SaiPan taistelu ei riittänyt - Lukas Dostal piti nollan ja Ilves vei pisteet | SaiPa

SaiPan taistelu ei riittänyt - Lukas Dostal piti nollan ja Ilves vei pisteet


SaiPan ottelut sarjan kärkijoukkueita vastaan jatkuivat tänään Tampereella, jossa kotijoukkue Ilves otti voiton maalein 3-0 (1-0,1-0,1-0). SaiPa esitys Hakametsässä oli pirteä ja joukkue taisteli, mutta ei voinut paremmalleen mitään. Maalit jäivät tekemättä ja Ilveksen maalilla Lukas Dostal torjui nollapelin.


Ottelu oli molemmille joukkueille kolmas tällä viikolla. SaiPalla oli perjantailta alla tappio Kärpille. Ilves oli puolestaan kaatanut edellisenä iltana Tampereen paikallisottelussa Tapparan jatkoajalla. Keskiviikkona SaiPa oli kärsinyt kotonaan tappion HIFK:lle, Ilves puolestaan Jukureille.

Ottelun avausmaali nähtiin, kun ensimmäistä erää oli pelattu 18.08. Ilveksen 1-0 maalista vastasi Jasse Ikonen, jolle esityön maaliin tekivät puolustajat Jarkko Parikka ja Niko Peltola.

Toisessa erässä, ajassa 33.17, Ilves siirtyi 2-0 johtoon Oskari Laaksosen heittäessä kiekon siniviivalta kohti SaiPan maalia. Kiekko löysi tiensä ohi Niclas Westerholmin ja näin Ilves puolustaja pääsi tuulettamaan kauden toista osumaansa.

Kolmannessa erässä Ilves teki myös yhden maalin, kun Panu Mieho ja Joona Ikonen karkasivat 2-1 ylivoimahyökkäykseen SaiPan pelatessa ylivoimalla. Alivoima osumasta vastasi Mieho. SaiPalla oli omat paikkansa kolmannen erän alussa, mutta Lukas Dostal Ilveksen maalilla kesti.

Ilves hallitsi ottelua ja mitä pidemmälle edettiin, sen vahvemman otteen se sai. Se rytmitti hyökkäyksiään hyvin ja loi painetta SaiPan puolustukselle. Omassa päässä Ilves puolusti myös maalinedustaansa tarkasti.

SaiPan parhaimmat tilanteet ottelussa syntyivät vastahyökkäyksistä. Parhaat maalintekopaikat olivat Mikael Kurosella ja Tomas Zaborskylla. Näkyvin osa keltamustien hyökkäysosastolla Hakametsässä oli Veikko Loimarannan johtama ketju, jossa laitureina pelasivat Elmeri Kaksonen ja Joni Nikko.

Ottelun sankari oli Ilveksen nuori tsekkivahti Lukas Dostal. Nollapeliin tarvittiin 19 torjuntaa. Dostal torjui ottelussa muun muassa Mikael Kurosen läpiajon.

Myös SaiPan maalilla Niclas Westerholm pelasi hyvän ottelun, torjuen useita Ilveksen huippupaikkoja. Torjuntoja Westerholmille kertyi Dostalin tavoin 19.

SaiPan peli-ilme oli perjantain Kärpät ottelun tapaan hyvä ja joukkueen taistelu näkyi hyvin alivoimapelaamisessa, Ilves ei viidestä SaiPa rangaistuksesta huolimatta onnistunut tekemään ylivoimamaalia.

Illan ottelu oli kenttätapahtumien osalta Ilveksen hallintaa, ja joukkueen parempi viimeistely yhdistettynä maalivahti Dostalin varmaan peliin takasivat pisteiden jäämisen Tampereelle.

- Karmea taistelu, mutta.... liikaa tulee helppoja virheitä. Vuori oli tänään liian korkea kiivettäväksi, kommentoi päävalmentaja Tero Lehterä iltaa lehdistötilaisuudessa

SaiPan pelaa seuraavan kerran torstaina Tampereella Tapparaa vastaan. Kotiottelu on vuorossa lauantain 29.2., kun Kisapuistoon saapuu Vaasan Sport.


LehdiStötilaisuus


Ottelukooste