KooKoo kaatui Jakub Müllerin ensimmäisellä maalilla | SaiPa

KooKoo kaatui Jakub Müllerin ensimmäisellä maalilla

SaiPa nappasi ensimmäisen voittonsa tämän kauden valmistavissa otteuluissa, kun Bauer-turnauksenvaujsessa KooKoo kaatui maalein 5-3 (3-2, 0-0, 2-1).

Jonatan Tanus teki kaksi maalia, SaiPan ottaessa paikallilsvastustajastaan 5-3 voiton.

Viime kauden aikana joukkueen päävalmentaja Tero Lehterän tukka ehti harmaantua, mutta tuskin pelillisistä syistä. Illan ottelussa ensimmäisen erän perusteella se olisi voinut harmaantua lisää, sillä niin SaiPa kuin KooKoo mättivät avauserään peräti viisi maalia. KooKoo iski ensin, kun Erik Karlssonin syöttö maalinkulmalle pomppi epäonnekkaasti puolustaja Jere Sneckin luistimesta ohi SaiPan maalia vartioineen Frans Tuohimaan. SaiPa tuli nopeasti tasoihin, kun Elmeri Kaksonen harhautti Martin Bergerin siniviivalla ja yllätti Juha Järvenpään etukulmasta.

KooKoo nousi vielä 1-2 johtoon Anrei Hakulisen ylivoimamaalilla, mutta SaiPan tehokas minuutti vei joukkueen johtoon reilussa minuutissa Jonatan Tanuksen iskettyä tarkalla laukauksella SaiPan tasoihin ja Erik Aution tulitettua siniviivalta SaiPan johtoon. Lehterä ei johtotilanteesta huolimatta ollut kovin tyytyväinen oman joukkueensa avauserään.

- Ensimmäisessä erässä meidän pelaamisessa ei ollut mitään järkeä kumpaankaan suuntaan, kahdessa viimeisessä erässä paransimme pelaamista, vaikka olisin voinut kuvitella etukäteen toisinpäin.

Toisessa erässä ei maalipaikoilla mässäilty ja nekin paikat, jotka joukkueille tulivat pysähtyivät maalivahteihin. Erän aikana niin Tuohimaa kuin Järvenpääkin saivat venyä parhaimpiinsa. Järvenpää pilasi erän puolivälin tienoilla Roy Radken tilaisuuden ja Tuohimaa taas puolestaan pysäytti KooKoo laukauksen syöksymällä tolpalta tolpalle.

Edellisessä ottelussa Severstalia vastaan päävalmentaja Lehterä kertoi ottelun jälkeen joukkueen saaneen liikaa ylivoimaa. Illan ottelussa sitä ei ainakaan tullut, mutta kahdeksan rangaistusta ottelussa laittoi SaiPan alivoimakoostumukset koville. Lehterä ehti kuitenkin saada jonkinlaisen kuvan siitä missä niin yli- kuin alivoimankin suhteen mennään.

- No, en oikein tiedä oliko liikaa ylivoimaa. Nyt taisi olla liikaa alivoimaa, mutta kyllä tästä sai hyvän kuvan siitä missä niiden suhteen mennään.

Toisessa harjoitusottelussaan esiintynyt Jakub Müller iski avausmaalinsa heti toisen erän alkuun ja se jäi ottelun voittomaaliksi. Lehterällä on selkeä näkemys siitä, missä Müllerilla on vielä parannettavaa.

- Välillä hän pelaa ihan hyvin, mutta pelaisi paljon paremmin, jos osaisi yhtään kieltä. Kun puhutaan taktisista asioista ja joukkueen yhteistyöstä kentällä, niin kommunikointi on isossa roolissa ja jos sitä ei ole, niin muutaman nätin jutun voi siellä täällä tehdä, mutta niitä toisiakin juttuja pelistä löytyy.

SaiPan voiton varmisti Jonatan Tanus, joka viitisen minuuttia ennen loppua pääsi Topi Nättisen mallikkasta syötöstä lyömään sinetin ottelulle. KooKoon Ed Wittchow kavensi vielä viime sekunneilla loppulukemiksi 5-3.