SaiPalle tappio Jyväskylässä – JYP ratkaisi ottelun kolmannessa erässä | SaiPa

SaiPalle tappio Jyväskylässä – JYP ratkaisi ottelun kolmannessa erässä

SaiPan ja JYPin väliset Back to Back ottelut käynnistyivät Jyväskylässä. Perjantai-illan kamppailu eteni kaksi erää tasaisissa merkeissä, mutta päätöserässä JYP siirtyi kuskin paikalle ja ratkaisi ottelun. Loppunumerot Hippoksella olivat 5–1 (1-1,1-0,3-0).


SaiPa aloitti ottelun vahvasti ja vain 12 sekunnin jälkeen Tomas Zaborsky pääsi ensimmäisen kerran laukomaan maalin edestä, mutta Veini Vehviläinen jyväskyläläisten maalilla torjui. SaiPan pyöritys jatkui vahvana ottelun ensimmäisen vajaan puolentoista minuutin ajan, ja JYP:illä oli suuria vaikeuksia päästä omalta alueelta pois.

Lappeenrantalaisittain ottelun huippuhetki nähtiin ajassa 1.20, kun Santeri Virtanen laukoi Joni Nikon syötöstä SaiPan 0-1 johtoon. Maalia edelsi JYPin kommunikaatiokatkos maalivahti Vehviläisen ja JYP puolustajien kesken maalin takana. Joni Nikko kiitti, ja syötti kiekon maalin eteen Virtaselle, jolla oli helppo työ viedä keltamustat johtoon.

JYPin tasoitus nähtiin ajassa 11.46, kun Jani Tuppurainen viimeisteli Severi Lahtisen hienosta esityöstä lukemiksi 1-1. toisena syöttäjänä Tuppuraisen maaliin oli puolustaja Aleksi Honka. Maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana.

Ottelun ensimmäisessä erässä avautui molemmilla joukkueille useita tilanteita ja maalipaikkoja vastustajan virheiden myötä. SaiPa oli alussa vahvempi kaksinkamppailuissa ja kiejonriistoissa, mutta erän edetessä kotijoukkue JYP sai koko ajan paremmin peliä haltuun ja oli varsinkin erän loppuhetkillä selkeästi niskan päällä.

Toisessa erässä molemmat joukkueet pelasivat tarkempaa peliä, eikä vastustajalle enää avautunut tilanteita samalla tavalla kuin ensimmäisessä erässä. Molempien joukkueiden maalivahdit, SaiPan Niclas Westerholm ja JYPin Veini Vehviläinen, torjuivat varmasti ne vaaralliset tilanteet, joita vastustaja pystyi luomaan.

Erässä nähtiin yksi maali, ja siitä vastasi JYP. Patrik Puistola vei joukkueensa 2-1 johtoon peliajassa 34.09 Samuel Heleniuksen ja Mikko Salmion syötöistä. Näin erätaukoa lähdettiin viettämään JYPin niukassa maalin johdossa.

Kolmannessa erässä SaiPa pääsi hakemaan tasoitusta ja pelaamaan kolme kertaa peräkkäin ylivoimalla, mutta tasoitusyritykset kaatuivat tehottomuuteen. Ottelun seuraavasta maalista vastasi lopulta kotijoukkue JYP. SaiPan kolmannen ylivoiman aikana nuori Samuel Helenius pääsi iskemään alivoimalla lukemiksi 3-1, SaiPan hyökkäysalueen harhasyötön jälkeen. Näin toisen polven kiekkoilijalle, Sami Heleniuksen pojalle, uran ensimmäinen liigamaali.

SaiPa haki kavennusta ilman maalivahtia Niclas Westerholmin luistellessa vaihtoon ajassa 58.32. Takaa-ajo päättyi kuitenkin JYPin kultakypärä Jerry Turkulaiseen tyhjiin tekemään 4-1 maaliin. Ottelun viimeisellä minuutilla Robert Rooba kaunisteli vielä JYPin voittolukemiksi 5-1.

Päävalmentaja Tero Lehterä harmitteli joukkueensa huolimattomuutta kiekon kanssa. Lehterä totesi että kiekollisen pelin on parannuttava, ja syöttöprosentit pitää saada paljon ylemmäksi, huomiseen Lappeenrannan otteluun..

Joukkueet kohtaavat uudelleen huomenna lauantaina. Ottelu Kisapuistossa alkaa tuttuun tapaan klo 17:00



Lehdistötilaisuus

Maalikooste lisätään hetken kuluttua!