15.03.2025 19:39
SaiPa voitti KooKoon runkosarjan päätöksessä
SaiPa otti hienon taisteluvoiton KooKoosta lukemin 2-1 (0-0, 1-1, 1-0). Tulokset muualla tekivät kuitenkin, sen että SaiPan on tyytyminen viidenteen sijaan. Pudotuspelit alkavat tiistaina Kisapuistossa, kun vastaan luistelee TPS.
Runkosarjan viimeistä ottelua oli tullut seuraamaan täpötäysi Kisapuisto. Molemmat kannattajapäädyt pistivät parastaan jo ennen ottelun alkua. Panokset eivät juurikaan korkeammat olisi voineet olla, kun SaiPa taisteli suorasta puolivälieräpaikasta. Ilta oli muutoinkin kenties kaikkien aikojen runkosarjan päätöskierros, kun vain kolmen joukkueen sarjasijoitus oli ennen kierrosta sinetöity. KooKoo oli yksi näistä, kun se oli varmasti sijalla 6.
Lataus kauden kuudennessa Kaakon derbyssä oli alusta alkaen aivan mieletön ja päästä päähän mentiin sellaisella temmolla, että vauhti ei jättänyt varmasti ketään kylmäksi. Kamppailuvaadekin oli aivan tapissa ja kovia taklauksia jaettiinn puolin ja toisin.
SaiPa hallitsi hienoisesti avauserää yhden ylivomankin siivittämänä, mutta erätauolle mentiin edelleen lukemissa 0-0.
Toinen erä ehti vanheta ainoastaan kuusi sekuntia, kun kuumassa ottelussa nähtiin ensimmäiset rangaistukset nahisteluista. Miska Siikonen ja Otto Paajanen kuittasivat molemmat kaksiminuuttiset väkivaltaisuudesta.
Kisapuiston kotiyleisö räjähti täyteen huutoon ensimmäisen kerran reilun neljän minuutin pelin jälkeen toisessa erässä. Vahvasti toisen erän aloittanut SaiPa sai palkintonsa, kun Otto Kivenmäki laukoi maalin edestä suoraan syötöstä kiekon maalin kattoon. Tarkan syötön kulmasta maalin eteen antoi Antti Kalapudas. Toisen syöttöpisteen kirjasi itselleen toisen erän alun nahistelija Miska Siikonen.
Myös toinen erän alun riitapukareista pääsi tilastoihin tehopisteidenkin muodossa. Otto Paajanen toi KooKoon tasoihin ajassa 28:20. SaiPan maalivahti Kari Piiroinen ei saanut Jimi Suomen rännikiekkoa haltuun ja kiekko ohjautui saipalaisittain ikävästi maalin kulmalle, josta Paajanen pääsi lyömään sen sisään. Seth Bartonille Suomen ohella maaliin syöttöpiste.
SaiPa pääsi toisessakin erässä kertaalleen ylivoimalle, mutta lisämaaleja erässä ei nähty, joten päätöserään mentiin jännittävästä tilanteesta 1-1.
Kolmatta erää pelattiin vajaa viisi minuuttia, kun Kim Strömberg vei uran sadannella runkosarjamaalillaan isännät johtoon. Kokenut pelimies laukoi pienestä kulmasta millintarkan laukauksen KooKoo-vahti Eetu Randelinin pään ja tolpan välistä maalin kattoon. Henri Nikkaselle ja Saku Salmiselle maaliin syöttöpisteet.
KooKoo teki jo 2-2 tasoituksen, mutta SaiPan haaston jälkeen osuma hylättiin maalivahdin häirintänä. Ottelussa ei enää maaleja nähty, kun SaiPa taisteli upean kotivoiton kauden viimeisessä runkosarjaottelussa.
Valitettavasti SaiPan voitto ei riittänyt neljänteen sijaan, mutta 106 pistettä ja sija 5. ovat loistavan runkosarjan tulos. Näin ollen pudotuspelit aloitetaan tiistaina kotona Kisapuistossa kun vastaan asettuu neljännesvälierässä Turun Palloseura.
Lehdistötilaisuus
Huippuhetket
Sarjataulukko
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Lukko | 60 | 32 | 10 | 18 | 202 | 147 | 6 | 112 | 1,87 |
2. | Ilves | 60 | 32 | 11 | 17 | 176 | 145 | 4 | 111 | 1,85 |
3. | KalPa | 60 | 29 | 13 | 18 | 196 | 149 | 7 | 107 | 1,78 |
4. | HIFK | 60 | 27 | 17 | 16 | 173 | 165 | 9 | 107 | 1,78 |
5. | SaiPa | 60 | 30 | 10 | 20 | 178 | 170 | 6 | 106 | 1,77 |
6. | KooKoo | 60 | 23 | 17 | 20 | 206 | 169 | 13 | 99 | 1,65 |
7. | Ässät | 60 | 26 | 13 | 21 | 160 | 159 | 4 | 95 | 1,58 |
8. | K-Espoo | 60 | 20 | 21 | 19 | 160 | 171 | 10 | 91 | 1,52 |
9. | Tappara | 60 | 24 | 12 | 24 | 178 | 168 | 6 | 90 | 1,50 |
10. | HPK | 60 | 21 | 15 | 24 | 154 | 178 | 5 | 83 | 1,38 |
11. | Sport | 60 | 17 | 23 | 20 | 172 | 177 | 9 | 83 | 1,38 |
12. | TPS | 60 | 18 | 16 | 26 | 173 | 190 | 9 | 79 | 1,32 |
13. | Kärpät | 60 | 19 | 13 | 28 | 172 | 193 | 7 | 77 | 1,28 |
14. | JYP | 60 | 19 | 13 | 28 | 167 | 197 | 6 | 76 | 1,27 |
15. | Pelicans | 60 | 20 | 11 | 29 | 171 | 179 | 4 | 75 | 1,25 |
16. | Jukurit | 60 | 12 | 7 | 41 | 134 | 215 | 6 | 49 | 0,82 |