SaiPa nappasi kaksi pistettä Lahden hurjasta perjantai-illasta | SaiPa

SaiPa nappasi kaksi pistettä Lahden hurjasta perjantai-illasta - "Kokonaisuutena se oli ok peli"

Keltapaidat olivat ajoittain ongelmissa, mutta vieraat taistelivat voiton jatkoajalle edenneessä ottelussa David Bernhardtin voittomaalin johdolla.


Lahden Isku Areenalla pelatussa ottelussa oli tiedossa, että panokset ovat kovat. Ottelun tärkeys tiedettiin ja se myös näkyi kentällä pienenä jännityksenä alussa. SaiPa tuli kuitenkin hyvin ottelun alkuun ja ensimmäisten minuuttien aikana pelin painopiste oli Pelicansin puolustusalueella.

SaiPan David Bernhardt otti kaksiminuuttisen poikittaisesta mailasta, kun ottelua oli ehditty pelata kolme ja puoli minuuttia. Kotijoukkueen ylivoimapeli rakensi muutaman vaaratilanteen, mutta konkreettista tulosta Pelicans ei saanut aikaan. Myös Pelicansin ylivoiman jälkeisessä vaihdossa lahtelaiset pääsivät tekopaikoille, mutta tekijöitä ei löytynyt.

Anssi Löfmanille avautui keltapaitojen paras tekopaikka avauserässä, kun Löfman pääsi ajamaan röyhkeästi maalille, mutta Pelicans-maalivahti Atte Tolvanen piti pintansa. SaiPa pääsi ensimmäisen erän puolivälin paikkeilla ylivoimalle, mutta keltaisten ylivoimapeli oli yskivää.

Kotijoukkue oli hallitseva osapuoli avauserän toisen kymmenminuuttisen alussa, ja SaiPalla oli haasteita päästä peliin kiinni. Ensimmäisen erän lopussa keltamustat kuitenkin saivat juonesta hiukan kiinni ja pääsivät koittamaan maalintekoa muutamaan otteeseen.

Toisen erän alku näytti lupaavalta, kun ensin Santeri Virtanen tarjoili kapteeni Elmeri Kaksoselle hyvä maalipaikan ja jatkotilanteesta Veeti Vainiota huidottiin korkealla mailalla jäähyn arvoisesti. Ylivoimapelaaminen oli kuitenkin taas haasteellista ja pakkopeli ei lähtenyt pyörimään.

Nelosketjussa pelannut Valtteri Ojantakainen sai pienen onnenkin avulla läpiajon, kun Robin Salon pystysyöttö kimposi Pelicans-puolustajan mailasta suoraan Ojantakaiselle, joka pääsi läpi ampuen Atte Tolvasen varusteisiin.

Pelikaaneilla oli puolestaan muutama todella hyvä tilanne keskimmäisen erän puolivälissä. Ensin Pelicans-puolustajan laukaus kimposi Niclas Westerholmin räpylästä maalin katolle, ja seuraavassa paikassa Hannes Björninen syötti Juhamatti Aaltoselle jalkojen välistä ja Aaltonen laukoi rannelaukauksella ylärimaan.

Lopulta Pelicansin tekeminen palkittiin, kun pitkän hyökkäyksen päätteeksi Juhamatti Aaltonen syötti puolustaja Alex Lintuniemelle ja Lintuniemi laukoi ottelun avausmaalin ajassa 32:52.
Avausmaalin jälkeen Pelicans hallitsi ottelun toisen erän lopun ja keltamustat olivat hankaluuksissa. Takaiskuja toisessa erässä ei kuitenkaan enää nähty.

Kolmannen erän alkuun molemmat joukkueet ottivat rangaistukset ja peli sekoittui. Pelicans jatkoi siitä mihin toisen erän lopussa jäivät. Turkoosipaidat rakensivat pitkiä hyökkäyksiä, joissa kiekko ja pelaajat liikkuivat tehokkaasti.

Ajassa 52:23 SaiPalle aukesi makea paikka tulla tasoihin, kun Pelicansille tuomittiin rangaistus. Veeti Vainio syötti siniviivaa pitkin Robin Salolle, jonka laukaus suuntasi yläkulmaan. Osumaa tarkasteltiin videolta ja se hyväksyttiin. Maali oli Salolle kauden seitsemäs ja samalla 21-vuotias puolustaja saavutti 20 tehopisteen rajan. Salo tiedosti, että ottelu olisi voinut kääntyä molempaan suuntaan.

Tänään oli tiukka peli meiltä. Pelsu paino hyvin hommia ja niin teimme mekin. Tuo olisi voinut kääntyä ihan miten vaan. Pelattiin hyvin ja meillä oli hyvä keskittyminen, ja pelattiin hyvin joukkueena ja nyt saatiin palkinto siitä, pohti Salo ottelun jälkeen.

Ottelulle ei saatu ratkaisua varsinaisella otteluajalla, joten jatkoaika koitti seuraavaksi. Heti jatkoajan alkuun Aaltonen ja Lintuniemi tekivät röyhkeät nousut SaiPan maalille. Kotijoukkue hallitsi totaalisesti jatkoajan alkua ja paikkoja oli.

Aaltonen sekoitti SaiPan kolmikkoa terävillä liikkeillä ja lahtelaisten kultakypärä luisteli maalille, mutta viimeistely oli köyhä. Seuraavassa tilanteessa Pelicansin Hannes Björninen laukoi kiekon tolppaan. SaiPan ruotsalaispuolustaja David Bernhardt karkasi jatkotilanteesta läpiajoon ja ratkaisi ottelun ampumalla kiekon alakulmaan. Osuma oli Bernhardtille uran ensimmäinen Liigassa ja 22-vuotias pakki oli tyytyväinen kokonaisuuteen Lahden perjantai-illassa.

Ensimmäisessä erässä olimme ihan hyviä. Toisessa erässä emme olleet oikein hyviä. Me luovuimme liikaa kiekoista ja emme tehneet töitä tarpeeksi. Kolmanteen erään tulimme taas parempana. Kokonaisuutena se oli ok peli, kommentoi Bernhardt.

Sain kiekon siniviivalla ja sain sen hiukan liikaa vasemmalle. Päätin vain laukoa ja se oli onnekas maali. Se tuntui hyvältä, jatkoi avausmaalin Liigassa tehnyt Bernhardt.

Niclas Westerholm torjui 29 kertaa ja Teemu Ramstedt saavutti 30 pisteen rajan.

Huomenna SaiPa pelaa Lukkoa vastaan klo 17:00 Kisapuistossa.


Lehdistötilaisuus

Ottelukooste