SaiPa haki pisteet Oulusta vahvan esityksen jälkeen | SaiPa

SaiPa haki pisteet Oulusta vahvan esityksen jälkeen

SaiPa voitti viikon toisenkin vierasottelun ehjän esityksen seurauksena. Tappiota sai maistaa tällä kertaa Kärpät lukemin 3-6 (2-2, 1-1, 0-3).

Ottelun alkua hallinnut vierasjoukkue SaiPa iski ansaitusti ottelun avausmaalin ajassa 8:06. Viime pelit vahvasti myös tilastomerkintöjen osalta pelannut Miska Siikonen esitti hyvää käsi-silmä-koordinaatiokykyään ja ohjasi maalin edestä Ondrej Trejbalin lähettämän laukauksen maaliin. Maaliin toiseksi syöttäjäksi merkittiin Otto Hokkanen. Maali oli Siikoselle kolmas viimeiseen neljään otteluun.

Reippaat kolme minuuttia myöhemmin kotijoukkue tasoitti lukemat valotaululla. Michal Kovarcik oli unohdettu aivan yksikseen SaiPan maalille ja hänellä oli helppo työ lyödä kiekko maaliin Ben Tardifin nappisyötöstä. Maalin toinen syöttäjä oli kultakypärää kantava Reid Gardiner.

Joskus kuulee puhuttavan maalin jälkeisen vaihdon merkityksestä. Sitä Kärpät ei pelannut parhaimmalla mahdollisella tavalla, kun SaiPa kuittasi saman tien tasoitusmaalin. 20 sekuntia Kärppien osumasta Peetu Kiukas vei keltapaidat takaisin johtoon. Maalin syöttäjinä toimivat Petmanin veljekset Mikko sekä Ville.

Keltamustat eivät päässeet erätauolle johtoasemassa, sillä Kärpät iskivät ylivoimalla pelin tasoihin, kun vain 18 sekuntia oli kellossa aikaa jäljellä. 19-vuotiaan Arttu Alasiuruan laukaus suoraan syötöstä meni ohi maalivahti Oskari Salmisen. Kärppien ensimmäisen maalin tekijä Kovarcik antoi ratkaisevan poikittaissyötön, ja toisena syöttäjänä oli Austin Rueschhoff.

Ottelun toinen erä sujui Kärppien komennossa sillä se laukoi erässä maalia kohti peräti 17 kertaa. Ensimmäistä tilastomerkintää saatiin odottaa kuitenkin yli viisitoista minuuttia. Sisu Yliniemi Kärpiltä otti kahden minuutin rangaistuksen kiinnipitämisestä.

Molempien joukkueiden ylivoima oli keskiviikkona tehokasta, sillä Kärppien tavoin SaiPakin onnistui heti ensimmäisestä ylivoimatilaisuudesta. Roni Karvisen napakka lyöntilaukaus suoraan syötöstä ei jättänyt mitään mahdollisuuksia torjuntaan Kärppien maalilla pelanneelle Niclas Westerholmille. Alustuksen maaliin tekivät Otto Kivenmäki sekä Kim Strömberg.

Erän loppua kohden näytti siltä, että vierailijat lähtevät päätöserään johtoasemasta kotijoukkueen vahvasta erästä huolimatta. Kuitenkin ensimmäisen erän tavoin isännät iskivät vielä erän viimeisellä minuutilla. 40 sekuntia oli tällä kertaa kellossa, kun Ben Tardif roiskaisi kiekon kulmasta SaiPan maalille. Keltamustien epäonneksi kiekko kimposi maaliin puolustaja Ondrej Trejbalin luistimista. Syöttöpisteet merkittiin Gardinerille sekä Kovarcikille.

Ottelun päätöserää ehditään pelata 3:06, kun keltapaidat iskevät jo illan neljännen johtomaalinsa. Otto Hokkanen laukoo terävästi B-pisteen kaarelta Miska Siikosen syötöstä. Myös Peetu Kiukas kerää maaliin syöttöpisteen.

Eilen Jyväskylässä viimeisen niitin löi Ville Petman tyhjään maaliin velipoika Mikon syötöstä. Tänään osat vaihtuivat, vaikkakin maali oli jälleen upea näyte Mikon räjähtävästä luistelusta.

Kirsikkana kakun päälle ottelun kolmannessa erässäkin nähdään maali viimeisellä minuutilla. Tällä kertaa maalin teki SaiPa. Ottelun hahmo Mikko Petman purjehtii omalta siniviivalta lähtien kolmen Kärppä-pelaajan ohitse aina maalinedustalle asti, josta rystyllä poikittaissyöttö Otto Kivenmäelle, joka viimeisteli loppulukemat 3-6. Maalin toinen syöttäjä Saku Salminen.

SaiPa pelasi todella vahvan päätöserän ja vain Westerholmin hyvät otteet maalilla estivät SaiPan lisämaalit. Puolestaan SaiPan maalilla Oskari Salminen oli päätöserässä pitkään työtön, sillä Kärppien ensimmäinen laukaus maalia kohti päätöserässä tuli vasta, kun 1:40 oli ottelua jäljellä, ja sekin tuli Kärppien omalta puolustusalueelta.

Kaksi peräkkäistä vierasottelua, kaksi peräkkäistä voittoa. Perjantaina jatketaan Kisapuistossa, kun vastaan luistelee Lahden Pelicans. Eiköhän täytetä Kisapuisto syyslomaviikon päätteeksi! Liput: lippu.fi/saipa


Lehdistötilaisuus

Huippuhetket

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Ilves 47 25 9 13 143 114 4 88 1,87
2. Lukko 48 24 9 15 166 124 5 86 1,79
3. SaiPa 47 24 9 14 143 126 5 86 1,83
4. HIFK 48 20 15 13 142 138 8 83 1,73
5. KalPa 48 20 13 15 147 117 7 80 1,67
6. Ässät 47 21 10 16 128 124 4 77 1,64
7. KooKoo 48 17 15 16 160 137 11 77 1,60
8. Tappara 48 19 11 18 144 138 5 73 1,52
9. HPK 47 17 13 17 118 137 4 68 1,45
10. Kärpät 48 16 13 19 144 154 7 68 1,42
11. K-Espoo 47 15 15 17 125 139 8 68 1,45
12. Sport 48 13 21 14 143 142 8 68 1,42
13. JYP 47 16 10 21 131 155 4 62 1,32
14. TPS 46 13 13 20 130 148 7 59 1,28
15. Pelicans 47 15 7 25 133 143 3 55 1,17
16. Jukurit 47 10 5 32 104 165 4 39 0,83