Raumalta ei kotiintuomisia | SaiPa

Raumalta ei kotiintuomisia

Lukko voitti ansaitusti SaiPan luvuin 2-0 (1-0, 1-0, 0-0).

Kuva: Elmeri Elo

SaiPan viikonlopun ensimmäinen ottelu käynnistyi vauhdikkaasti. Ottelun ensiminuuteista alkaen mentiin päästä päähän kovalla temmolla.

7:34 oli peliä pelattu, kun Europen tuttu kappale pärähti ensimmäistä kertaa Raumalla soimaan. Jami Krannila ohjasi Anton Olssonin laukauksen maaliin, mutta SaiPan valmennus oli hereillä ja haastoi osuman maalivahdin häirinnästä. Videolta paljastui, että maalin eteen mennessään Patrick Khodorenko pyyhkäisi maalivahdin alueen kautta, samalla osuen Michael Hutchinsoniin. Tuloksena maalin hylkääminen ja tilanne tässä vaiheessa yhä 0-0.

Lukko iskee hyväksytyn ottelun avausmaalin ajassa 13:12. Ottelun alkua hallinnut Lukko iski hylätyn maalin lailla tämänkin maalinsa ohjauksella maalin edestä. Ponthus Westerholm oli jäänyt SaiPa-puolustukselta merkkaamatta ja hän pääsi ohjaamaan Antti Saarelan toimituksen tolppien väliin. Saarelalle siniviivalle kiekon syöttänyt Niclas Almari merkautti itselleen maaliin myös syöttöpisteen.

Raumalaiset saivat maalistaan selvästi lisää virtaa ja maalin jälkeiset vaihdot Lukko loi entistä vahvemmin painetta SaiPan maalille, mutta sputnikkien puolustus Hutchinsonin kera selvitti kuitenkin tilanteet ja vierasjoukkue selvisi erän lopun ilman takaiskuja. Ensimmäisen erän kiekonhallintaprosentit olivat tylyt: 65-35.

Vaisun avauserän pelannut SaiPa tuli pukukopista toiseen erään selvästi paremmalla jalalla ja toisen erän alku olikin huomattavasti tasaisempi.

Hyvä toisen erän ensimmäinen puolikas valui hukkaan, kun ajassa 29:47 Antti Kalapudas huitoi huolimattomasti mailallaan Lukon pelaajaa kasvoihin; seurauksena kahden minuutin rangaistus. Lukko ei ylivoima-aikaa tarvinnut kuin kuusi sekuntia, kun se meni 2-0 johtoon. Steven Jandric iski maalin kulmalta kiekon sisään, kun kiekko hieman onnekkaasti sinne Sebastian Repon kautta kimposi. Ex-SaiPa Nuutti Viitasalolle maaliin toinen syöttöpiste.

Toisen erän jälkimmäisellä puolikkaalla jaettiin jäähyjä puolin ja toisin. Maaleja ei kuitenkaan nähty, joten toisen erän päätteeksi lukemat olivat 2-0. Antti Saarela pääsi vielä erän toiseksi viimeisellä minuutilla puolittaiseen läpiajoon, mutta Hutchinson otti räpylällään komean kopin.

SaiPa sai erinomaiset tilaisuudet pelin kaventamiseen, kun se pääsi kahdesti peräjälkeen ylivoimalle päätöserän ensiminuuteilla. Hyvistä tilanteista huolimatta maali jäi puuttumaan, joten siitä viimeistään pisteet alkoivat valua sormien välistä.

Yhdeksän ja puoli minuuttia oli varsinaista peliaikaa jäljellä, kun tilanne näytti todella tukalalta. Lukko pääsi 5v3-ylivoimalle, kun Otto Kivenmäen estämisrangaistus ei miellyttänyt päävalmentaja Raimo Helmistä, joka otti samaan kellonlyömään käytösrangaistuksen. Miska Siikonen otti kahden miehen alivoimalla vielä kolmannen perättäisen jäähyn, joten alivoimaa vierasjoukkue sai tappaa toden teolla. Sen se kuitenkin kunniakkaasti teki, eikä Lukko enää lisämaaleja tehnyt.

SaiPa ei onnistunut Lukon vahvaa puolustusta tänään murtamaan. Ei vaikka se pelasi vielä lähes kaksi minuuttia ottelun lopussa ilman maalivahtia kuudella viittä vastaan.

Ottelun tulos noudatti tämän kauden trendiä Lukkoa vastaan. Lukko voitti jokaisen keskinäisen kohtaamisen tylysti yhteispistein 12-0. Perjantai-illan tappio on kuitenkin mahdollista nollata heti huomenna, kun pistejahti jatkuu Turussa TPS:n vieraana.


Lehdistötilaisuus

Huippuhetket

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82