
Ottelun ensimmäinen erä oli kotijoukkue HIFK:n selkeää hallintaa, mutta maaleja ei syntynyt. SaiPa ei saanut erässä vielä kunnolla rakennettua tiivistä hyökkäyspeliä. Veeti Vainion tolppalaukausta lähemmäksi maalia SaiPa ei ensimmäisessä erässä päässyt.
Toisen erän alussa, ajassa 20.59, nähtiin saipalaisittan ottelun iloisin hetki, kun viidettä liigaotteluaan pelannut Veikko Loimaranta vei vieraat 0-1 johtoon Teemu Ramstedtin ja Veeti Vainion esityöstä. Maali oli pääosin SaiPan A-nuorissa tällä kaudella pelanneelle Loimarannalle liigauran ensimmäinen.
Seuraavista maaleista vastasi kuitenkin HIFK, kun kultakypärä Otto Paajanen tasoitti ottelun ajassa 29.00. Sama mies viimeisteli ottelun voittomaalin vain 30 sekuntia edellisestä. Paajasen toinen maali syntyi ylivoimalla. Erän viimeisellä minuutilla puolustaja Joonas Lyytinen vei HIFK:n jo 3-1 johtoon kauden avausosumallaan.
Toinen erä oli SaiPalta ensimmäistä erää pirteämpi, mutta se ei voinut paremmalleen mitään. HIFK:n erässä tekemät kolme maalia enteilivät jo ratkaisua.
Kolmannessa erässä nähtiin vielä yksi osuma, kun tehot 1+2 illan ottelussa kerännyt Ville Leskinen siirsi HIFK:n 4-1 johtoon ajassa 44.08.
Ottelun lopussa nähtiin suomalaista kiekkohistoriaa, kun pikahälytyksellä HIFK:n toiseksi maalivahdiksi otteluun joutunut joukkueen maalivahtivalmentaja Jan Lundell (46) luisteli tolppien väliin ajassa 58.14. Samaan aikaan poikansa Anton Lundellin kanssa ottelun loppuhetket jäällä ollut ex-maalivahti torjui yhden laukauksen. Hänestä tuli samalla kaikkien aikojen vanhin SM-Liigassa pelannut pelaaja. Edellisen kerran Lundell oli torjunut HIFK:n maalilla kahdeksan vuotta sitten kaudella 2011-2012.
SaiPa lähti HIFK otteluun pitämään viisikkopelin tiiviinä, niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan ja onnistui siinä päävalmentaja Tero Lehterän mukaan paremmin kuin pitkiin aikoihin. Olosuhteista ja puolustajatilanteesta johtuen SaiPa pelasi ottelussa puhdasta trappia.
Lehterä oli tyytyväinen siihen, että nyt uskallettiin pysyä kiekossa ja toteuttaa asioita. Lehterä antoi tunnustusta myös kokeneiden pelaajien verbaalisesta tuesta nuoremmille pelaajille.
SaiPan viime aikoina kovia kokeneessa puolustuksessa nuori Hugo Rikkilä (18) teki ottelussa liigadebyttinsä. Peliaikaa kertyi ottelun lopussa 1.34. A-nuorten hyökkääjät Veikko Loimaranta ja Valtteri Ojantakanen pelasivat molemmat yli 10 minuuttia.
SaiPa pelaa seuraavan kerran lauantaina 11.1. klo 17.00 Kisapuistossa. Vastustajaksi saapuu Pekka Tirkkosen ja Ari Santasen valmentama JYP, joka on tällä hetkellä sarjassa neljäntenä.