kuuden ottelun voittoputkessa tauolle | SaiPa

kuuden ottelun voittoputkessa tauolle

SaiPa haki arvokkaan jatkoaikavoiton Porista tiukan taistelun jälkeen lukemin 3-2.

Ottelun ennakkoasetelmat olivat todella jännittävät. Molemmat joukkueet taistelevat paikastaan neljän parhaan joukkueen joukossa. Odotettavissa oli todella intensiivinen ottelu ennen vajaan kahden viikon maaottelutaukoa. Ässillä oli tähän otteluun lepoetu, kun SaiPa pelasi eilen kotonaan TPS:ää vastaan ja matkusti Tampereen kautta Poriin. Ässät huilasivat eilen. Vastaava tilanne ja etu oli edelliset kaksi kertaa SaiPalla omissa kotiotteluissaan.

Peliin tultiin todella kovalla vauhdilla ja intensiteetillä. SaiPa sai hyvän alun, kun Samuli Niinisaaren toimittama viivalaukaus löysi tiensä ohi Ässien maalilla pelanneen Niklas Rubinin. Syöttäjinä ajassa 2.11 tulleessa maalissa Henri Nikkanen ja Santeri Airola.

Avauserässä momentumit vaihtelivat, mutta lopulta Ässät otti pelin hallinnan kahden ylivoimansa myötä. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kuitenkin SaiPan 1-0 johdossa. SaiPan maalilla jälleen akrobaattisiakin elkeitä esitellyt Michael Hutchinson torjui avauserässä 10 kertaa, Rubin 5.

Toisen erän alussa Ässät tuli tasoihin. Jan-Mikael Järvinen tarjoili ja viime kauden saipalainen Jonne Tammela kiersi Hutchinsonin huudattaen kotiyleisöä.

Viime aikoina ylivoimastaan aiempaa paremmin tehoja irti saanut SaiPa hyödynsi ensimmäisen ylivoimansa. Miro Karjalainen istui kakkosta poikittaisesta mailasta, kun Mikko Petman lapioi maalinedustalta SaiPan jälleen johtoon ajassa 24.45. Syöttäjinä Janne Naukkarinen ja Juuso Heikkilä.

Toisessa erässä Hutchinson ryösti kertaalleen Valtteri Lipiäisen avopaikan räpylällään ja toisessa päässä Rubin nollasi Otto Kivenmäen hyvän paikan. Toisessa erässä torjunnat tasattiin 10-10.

Kolmanteen erään Ässät tuli tuulispäänä. Mikko Niemelän kevyt kampitusjäähy kostautui. Kasper Puutio katkaisi viivalla Saku Salmisen löysän purun, käytti kiekon Lenni Hämeenaholla ja laukoi lopulta itse kiekon verkon perukoille. Ässät tasoihin ajassa 46.08.

Yksi ottelun käännekohdista nähtiin ajassa 54.12, kun Mikko Petman taklasi maalin takana Eemil Erholtzia. Ässien pelaaja sai tilanteessa osuman päähänsä ja myös polvet kolahtivat yhteen. Tuomarit katsoivat tilannetta pitkään videolta mahdollisen ison rangaistuksen vuoksi, mutta lopulta tuomiona oli kahden minuutin rangaistus pään tai niskan alueelle kohdistuneesta taklauksesta.

SaiPa taisteli alivoimansa esimerkillisesti. Taklauksen kohteena ollut Erholtz palasi nopeasti kaukaloon ja oli vastahyökkäyksessä lähellä maalia, mutta Hutchinson selvitti tilanteen ojentamalla mailansa kuin käärmeen kielen ja heittäytymällä Dominik Hasek -tyylisesti kyljelleen.

Vahvasti voitosta taistellut Ässät sortui lopulta tarpeettomiin jäähyihin. Summerin soidessa varsinaisen peliajan päättyneeksi, Erholtz huitaisi turhautuneena mailan Ville Petmanin kädestä. Näin SaiPa pääsi aloittamaan jatkoajan ylivoimalla. SaiPan ylivoima pyöri, mutta kiekko liikkui hitaasti ja paikkoja ei oikein auennut. Kun jäähyä oli jäljellä 20 sekuntia, Miro Karjalainen tökkäisi poikittaisella mailalla Ville Petmanin selästä kumoon ja SaiPa pääsi peräti kahden miehen ylivoimalle.

Erholtz ehti päästä jäähyltä pois, mutta SaiPa onnistui kuitenkin hyödyntämään ylivoiman kun se pelasi viidellä neljää vastaan. Otto Kivenmäki syötti maalin kulmalle Ville Petmanille, joka löysi poikittaissyötöllä Antti Kalaputaan. Kalapudas laukoi suoraan syötöstä jäätä pitkin kauden 21. maalinsa tuoden SaiPalle arvokkaan jatkoaikavoiton lukemin 3-2.

Karjalainen sai vielä ottelun päätyttyä kymmenen minuutin käytösrangaistuksen sopimattomasta käytöksestä tuomaristoa kohtaan.

SaiPan maalilla Hutchinson torjui yhteensä 29 kertaa, kun Niklas Rubin selvisi 21 torjunnalla.

SaiPan päävalmentaja Raimo Helmisen mukaan Porissa nähtiin kova peli.

- Tiedettiin, että Ässät on kova kotijoukkue. Vaikeeta oli koko ajan, siinä mielessä tosi hieno homma, että kaksi pistettä saatiin tältä reissulta. Ässät osaa jäädyttää ja tulla päälle. Tosi vaikea vastustaja. ​​​​​​​

Näin SaiPa lähtee lähes kahden viikon maaottelutauolle kuuden ottelun voittoputkessa. Seuraavan kerran se pelaa 12.2. vieraissa Kiekko-Espoota vastaan.

Lehdistötilaisuus

Huippuhetket

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Ilves 49 27 9 13 148 117 4 94 1,92
2. Lukko 50 25 9 16 174 133 5 89 1,78
3. SaiPa 49 25 9 15 149 132 5 89 1,82
4. KalPa 50 22 13 15 155 119 7 86 1,72
5. HIFK 51 21 15 15 149 149 8 86 1,69
6. Ässät 50 23 10 17 138 132 4 83 1,66
7. KooKoo 50 19 15 16 174 142 11 83 1,66
8. Tappara 49 19 12 18 148 141 6 75 1,53
9. K-Espoo 50 17 16 17 134 144 8 75 1,50
10. HPK 50 17 14 19 123 148 4 69 1,38
11. Kärpät 50 16 13 21 150 164 7 68 1,36
12. Sport 50 13 21 16 145 149 8 68 1,36
13. JYP 50 16 12 22 141 166 6 66 1,32
14. Pelicans 49 16 8 25 144 152 3 59 1,20
15. TPS 48 13 13 22 134 157 7 59 1,23
16. Jukurit 49 11 5 33 109 170 4 42 0,86