SaiPa jätti Kärpät kyydistä toisessa erässä – kotivoitto irtosi tyylillä | SaiPa

SaiPa jätti Kärpät kyydistä toisessa erässä – kotivoitto irtosi tyylillä

SaiPa nappasi vakuuttavan 6–3-kotivoiton Kärpistä vauhdikkaassa ottelussa. Vaikka Kärpät pääsi jälleen kolmannessa erässä aloittamaan kiriään turhan helposti, kotijoukkue kesti paineen ja sinetöi tärkeän voiton kotiyleisönsä edessä.

SaiPa ja Kärpät kohtasivat neljännen kerran kuluvalla kaudella. Voitot ennen perjantain ottelua olivat SaiPalle 2-1. Ennen ottelun alkua SaiPan Antti Kalapudasta juhlistettiin Liiga-historian 100 000. maalin tekemisestä. Kultaisen mailan hänelle ojensi Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen.

SaiPa aloitti ottelun vahvasti. Heti ensimmäisessä vaihdossa Antti Kalapudas loi maalipaikan Ville Petmanille, mutta Kärppien maalivahti Niclas Westerholm torjui tilanteen. Kärpät siirtyi kuitenkin johtoon ajassa 2:16, kun SaiPan maalilla pelanneelle Michael Hutchinsonille sattui harmillinen mailankäsittelyvirhe, ja kiekko livahti hänen jalkojensa välistä maaliin.

Kärpät sai ensimmäisen mahdollisuuden ylivoimalla, kun Ville Petmanille tuomittiin kevyt jäähy huitomisesta. SaiPan alivoima onnistui kuitenkin pitämään Kärpät poissa pahoilta paikoilta.

SaiPan oma ylivoimamahdollisuus aukeni erän jälkimmäisellä puoliskolla. Sportia vastaan pitkän maalittoman ylivoimaputkensa päättänyt SaiPa jatkoi siitä, mihin Vaasassa jäi. Ylivoiman aikana SaiPa loi useita maalipaikkoja, ja lopulta Roni Karvinen onnistui viimeistelemään kauden 15. maalinsa jalkojensa välistä ohi Kärppien maalilla pelanneen Niclas Westerholmin. Syöttäjinä toimivat Ville Petman ja Kalapudas. Avauserässä Westerholmille kertyi seitsemän torjuntaa, kun Hutchinson selvisi viidellä.

Toinen erä oli lähes täydellistä SaiPan hallintaa. Avausmaalin kotijoukkue onnistui viimeistelemään jälleen ylivoimalla, kun Mikko Kousa laukoi ranteella kiekon ohi maskissa olleen Westerholmin. Syöttöpisteet merkittiin jälleen Kalaputaalle ja Petmanille.

SaiPan kolmas maali syntyi, kun puolustaja Ondrej Trejbal oli hereillä maalin kulmalla ja iski irtokiekon verkkoon. Kalapudas keräsi jo illan kolmannen syöttöpisteensä, ja toisen syötön sai Kousa.

SaiPa jatkoi vahvaa otettaan, ja joukkueella oli useita paikkoja lisätä johtoaan. Kertaalleen ylärima pelasti Kärpät takaiskulta. Ajassa 32:50 SaiPa kuitenkin kasvatti johtonsa kolmeen maaliin, kun Santeri Airola laukoi viivalta, ja Karvinen ohjasi taidokkaasti ilmasta illan toisen osumansa. Karviselle maali oli jo häden neljäs kahteen peliin. Toisessa erässä SaiPa voitti laukaukset peräti 32-8 ja Westerholm torjui 13 kertaa. Hutchinsonille jälleen viisi torjuntaa.

Kolmannen erän alussa SaiPa osoitti jälleen tehokkuutensa, kun Eero Klintrup viimeisteli jo totutun varmasti 5–1-maalin ylivoimahyökkäyksestä. Syöttäjinä toimivat Niklas Appelgren ja Juuso Heikkilä.

Tämän jälkeen Kärpät pääsi kuitenkin mukaan peliin tarpeettoman helposti.Teemu Turunen kavensi tilanteeksi 5–2 toimituksellaan nollakulmasta, ja yllätti Hutchinsonin. Viisi minuuttia tästä Maxim Korpimäki nosti Kärpät jo kahden maalin päähän, ja ottelussa oli jälleen jännitystä ilmassa.

SaiPa kuitenkin tiivisti puolustustaan ja kesti Kärppien loppukirin. Lopullinen ratkaisu nähtiin ottelun viimeisellä minuutilla, kun Janne Naukkarinen viimeisteli tyhjään maaliin 6–3-osuman ja sinetöi SaiPan voiton.

Näin SaiPa otti jo neljännen peräkkäisen voittonsa ja vahvisti asemiaan sarjataulukon toisella sijalla.

SaiPan päävalmentaja Raimo Helminen oli tyytyväinen omiensa esitekseen.

- Hyvin jätkät pelas. Pelissä pysyi tempo korkeana ja sitä kautta päästiin pelin päällä. Saatiin vähän tilanteita ja oltiin tehokkaitakin hetkittäin. Sekin on hyvä asia, se maalin tekeminen kun ei ole helppoa.

SaiPalla on viikon tauko peleistä. Seuraavan kerran joukkue on tositoimissa kotikaukalossa perjantaina 31.1., jolloin vastaan asettuu TPS.


Lehdistötilaisuus

Maalikooste

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82