09.03.2021 22:00
SaiPalle niukka tappio Turussa – TPS ratkaisi jatkoajalla
SaiPan tappioputki sai jatkoa Turussa, kun kotijoukkue TPS vei vähämaalisen ottelun lopulta nimiinsä jatkoajalla. TPS:n voittolukemat olivat 2-1 (0-0,1-1,0-0,1-0). SaiPan ainoasta maalista vastasi Rasmus Hämäläinen ottelun toisessa erässä.
Viime lauantaina kotonaan 1-6 tappion TPS:lle kärsinyt SaiPa lähti illan otteluun hakemaan revanssia ja kasvojen pesua. SaiPa taisteli, ja joukkueen puolustuspelaaminen toimi Turussa hyvin, maalivahti Niclas Westerholmin torjuessa viimeisenä lukkona maalin suulla. Viime lauantain kaltaisesta TPS ylivoimasta ei Turun ottelussa ollut tietoakaan.
Ottelu oli lukuisten erikoistilanteiden värittämä ja ylivoimaa tarjottiin molemmille runsaasti. TPS keräsi ottelussa 7x2min ja SaiPa 6x2min + 1x5+20min. Ylivoimapelaaminen oli joukkueilla kuitenkin huolimatonta ja tehot jäivät puuttumaan.
Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen ottelun avausmaalia juhlittiin toisessa erässä, kun TPS:n kultakypärä Josh Kestner toimitti pelivälineen keltamustien maaliin. SaiPa kuitenkin haastoi maalitilanteen, ja videotarkistuksen jälkeen maali hylättiin maalivahdin häirintänä.
Lopulta toisessa erässä nähtiin kaksi maalia, jotka syntyivät vajaan minuutin sisään. SaiPa siirtyi ottelussa 0-1 johtoon Rasmus Hämäläisen laukoessa millintarkasti ja kovaa. Maali syntyi ajassa 35.43. Syöttäjinä Hämäläisen osumaan olivat Topi Piipponen ja Mikael Koskimies.
TPS:n tasoitus tuli heti seuraavassa vaihdossa. Puolustaja Henrik Larsson tasoitti Ruslan Ishakovin ja Eemil Viron syötöistä pelikellon näyttäessä aikaa 36.30. Maali syntyi siirretyn rangaistuksen aikana, ja SaiPan Simo-Pekka Riikolalle tuomittiin tilanteessa 5+20min rangaistus selästä taklaamisesta.
Kun maaleja ei enää kolmannessa erässä nähty, lähdettiin ratkaisua hakemaan jatkoajalta. TPS:n Lauri Pajuniemi ratkaisi ottelun ja 2-1 voiton kotijoukkueelle, kun jatkoaikaa oli ehditty pelaamaan vain 31 sekuntia. Syöttöpisteet ratkaisumaaliin kirjattiin Juuso Pärssiselle ja Ville Lajuselle.
Molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat hyvän ottelun. SaiPan maalilla Niclas Westerholm torjui 24 kertaa, venyen muutamiin näyttäviin paraatipelastuksiin. TPS:n maalilla Andrei Karajeville merkittiin 22 torjuntaa.
SaiPa pelaa seuraavan kerran jo heti huomenna keskiviikkona Kisapuistossa, kun vastustajaksi saapuu Tampereen Ilves.