10.10.2025 21:42
SaiPa käänsi pelin edukseen Hämeenlinnassa – viides peräkkäinen voitto syntyi puolen minuutin tehohetken myötä
SaiPa venytti voittoputkensa viiteen otteluun kaatamalla HPK:n vieraissa lukemin 1–2. Ottelua hallinneet, mutta tehottomuuden kanssa kamppailleet lappeenrantalaiset ratkaisivat kamppailun päätöserässä kahdella maalilla 27 sekunnin sisään.
Hämeenlinnan perjantai-ilta alkoi juhlatunnelmissa, kun HPK muisti viime kauteen mittavan uransa päättänyttä Juuso Hietasta. Tribuuttivideo ja avauskiekon pudotus nostattivat tunteet kattoon Rinkelinmäellä ennen kuin katseet kääntyivät itse otteluun.
SaiPa aloitti pelin pirteästi ja pääsi heti harjoittelemaan ylivoimaa kahdesti, kun sekä Miro Tauslahdelle että Janne Naukkariselle tehtiin sääntöjen vastaisia temppuja. Ylivoimien aikana vierasjoukkue loi painetta, mutta HPK-vahti Marc Sinclair oli tänään pelipäällä.
SaiPan paras paikka ensimmäisessä erässä nähtiin, kun Maxime Fortier pelasi kiekon tänään kokoonpanoon nousseelle Anze Zezeljille, joka jatkoi avopaikkaan Henri Nikkaselle. Nikkanen ei kuitenkaan onnistunut siirtämään kiekkoa maaliin, vaan laukaus suhahti sivuverkkoon.
Toiseen erään SaiPa tuli myrskyn lailla, mutta Sinclair kesti kerta toisensa jälkeen. Fortier oli alati vaarallinen ja karkasi kertaalleen läpiajoon, mutta Petteri Nikkilä joutui rikkomaan tilanteessa ja SaiPa pääsi jälleen ylivoimalle. Richard Zemlicka luuli jo avanneensa maalitilin, mutta videotarkastus paljasti, että kiekko jäi maaliviivalle. Heti perään HPK:n Arturs Anzans osui ylärimaan.
Kotijoukkue onnistui lopulta maalinteossa ajassa 36.44, kun ranskalaispuolustaja Jules Boscq punnersi väkisin maalille ja ujutti kiekon verkkoon. Erän loppu toi SaiPalle takaiskun myös loukkaantumisen muodossa, kun kapteeni Samuli Niinisaari poistui koppiin eikä enää palannut jäälle.
Myös kolmas erä käynnistyi SaiPan hallinnalla. Fortier oli jälleen lähellä onnistumista, mutta vaikka Sinclairin kiertäminen onnistui, kiekko pysähtyi tolppaan. Lopulta paine palkittiin, kun Teemu Kivihalme laukoi kiekon yläkulmaan ajassa 49.40. Liigan ahkerimman laukojan pommi painui maaliin lähes 140 km/h nopeudella.
Vain 27 sekuntia myöhemmin SaiPa siirtyi johtoon. Samu Bau riisti kiekon takakarvauksellaan, kiihdytti alueelle ja pelasi sen Emil Kuuslalle. Kun Bau sai syötön takaisin, hän laukoi varmasti etunurkkaan – uran ensimmäinen SaiPa-maali syntyi tyylillä ja käänsi pelin hetkessä SaiPan eduksi.
HPK käytti aikalisänsä, kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä runsaat kaksi minuuttia. Sinclair vedettiin lopussa pois maalilta, mutta SaiPa puolusti uhrautuvasti. Fortier pääsi vielä yrittämään tyhjiin, mutta Elmeri Eronen ehti heittäytymään eteen ja esti kolmannen osuman.
SaiPa kesti loppuun asti ja otti ansaitun voiton, vaikka tehottomuus oli pitkään kiusana.
SaiPa palaa välittömästi kotiin ja pääsee jahtaamaan kuudetta peräkkäistä voittoa heti lauantaina, kun Kisapuistoon saapuu Kärpät. Hämeenlinnassa pelin hallinta oli lopulta SaiPan, joka käänsi kovan työnsä tulokseksi kolmen pisteen vierasvoiton.
Yleisöä ottelussa oli 3737.