Lukko ansaittuun vierasvoittoon | SaiPa

Lukko ansaittuun vierasvoittoon

SaiPa ei pystynyt tänään haastamaan Lukkoa pistetaistelussa, vaan raumalaiset veivät pisteet lukemin 4-1.

SaiPa ja Lukko kohtasivat torstain ainoassa Liiga-ottelussa. Peli oli molemmille joukkueille viikon toinen. SaiPa hävisi tiistaina Kiekko-Espoolle ja Lukko voitti kotonaan JYPin. SaiPa lähti otteluun ilman pelikiellossa ollutta kapteeniaan Ville Petmania.

Torstaisessa ottelussa Lukko otti heti alusta asti kuskin paikan ja sai paineen SaiPan päätyyn ja SaiPan maalivahti Kari Piiroinen oli nopeasti lämmitetty. Ottelun ensimmäinen erikoistilanne tuli ajassa 11.06, kun SaiPan Saku Salminen komennettiin jäähylle estämisestä. Lukko pystyi hyödyntämään heti ensimmäisen ylivoimansa. Antti Saarela lähti kiertämään maalia hyökkäyspäässä ja sai koko SaiPan alivoiman ja Piiroisen seuraamaan liikettään, mutta syöttikin klassisen ovelasti kiekon etutolpalta maalin edustalla yksin odottaneelle Patrick Khodorenkolle, joka pääsi lyömään kiekon ohi hölmistyneen Piiroisen ajassa 12.24. Toisena syöttäjänä Jakob Stenqvist.

Ensimmäinen erä oli pitkälti Lukon hallintaa, mutta SaiPa sananmukaisesti punnersi itsensä peliin mukaan erän lopulla. Ondrej Trejbal toimitti kiekkoa viivasta maalille ja Roni Karvinen oli vahvana ja valppaana ruuhkassa syöksyen pelin tasoihin ajassa 18.31. Maali oli Karviselle kauden kolmas Syöttöpiste myös Mikko Petmanille. Avauserässä John Lethemon Lukon maalilla torjui viisi kertaa, kun Kari Piiroinen SaiPan maalilla joutui töihin 12 kertaa.

Lukon päävalmentaja Tomi Lämsän mukaan Lukko tiesi tulevansa vaikeaan paikkaan:

- Tiedettiin että hereillä pitää olla ja valmiina taistelemaan ja kamppailemaan. Ja hereillä oltiin ensimmäisestä minuutista alkaen, Lämsä kommentoi.

SaiPa ei pystynyt hyödyntämään maalista saatua energiaa, vaan toisen erän alku oli ottelun lopputuloksen kannalta ratkaiseva. Kun erää oli pelattu vajaat kaksi minuuttia, oma koira puraisi. Antoine Morand käynnisti kovatempoisen vastahyökkäyksen, käytti kiekkoa laidassa Steven Jandricilla, joka palautti kiekon maalin edustalle Morandille. Entinen saipalainen pääsi ohjaamaan kauden avausmaalinsa ja Lukko 2-1 johtoon. Toisena syöttäjän maalivahti Lethemon.

Vain reilu minuutti edellisestä, kun Kaukaan päädyssä helähti jälleen. SaiPan puolustuspään aloituksessa kiekko jäi pyörimään aloittaja Miska Siikosen jalkoihin, josta raumalaisten Lenni Hämäläinen kävi poimimassa sen, ja ajoi ahnaasti maalille ohi SaiPan puolustuksen ja pääsi rystysuupaisulla lyömään Liiga-uransa avausmaalin Piiroisen jalkojen välistä. Lukko 3-1 johtoon ajassa 23.02.

SaiPa pääsi ensimmäisen kerran yrittämään ylivoimaa ajassa 25.17, kun Lukolla oli liikaa pelaajia jäällä. SaiPan ylivoima jäi kuitenkin kesken, sillä myös kotijoukkue sai rangaistuksen samasta syystä. SaiPalle avautui vielä toisen erän lopussa toinenkin ylivoimatilaisuus, mutta erätauolle siirryttiin Lukon kahden maalin johdossa. Toisessa erässä Lethemon torjui kuudesti, Piiroinen kahdeksan kertaa.

Kolmanteen erään SaiPa tuli taistelemaan mukaan pistejunaan, ja SaiPa sai hetkittäin otetta vahvemman karvauksen myötä, mutta Lukko pystyi jäädyttämään peliä ja varsinaista loppukiriä kotijoukkue ei pystynyt virittämään. Ponthus Westerholm viimeisteli loppulukemat 1-4 SaiPan tyhjään rysään ajassa 59.34. Näin Lukolle täydet pisteet Lappeenrannasta vahvan vierasesityksen päätteeksi.

Kolmas erä oli torjuntojen puolesta tasaisin. Lethemon torjui kuudesti (yhteensä ottelussa 17 torjuntaa), kun Piiroinen selvisi viidellä torjunnalla (yhteensä 25).

- Oltiin perässä. Lukko oli tänään erittäin hyvä. Hävittiin luistelussa ja kamppailussa jos rehellisiä ollaan, ne on kuitenkin meidän aseita, SaiPan päävalmentaja Raimo Helminen kommentoi

SaiPan seuraava kotiottelu on vuorossa lauantaina, kun Kisapuistossa vastaan tulee aina yleisön ja kotijoukkueen sytyttävä HIFK. Ottelu alkaa kello 17.00.

Lehdistötilaisuus

Maalikooste

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 49 25 9 15 171 125 5 89 1,82
2. Ilves 47 25 9 13 143 114 4 88 1,87
3. SaiPa 48 24 9 15 143 129 5 86 1,79
4. KalPa 49 21 13 15 151 118 7 83 1,69
5. HIFK 49 20 15 14 143 143 8 83 1,69
6. Ässät 48 21 10 17 129 128 4 77 1,60
7. KooKoo 48 17 15 16 160 137 11 77 1,60
8. Tappara 48 19 11 18 144 138 5 73 1,52
9. K-Espoo 48 16 15 17 128 139 8 71 1,48
10. HPK 48 17 14 17 119 139 4 69 1,44
11. Kärpät 49 16 13 20 148 161 7 68 1,39
12. Sport 48 13 21 14 143 142 8 68 1,42
13. JYP 48 16 11 21 133 156 5 64 1,33
14. TPS 46 13 13 20 130 148 7 59 1,28
15. Pelicans 48 16 7 25 140 147 3 58 1,21
16. Jukurit 47 10 5 32 104 165 4 39 0,83