SaiPa venytti voittoputkensa jo viiteen | SaiPa

SaiPa venytti voittoputkensa jo viiteen

SaiPa teki riittävästi voittavia asioita ansaitakseen kolme pistettä Jukureilta lukemin 5-2

Ottelun ennakkoasetelmat olivat siinä mielessä poikkeukselliset, että pitkästä aikaa SaiPa lähti kotiotteluun selvänä ennakkosuosikkina. Neljän ottelun voittoputken ja hyvän vireen vastapainoksi suosikin paineita tasoitti se fakta, että Jukurit on ollut SaiPalle äärimmäisen vaikea vastus jo monen kauden ajan. SaiPan edellinen kolmen pisteen kotivoitto Jukureita vastaan oli peräti yli viiden vuoden takaa.

Kisapuistoon saapuneet reilut 3000 katsojaa saivat todistaa, kun SaiPa tuli otteluun hyvällä liikkeellä ja aktiivisesti. Keltamustat saivat painetta Jukurit-päätyyn ensimmäisistä vaihdoista alkaen ja erinomaisesti Liigatasolle noussut nuori ranskalais-suomalainen maalivahti Matthieu Herpin oli nopeasti lämmin. SaiPa vyörytti hyökkäyksiään ja seitsemän minuutin pelin jälkeen lyhyellä välillä sekä Ville Petman että Janne Naukkarinen kilauttivat kiekon tolppaan.

SaiPan erinomainen vaihe palkittiin lopulta komealla maalilla ennen erän puoliväliä. Roni Karvinen ja Miska Siikonen nautiskelivat kiekon hyvälle laukaisusektorille Ondrej Trejbalille, joka viimeisteli kauden avausmaalinsa tolpan viereen ajassa 9.19.

Maalin jälkeen SaiPan hallinnassa tuli hetkellinen suvantovaihe, jonka Jukurit käytti siekailematta hyväkseen. Vierailijoiden kultakypärä Aleks Haatanen toimitti kiekkoa maalille ja Sakke Hämäläinen ohjasi limpun ohi Oskari Salmisen. Toisena syöttäjänä Jesper Piitulainen ajassa 13.02.

Erän loppua kohti SaiPa otti jälleen ottelun hallintaansa ja pääsi erän lopulla ylivoimalle Niklas Peltomäen otettua jäähyn vastustajan mailasta kiinnipitämisestä. Lisäosumia avauserässä ei kuitenkaan nähty. Ensimmäiseenä 20 minuuttiin Herpinille peräti 15 torjuntaa, kun Salminen laittoi suojansa kiekon eteen neljästi.

SaiPa otti jälleen toisen erän alussa kuskin paikan maalien muodossa. Kim Strömberg pelasi viivaan, Santeri Airola laukoi ja Jokipoikien kasvatti, 20-vuotias Miro Tauslahti ohjasi maalin edustalta Liiga-uransa avausmaalin.

Pelillisesti Jukurit oli kuitenkin toisessa erässä hallitsevampi ja sai luotua selkeästi kotijoukkuetta enemmän maalipaikkoja. SaiPan vaikeuksista huolimatta Salminen hoiti kuitenkin tilanteet totutun varmasti. Toisessa erässä Salminen torjui kymmenen kertaa, kun Herpin selvisi tällä kertaa neljällä torjunnalla.

Vaikean toisen erän jälkeen SaiPa otti tukevan johdon kolmannen erän alkupuolen tehohetkellä. Ensin normaalisti puolustavammassa roolissa nähty osasto otti vastuuta, kun Saku Salminen tarjoili ja Liigan runkosarjaottelunsa numero 599 pelannut Mikko Niemelä viimeisteli kauden avausmaalinsa ajassa 44.29. Toisena syöttäjänä Otto Kivenmäki.

Vain 34 sekuntia edellisestä hyvin tänäänkin pelannut Herpin sanoi tässä tilanteessa "hörpin", kun Janne Naukkarisen maskiton laukaus upposi hänen varusteistaan sisään. Syöttäjinä Strömberg ja Mikko Kousa.

SaiPa otti ottelun ensimmäisen rangaistuksensa ajassa 47.03, kun Kousa komennettiin jäähylle kampituksesta. Jukurien ylivoima oli tänään sataprosenttista, sillä Leevi Viitala laukoi maalin edustalta vierailijat kahden maalin päähän ajassa 48.40. Syöttäjinä Topias Hynninen ja Ludwig Persson.

Jukurien orastava kiri katkesi kuitenkin Lucas Nordsäterin hyökkäyspäässä ottamaan estämisjäähyyn. SaiPa hyödynsi vähäjäähyisen ottelun toisen ylivoimansa, kun Karvinen ohjasi Kousan laukauksen sisään ajassa 53.40. Toisena syöttäjänä tässäkin maalissa tehot 0+3 tänään kerännyt Strömberg.

Summerin soidessa taululla komeilivat SaiPan voittolukemat 5-2. SaiPa nappasi siis peräti viidennen peräkkäisen voittonsa ja nousi sarjataulukossa jo neljänneksi.

Pelin jälkeisessä MTV:n haastattelussa Mikko Niemelä ei ollut täysin tyytyväinen joukkueen peli-ilmeeseen.

- Ei nähty tänään parasta SaiPaa, varsinkin toisessa erässä oltiin vaikeuksissa. On kuitenkin hyvän joukkueen merkki, kun näitä vaikeitakin otteluita pystytään voittamaan.

SaiPan päävalmentaja Raimo Helminen oli samoilla linjoilla

- Aloitettiin hyvin peli, mutta toisessa erässä olimme jaloissa. Jukurit vei peliä totaalisesti. Mutta pystyimme puolustamaan sen verran ettei tullut takaiskumaalia. Kolmas erä pelattiin paremmin ja saatiin helpottavat maalit.

Helminen kommentoi viidettä peräkkäistä voittoa totuttuun tyyliin:

- Kuten olen sanonut, jokainen piste on tosi iso asia meille, yritetään tapella joka ilta. Tänäänkään ei todellakaan tullut helpolla.

SaiPa pelaa vielä yhden kotiottelun ennen marraskuun maaottelutaukoa, kun Porin Ässät tulee vierailulle Kisapuistoon

Lehdistötilaisuus

Maalikooste

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82