25.02.2025 21:12
SaiPa voitti JYPin vaiherikkaassa ottelussa
Kammottavan avauserän pelannut keltapaitainen vierasjoukkue paransi rutkasti toiseen erään ja lopulta voitti ottelun numeroin 4-5 (3-1, 0-3, 1-1).
SaiPa lähti Jyväskylään tavoitteena palata voittojen tielle. Alku oli mitä karmaisevin, kun alle viiteen minuuttiin kotijoukkue teki kaksi maalia.
Ensimmäisen kerran kiekko oli SaiPan repussa, kun vasta 1:59 oli peliä takana. Aaro Vidgren teki päättäväisesti rystyllä vanhanaikaisella ottelun avausmaalin. Mikko Perttu ja Väinö Liikonen pisteille syöttöpisteiden merkeissä.
Runsaat kaksi minuuttia ja jälleen kotiyleisö sai aihetta riemuun. Tarkalleen ajassa 4:19 Juuso Puustinen ohjasi 2-0 maalin. Liigan peliaikakuningas Teemu Eronen toimitti kiekkoa päätyä kohti, jonka Puustinen taidokkaasti ohjasi maaliin. Pertulle myös tähän osumaan syöttöpiste, kun hän syötti kiekon Eroselle siniviivalle.
JYPin terävä alku riitti SaiPa-valmennukselle. Kaksi laukausta, kaksi maalia. Michael Hutchinson sai tehdä tilaa Kari Piiroiselle ottamatta ottelun ensiminuuteilla yhtään torjuntaa.
SaiPa iski tärkeän tuntuisen kavennusmaalin, kun 1:13 oli avauserää jäljellä. Hyökkäyspään aloituksesta luotiin nopeasti tekopaikka. Aloitusvoiton jälkeen Ondrej Trejbal pelasi kiekon päätyyn, josta Henri Nikkanen pelasi sen yhdellä kosketuksella maalin eteen Kim Strömbergille. Strömberg voitti maalin edessä oman kamppailunsa Erosen kanssa ja nosti kiekon maalin kattoon, niin ikään yhdellä kosketuksella.
JYP kuittasi SaiPan osuman alle minuutissa. Avauserää oli jäljellä enää 20 sekuntia, kun Pekka Jormakka pääsi iskemään kauden avausmaalinsa. Daniel Torgersson ja Joona Lehmus maalin syöttäjinä.
Toinen erä oli SaiPalta suurenmoinen. Ajassa 24:23 Miska Siikonen iski kirin alkutahdit. SaiPan kolmoskenttä antoi hyvää painetta JYPille ja Siikonen tälläsi pomppukiekkojen jälkeen kiekon tarkasti oikean tolpan kautta sisään. Mikko Petman sai osumaan syöttöpisteen.
Seuraavat SaiPa-maalit nähtiin vasta erän loppupuolella. SaiPalla oli vahva vaihto menossa ja se loi useampia hyviä maalipaikkoja, jotka Oskari Salminen JYP-maalilla kuitenkin ensiksi selvitti. Lopulta Otto Kivenmäki päätti, että tuo hyökkäys päättyy maaliin ja hän kierteli ja kaarteli pitkin hyökkäysaluetta lopulta tehden maalin painavalla rannelaukauksella. Samuli Niinisaarelle ja Antti Kalaputaalle syöttöpisteet.
Minuutti ja kolmetoista sekuntia tasoitusmaalista, vierasjoukkue siirtyi ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon. SaiPalta jälleen väkevä päätypeli, jonka seurauksena Eero Klintrup pelasi kiekon siniviivalle Mikko Niemelälle. Niemelä toimitti kiekon maalille, jonne hänen pakkiparinsa Niinisaari oli vaivihkaa hiipinyt. Salminen torjui Niemelän laukauksen, mutta Niinisaari oli ensimmäisenä irtokiekossa ja nosti lätyn rystyllä aivan maalin kattoon.
JYPin ykköskenttä toi kotijoukkueen tasoihin kolmannen erän puolivälin tienoilla. Tarkalleen 51:11 oli pelattu, kun Torgersson pääsi runnomaan kiekon maalinedustalta maaliin asti. Eronen laukoi tulisesti suoraan Jormakan syötöstä. Piiroinen torjui ensimmäisen ja torjui toisenkin laukauksen, mikä lähti Torgerssonin lavasta, mutta kolmannella yrittämällä kiekko meni jo verkkoihin.
SaiPa sai erinomaisen tilaisuuden ratkaista ottelu, kun ajassa 55:25 JYP otti joukkuerangaistuksen; syynä liian monta pelaajaa jäällä. Keltapaidat eivät tätä tilaisuutta jättänyt käyttämättä, kun Otto Kivenmäellä oli ratkaisun nälkää. Kivenmäki haastoi röyhkeästi JYPin nelikon keskelle, jonka jälkeen jakoi kiekon kuitenkin vielä vasemmalle etunimikaimalleen Otto Hokkaselle. Hokkanen laukoi kohti maalia, Salminen pudotti kiekon taaksensa, ja Kivenmäki kävi siirtämässä kiekon maaliin. Kalaputaalle maaliin kakkossyöttö.
JYP loi vielä vaarallisen kirin pelaten parhaimmillaan kuudella neljääkin vastaan, kun SaiPa pelasi ottelun lopun alivoimalla. Joukkue taisteli kuitenkin uhrautuen, pitäen tästä johtoasemastaan kiinni. Viikon ensimmäinen ottelu päättyi voittoon ja kolmeen pisteeseen. Torstaina jatketaan kotona KalPaa vastaan.
Lehdistötilaisuus
Huippuhetket
Sarjataulukko
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Lukko | 60 | 32 | 10 | 18 | 202 | 147 | 6 | 112 | 1,87 |
2. | Ilves | 60 | 32 | 11 | 17 | 176 | 145 | 4 | 111 | 1,85 |
3. | KalPa | 60 | 29 | 13 | 18 | 196 | 149 | 7 | 107 | 1,78 |
4. | HIFK | 60 | 27 | 17 | 16 | 173 | 165 | 9 | 107 | 1,78 |
5. | SaiPa | 60 | 30 | 10 | 20 | 178 | 170 | 6 | 106 | 1,77 |
6. | KooKoo | 60 | 23 | 17 | 20 | 206 | 169 | 13 | 99 | 1,65 |
7. | Ässät | 60 | 26 | 13 | 21 | 160 | 159 | 4 | 95 | 1,58 |
8. | K-Espoo | 60 | 20 | 21 | 19 | 160 | 171 | 10 | 91 | 1,52 |
9. | Tappara | 60 | 24 | 12 | 24 | 178 | 168 | 6 | 90 | 1,50 |
10. | HPK | 60 | 21 | 15 | 24 | 154 | 178 | 5 | 83 | 1,38 |
11. | Sport | 60 | 17 | 23 | 20 | 172 | 177 | 9 | 83 | 1,38 |
12. | TPS | 60 | 18 | 16 | 26 | 173 | 190 | 9 | 79 | 1,32 |
13. | Kärpät | 60 | 19 | 13 | 28 | 172 | 193 | 7 | 77 | 1,28 |
14. | JYP | 60 | 19 | 13 | 28 | 167 | 197 | 6 | 76 | 1,27 |
15. | Pelicans | 60 | 20 | 11 | 29 | 171 | 179 | 4 | 75 | 1,25 |
16. | Jukurit | 60 | 12 | 7 | 41 | 134 | 215 | 6 | 49 | 0,82 |