SaiPa taipui voittomaalikilpailussa – Kiekko-Espoo vei lisäpisteen Kisapuistosta | SaiPa

SaiPa taipui voittomaalikilpailussa – Kiekko-Espoo vei lisäpisteen Kisapuistosta

SaiPa sai viikon kahdesta ottelustaan vain yhden pisteen, kun Kiekko-Espoo oli lauantaina vahvempi voittomaalikilpailussa. Ottelu päättyi varsinaisella peliajalla 2–2, mutta ratkaisu nähtiin rankkareilla Espoon hyväksi.

SaiPa palasi pian perjantaina Tapparaa vastaan pelatun tunteikkaan kärkikamppailun jälkeen kaukaloon Kisapuistossa. Ottelu käynnistyi vauhdilla, ja SaiPa iski heti ensimmäisestä kunnollisesta paikastaan. Ajassa 1.22 Antti Kalapudas vaihtoi puolta Emil Kuuslalle, joka tarjoili loistavan leivonnaisen Miikka Salomäelle. Salomäki viimeisteli varmasti ohi Kiekko-Espoon maalilla torjuneen Petteri Rimpisen.

Johto kesti kuitenkin vain hetken. Alle minuutin SaiPan osumasta Gustavs Grigals torjui kiekon tarkoituksellisesti eteensä puolustuksen siivottavaksi, mutta ensimmäisenä irtokiekkoon ehti Elias Puolanne, joka löysi pienestä kulmasta väylän verkkoon.

Avauserässä nähtiin myös pitkä kahden miehen ylivoima SaiPalle, kun ensin Ottoville Leppänen istui kampituksesta ja hetkeä myöhemmin Kiekko-Espoolle tuomittiin rangaistus epäurheilijamaisesta käytöksestä. Kotijoukkue ei kuitenkaan saanut ylivoimalla tulosta. Vieraat puolestaan pääsivät omalle ylivoimalleen erän lopulla.

Kiekko-Espoo sai kiekon kertaalleen maaliin ajassa 16.49, mutta osuma hylättiin pitkän videotarkastuksen jälkeen maalivahdin häirintänä. Tauolle mentiin tasatilanteessa.

Toisessa erässä Kiekko-Espoo siirtyi johtoon jälleen pienestä kulmasta. John Stevens laukoi suoraan Leo Komarovin lätystä kiekon Grigalsin varusteiden välistä sisään. SaiPa vastasi kuitenkin samalla mitalla. Antti Kalapudas käytti tilaisuutensa ovelasti ja uitti kiekon maalin takaa Rimpisen varusteiden kautta sisään – peli jälleen tasan. Koko avausmaalin kolmikko oli myös toisessa osumassa pisteissä. Salomäen ketju oli muutenkin tänään pelipäällä.

Kolmannessa erässä nähtiin kovaa kamppailua ja vahvaa maalivahtipeliä. SaiPa joutui tappamaan 2+2 minuutin alivoiman, mutta selvitti tilanteen mallikkaasti ja oli jopa lähellä osua alivoimalla Niklas Appelgrenin ja Juuso Heikkilän karattua kahdestaan läpi. Myös Kiekko-Espoolla oli omat vahvat hallintajaksonsa, mutta Grigals piti SaiPan mukana. Ottelu heräsi kunnolla henkiin kolmannen erän viimeisillä minuuteilla, kun molemmat hakivat ahnaasti ratkaisua varsinaisella peliajalla, mutta tänään oli tyytyminen pistejakoon.

Ratkaisua haettiin jatkoajalta, jossa kiekko liikkui vauhdilla molempiin suuntiin. K-Espoo hallitsi kiekkoa jatkoajan kaksi ensimmäistä minuuttia, mutta hyviä paikkoja nähtiin molemmissa päissä. Tolpat ja maalivahdit pitivät lukemat muuttumattomina.

Voittomaalikilpailussa ratkaisu löytyi lopulta vieraille. Jere Väisänen ja John Stevens onnistuivat Kiekko-Espoolta, kun taas SaiPalta vain Otto Kivenmäki sai kiekon sisään. Näin lisäpiste matkasi Espooseen.

SaiPan viikko toi kahdesta ottelusta vain yhden pisteen. Tänään lukemat eivät valehdelleet. Ottelu oli tasaista vääntämistä ja molemmat joukkueet varmasti kokivat vastustajan ärsyttävän hankalaksi. Kiekko-Espoo katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa viikon ainoassa pelissään.

SaiPan pelit jatkuvat ensi viikolla tuplaottelulla Vaasan Sportia vastaan. Vieraspelit ovat vuorossa lauantaina ja sunnuntaina.

Lehdistötilaisuus

Huippuhetket

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 35 9 16 226 149 3 117 1,95
2. KooKoo 60 33 9 18 217 155 7 115 1,92
3. SaiPa 60 31 13 16 204 162 6 112 1,87
4. Ilves 60 29 12 19 186 152 8 107 1,78
5. Lukko 60 28 13 19 185 157 9 106 1,77
6. JYP 60 26 17 17 202 180 11 106 1,77
7. KalPa 60 28 13 19 185 179 7 104 1,73
8. Ässät 60 26 10 24 170 165 6 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 16 21 157 155 5 90 1,50
10. HIFK 60 25 9 26 149 183 4 88 1,47
11. Pelicans 60 20 16 24 137 156 9 85 1,42
12. HPK 60 16 18 26 144 167 9 75 1,25
13. TPS 60 16 16 28 141 177 7 71 1,18
14. Kärpät 60 16 12 32 175 197 6 66 1,10
15. Jukurit 60 15 13 32 131 171 6 64 1,07
16. Sport 60 9 12 39 108 212 1 40 0,67