SaiPa nousi Espoossa hurmokseen – kahden maalin takaa jälleen komea voitto | SaiPa

SaiPa nousi Espoossa hurmokseen – kahden maalin takaa jälleen komea voitto

SaiPa päätti raskaan otteluviikkonsa upeaan vierasvoittoon, kun Kiekko-Espoo kaatui lauantaina 10.1. kolmannen erän hurjalla kirillä. SaiPa nousi kahden maalin takaa voittoon jo toistamiseen samalla viikolla ja osoitti, ettei jalka painanut, vaikka alla oli neljä ottelua viikkoon ja viisi kahdeksaan päivään. Todella runsaslukuinen vieraskannattajajoukko pääsi jälleen juhlimaan voittoa.

Kuva: Joni Tuori

SaiPan ottelutahti oli kaikkea muuta kuin kevyt: alla oli neljäs peli viikkoon ja viides ottelu kahdeksaan päivään. Etukäteen mietitytti, näkyykö kuormitus intensiteetissä. Tasaisessa avauserässä kotijoukkue näyttikin raikkaammalta.

Tunnelmaa riitti myös katsomossa. Hallissa näkyi todella runsaasti keltamustaa, ja Stadin Keltamustat olivat järjestäneet ennen peliä VIP-etkot Vantaalla ravintola West Side Storyssa. Myös paikan päällä vieraskannattajien ääni kuului läpi ottelun.

Ottelu alkoi tasaisena. Molemmilla joukkueilla oli omat hallintajaksonsa ja maalivahdit pääsivät peliin hyvin kiinni. Kotijoukkue avasi maalihanat ajassa 4.15, kun Cameron Hillis laukoi suoraan Iikka Kangasniemen syötöstä takakulmaan ohi Gustavs Grigalsin.

Avauserä oli hienoisesti Espoo-merkkinen. SaiPalle sattui ajoittain huolimattomia kiekonmenetyksiä ja hyökkäykset jäivät katkonaisiksi, vaikka tilastojen valossa erä olikin tasainen.

SaiPa joutui aloittamaan toisen erän alivoimalla, mutta selvitti tilanteen vaivatta. Pian myös vieraat saivat oman ylivoimamahdollisuutensa, kun Hillis komennettiin jäähylle. Tasoitus ei kuitenkaan vielä syntynyt, vaikka SaiPa sai rakennettua muutaman hyvän tilanteen.

Kahden miehen alivoimalla SaiPa oli jo hetkeksi kääntämässä ottelun suuntaa, kun Henri Nikkanen karkasi yksin läpi. Tolppa pysäytti kuitenkin tasoitushaaveet – ja seuraavassa hetkessä kiekko löytyikin toisesta päästä SaiPan maalista, kun Peter Quenneville rankaisi K-Espoon 2–0-johtoon ajassa 30.04.

SaiPa tuli kolmanteen erään aivan eri ilmeellä. Kuormitus ei näkynyt jaloissa, vaan päinvastoin: vieraat laittoivat heti päätöserässä “hyrskyn myrskyn” kuin varatankin löytäneenä.

Jo ensimmäisellä minuutilla kiekko kävi ylärimassa, kun Roope Taponen torjui Nikkasen laukauksen vain osittain.

Ensimmäinen kavennus syntyi ylivoimalla ajassa 42.08, kun Henri Nikkanen osui maalirautojen väliin Otto Kivenmäen ja Patrik Siikasen esityöstä. Vain 20 sekuntia myöhemmin SaiPa oli jo tasoissa: Otto Hokkanen iski 2–2:een Ondrej Trejbalin ja Brian Kramerin syötöistä.

SaiPa meni ensimmäistä kertaa johtoon ajassa 48.13. Paluun askiin loukkaantumisen myötä tehnyt Miikka Salomäki laukoi terävästi kiekon sisään Maxime Fortierin ja Otto Kivenmäen syötöistä.

Kotijoukkue ehti kuitenkin vielä hetkeksi katkaista SaiPan momentumin, kun Arttu Tuomaala tasoitti ajassa 52.08. Mutta SaiPa ei horjunut.

Ratkaisumaali syntyi ajassa 55.08, kun Teemu Kivihalme laukoi Fortierin ja Saku Salmisen syötöistä komeasti B-pisteeltä ranteella takakulmaan – ja SaiPa johti 4–3.

Lopussa SaiPa sai vielä ylivoiman Aleksi Laakson poikittaisesta mailasta ajassa 56.15, mutta lisäosumaa ei syntynyt. SaiPa pystyi kuitenkin hallitsemaan ottelun viimeiset minuutit kurinalaisesti ja estämään Kiekko-Espoon tasoitusyritykset.

Tilastot kertovat ottelun luonteesta. K-Espoo hallitsi kiekkoa enemmän (54–46), mutta SaiPa voitti laukaukset niukasti 55–54 ja torjunnat kirjattiin SaiPalle (26–20). Molemmat joukkueet saivat neljä ylivoimaa ja molemmat myös osuivat kertaalleen.

SaiPa pääsi juhlimaan voittoa 5206 katsojan edessä todella runsaslukuisen vieraskannattajajoukon kanssa. Viikon saldo oli vakuuttava: kolme vierasvoittoa, ja jo toistamiseen SaiPa nousi kahden maalin takaa voittoon kolmannessa erässä.

Härkäviikot jatkuvat nopeasti, mutta tämä voitto osoitti, että SaiPa pystyy paitsi kestämään kuormituksen – myös voittamaan sen keskellä. Ensi viikolla on luvassa kolme ottelua ja urakka alkaa keskiviikkona Oulussa Kärppien vieraana.

Lehdistötilaisuus

Huippuhetket

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 35 9 16 226 149 3 117 1,95
2. KooKoo 60 33 9 18 217 155 7 115 1,92
3. SaiPa 60 31 13 16 204 162 6 112 1,87
4. Ilves 60 29 12 19 186 152 8 107 1,78
5. Lukko 60 28 13 19 185 157 9 106 1,77
6. JYP 60 26 17 17 202 180 11 106 1,77
7. KalPa 60 28 13 19 185 179 7 104 1,73
8. Ässät 60 26 10 24 170 165 6 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 16 21 157 155 5 90 1,50
10. HIFK 60 25 9 26 149 183 4 88 1,47
11. Pelicans 60 20 16 24 137 156 9 85 1,42
12. HPK 60 16 18 26 144 167 9 75 1,25
13. TPS 60 16 16 28 141 177 7 71 1,18
14. Kärpät 60 16 12 32 175 197 6 66 1,10
15. Jukurit 60 15 13 32 131 171 6 64 1,07
16. Sport 60 9 12 39 108 212 1 40 0,67