Markkasen huippuilta takasi voiton Ilveksestä

SaiPa kävi ryöstöretkellä Tampereella ja nappasi kolme sarjapistettä Ilvekseltä maalein 1-2. Voitto ei tullut pelkästään taidolla, vaan nyt siihen tarvittiin myös ripaus sitä kuuluisaa rouva Fortuunaa.
Jussi Markkanen oli joukkueen tuki ja turva Tampereella.

SaiPan pirteä esitys tuotti Ilvestä vastaan tärkeät kolme sarjapistettä. Läpi ottelun tiivisti puolustanut ja hanakasti vastustajan iholle pyrkinyt lappeenrantalaisryhmä näytti ettei se ole vielä luovuttanut tämän kauden osalta.

SaiPan avauserä oli erinomainen. Se sai luotua vaarallisia paikkoja Ilves-maalille heti ensi sekunneista lähtien, mutta tällä kaudella murheenkryyninä ollut maalinteko tökki edelleen. Tästäkin huolimatta voisi sanoa, että joukkueen puolustuspelaaminen oli parasta mitä tällä kaudella on nähty. Ainoa miinus tuli, kun Matias Sointu unohtui viisi minuuttia ennen avauserän päätöstä Jussi Markkasen nokan eteen vapaaksi. Sointu sai rauhassa siirtää kotijoukkueen johtoon Jerry D'Amigon hienosta syötöstä maalin takaa.

Kauaa ei kutenkaan tarvinnut odotella SaiPan tasoitusta. Mikael Kuronen nousi oikeaa laitaa pitkin nokikkain Hannu Toivosen kanssa ja nosti kiekon etuyläkulmaan. Illan päätuomaristo ei tätä kuitenkaan huomannut vaan peli jatkui yli minuutin verran, kunnes Ilves-pelaajan ylärimalaukauksen jälkeen tuomaristo keskeytti pelin ja lähti tarkistamaan tilannetta videolta.

Muutaman minuutin tarkistuksen päätteksi kaikki neljä SaiPan kannattajaa kannattajakatsomossa ja muutama muukin ympäri hallia saivat tuulettaa tasoitusmaalia.

SaiPa palasi tauolta toisee erään räväkästi. Erää ei ehditty pelata kuin kymmenen sekuntia, kun Tomi Leivo Ilves-kapteeni Tapio Laakson avustuksella siirsi SaiPan johtoon. Vasemmalta laidalta lähtenyt Leivo potkaisi kiekon itselleen eteenpäin, mutta kiekko karkasi miehen lavasta. Kiekko lipui Ilves-maalille, josta paikalle luistellut Laakso ohjasi kiekon omaan maaliin ohi Toivosen.

Johtomaalista hurjistunut Ilves järjesteli tukun maalipaikkoja SaiPan maalin suulle, mutta uransa 195. voiton ottelusta napannut Jussi Markkanen esti Ilveksen loput maaliyritykset. Parhaimmillaan Markkanen joutui loikkimaan tolpalta tolpalle kuin nuori gaselli, Ilveksen pelatessa kiekkoa takakulmalla vapaana olleelle pelaajalle.

Kolmannessa erässä SaiPa ei turvannut johtoaan, vaan jatkoi rohkeaa ja pirteää hyökkäyspelaamista. Maalipaikkoja sillä oli useampiakin ratkaista ottelu, mutta Toivonen Ilves-maalissa seisoi kiekon tiellä joka kerta. Toivosen luisteltua maalinsa suulta vaihtoaitioon puolitoista minuuttia ennen päätöstä sai Tero Koskiranta mahdollisuuden pienestä kulmasta ujuttaa kiekon maaliin, mutta epäonnekseen siirsi kiekon ohi.

SaiPa jatkaa vierasputkeaan ylihuomenna perjantaina Turussa, jossa vastaan asettuu vuoden viimeisessä ottelussa paikallinen Palloseura.