SaiPalle tappio runkosarjan viimeisestä ottelusta | SaiPa

SaiPalle tappio runkosarjan viimeisestä ottelusta

Hyvin ottelun aloittanut SaiPa kärsi jälleen tappion Nokia Arenalla Ilveksen tehokkaan toisen erän ansiosta. Loppulukemat tänään olivat 4-1 (0-1, 4-0, 0-0).

Kuva: Anssi Takala

Kun kaksi ja puoli minuuttia oli ottelua pelattu, pääsi vierasjoukkue SaiPa kahdella yhtä vastaan hyökkäykseen. Santeri Airola syötti maalipaikan uran kolmatta Liigapeliään pelanneelle Veeti Moilaselle. Moilasen laukaus suuntautui kuitenkin liian keskelle maalia ja Mantas Armalis Ilveksen maalilla torjui vaivattomasti.

Hyvän avauserän pelannut SaiPa iski ottelun avausmaalin ajassa 8:42. Brian Kramer avasi nopeasti vastahyökkäyksen Antti Kalaputaalle, joka pelasi poikittain Otto Kivenmäelle. Kivenmäki ohjasi kiekon kohti maalia, mutta Armalis venytti jalkansa eteen. Paluukiekko tuli kuitenkin suoraan Kalaputaan lapaan, joka siirsi kiekon maaliin.

Välittömästi maalin jälkeen SaiPa joutui alivoimalle ja joutui pelaamaan jopa kahden miehen vajaalla maalintekijä Kalaputaan ja puolustaja Ondrej Trejbalin istuessa rangaistusaitiossa. Keltapaidat kuitenkin selvittivät jäähyt ja pääsivät sen jälkeen itse ylivoimalle, kun Ilveksen Luke Henman piti kiinni SaiPan puolustaja Karri Ahon mailasta sääntöjenvastaisesti.

Enempää maaleja ei tasaisessa avauserässä kuitenkaan nähty, joten erätauolle mentiin SaiPan johtoasemassa. Armalis torjui erässä kahdeksan kertaa, Gustavs Grigals SaiPan maalilla otti yhdeksän torjuntaa.

Ilves tasoitti ottelun toisen erän alussa ajassa 22:27. Teemu Engberg katkoi SaiPan siniviivalla SaiPa-hyökkääjä Anze Zezeljin harhasyötön ja pääsi aivan yksin nokikkain Grigalsin kanssa. Engberg vei komeasti kämmeneltä rystylle ja uitti kiekon Grigalsin längeistä maaliin.

Jääkiekossa voi tilanteet muuttua nopeasti ja niin toden totta kävi tässä ottelussa. Ilves siirtyi onnekkaasti heti seuraavassa vaihdossa 2-1 johtoon, kun Joonas Nättinen yritti pelata poikittaissyötön SaiPan maalin eteen. Kiekko kimposi Karri Ahosta verkkoihin, eikä Grigalsilla ollut tilanteessa mahdollisuuksia torjuntaan.

SaiPalla ei ollut tuuri puolellaan, kun Ilves iski kolmannen maalin kolmanteen peräkkäiseen vaihtoon. Ilves-puolustajan Simon Johanssonin rännikiekko kimposi plekseistä suoraan SaiPan maalin eteen, ja kun Grigals oli normaaliin tapaan menossa maalin taakse pysäyttämään sitä, oli Samuli Ratisella helppo työ siirtää kiekko tyhjään maaliin. Näiden kolmen maalin välillä oli vain 49 sekuntia.

Toinen erä oli Ilvekseltä tehokas ja se siirtyi 4-1 johtoon ajassa 31:34 vastaavalla tavalla, millä SaiPa teki avausosuman: nopealla vastahyökkäyksellä. Toni Utunen pelasi nopeasti pystyyn Engbergille, joka puolestaan pelasi poikittain Erik Borgille. Borg laukoi napakasti suoraan syötöstä kiekon maaliin. SaiPan päävalmentaja Raimo Helminen käytti jo aikalisän Ilveksen kolmannen maalin jälkeen, joten tässä kohtaa joukkueen herätykseen Helminen kokeili maalivahdin vaihtoa. Kari Piiroinen korvasi Grigalsin, jota ei voi maaleista syyttää.

SaiPan yksi parhaista paikoista pelin kaventamiseen kolmannessa erässä tuli alivoimalla. Henri Nikkanen katkaisi Ilves-pelaajan syötön keskialueella ja hän lähetti syötöllään Samu Baun läpiajoon. Lauantaina Tapparaa vastaan alivoimalla voittomaalin iskenyt Bau yritti tällä kertaa ujuttaa rystyllä kiekon Armaliksen längeistä maaliin, mutta Armalis pysäytti yrityksen.

SaiPa sai otteluun loppuun vielä ohuen oljenkorren peliin mukaan tuloon, kun Engberg otti 2+2 minuutin rangaistuksen korkeasta mailasta ajassa 56:32. Viime aikoina ontunut ylivoimapeli toimi ihan hyvin, mutta maali jäi puuttumaan. Armalis torjui heti erikoistilanteen alkuun komeasti luistimen terällä Juuso Heikkilän yrityksen.

Runkosarja on nyt taputeltu. SaiPa keräsi ennätysmäärän pisteitä ja saavutti ennätyksellisen korkean runkosarjasijoituksen. Tästä on hyvä jatkaa reilun viikon päästä kohti playoffs-otteluita! Lipunmyynti Kisapuiston puolivälieriin käynnistyy keskiviikkona 18.3. klo 12:00.

https://saipa.fi/liput/

Lehdistötilaisuus

Ottelukooste

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 35 9 16 226 149 3 117 1,95
2. KooKoo 60 33 9 18 217 155 7 115 1,92
3. SaiPa 60 31 13 16 204 162 6 112 1,87
4. Ilves 60 29 12 19 186 152 8 107 1,78
5. Lukko 60 28 13 19 185 157 9 106 1,77
6. JYP 60 26 17 17 202 180 11 106 1,77
7. KalPa 60 28 13 19 185 179 7 104 1,73
8. Ässät 60 26 10 24 170 165 6 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 16 21 157 155 5 90 1,50
10. HIFK 60 25 9 26 149 183 4 88 1,47
11. Pelicans 60 20 16 24 137 156 9 85 1,42
12. HPK 60 16 18 26 144 167 9 75 1,25
13. TPS 60 16 16 28 141 177 7 71 1,18
14. Kärpät 60 16 12 32 175 197 6 66 1,10
15. Jukurit 60 15 13 32 131 171 6 64 1,07
16. Sport 60 9 12 39 108 212 1 40 0,67