Kärpät maalin verran parempi | SaiPa

Kärpät maalin verran parempi

SaiPa häviää toisen pelin peräkkäin siten, että se hallitsi ottelun laukaisumääriä selvästi. Kärpät oli Oulussa parempi luvuin 3-2 (0-0, 1-2, 2-0).

Kuva: Jussi Määttä

SaiPa jatkoi ottelun alusta alkaen siitä, mihin se maanantaina Tampereella jäi. Vahvan ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen laukaukset maalia kohti olivat SaiPalle 9-1. Erän edetessä kuitenkin peli tasoittui ja Kärpät sai luotua myös hyviä paikkoja. Reid Gardiner kolisutteli jopa ylärimaa. Puolestaan Otto Kivenmäki laukoi myös tolppaan toisessa päässä komeiden harhautusten jälkeen.

Puoli peliä mentiin ilman osumia, mutta kun yhdeksän sekuntia oli pelikello ylittänyt puolen välin, alkoi tapahtua. Mikko Petman aloitti maalinteon alivoimalla. SaiPa oli juuri selvittänyt 5-3 -alivoiman, kun Petman pääsi pois rangaistusaitiosta. Hän tuli juuri sopivasti paikalle puolustusalueelle, kun Gardinerin harhasyöttö tavoitti hänet. Petman punnersi juuri kaksi minuuttia huilanneena aina läpiajoon asti ja nosti kiekon ohi Tomi Karhusen räpylän.

Vierasjoukkue tuplasi johtonsa vain vajaa puolitoista minuuttia myöhemmin. Mikko Kousa katkaisi rännikiekon hyökkäyssinisellä, josta kiekko ajautui Mikko Petmanille. Petman pelasi aikailematta yksin maalin edustalla päivystäneelle veljelleen Ville Petmanille. Ville ei myöskään turhaan aikaillut vaan taiteili näppärästi kiekon kämmenellä ohi Karhusen. Maali oli kapteeni Ville Petmanin kauden 30:s tehopiste.

Reilu minuutti myöhemmin oli isäntien aika iskeä maali. Teemu Turunen sai vailla painetta pelata kiekon kulmasta maalin eteen Austin Rueschhoffille. Rueschhoff malttoi ja veti puoleensa useampaa SaiPa-pelaajaa, jonka jälkeen syötti maalinkulmalle aivan vapaana olevalle Patrik Virralle. Virralla oli helppo työ putata kiekko puolityhjään SaiPa-maaliin.

Tasan puolitoista minuuttia oli ottelun päätöserää pelattu, kun Kärpät tasoitti ottelun. Maxim Korpimäki voitti hyökkäyspäässä aloituksen puhtaasti. Kiekko meni b-pisteen kaarelle oikealle puolustajalle Arttu Paasolle. Paaso laukoi upean rannelaukauksen aivan yläriman alle.

Kärpät siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon, kun 5:33 oli kolmatta erää pelattu. Aleksi Antti-Roiko kamppaili vahvasti hyökkäyspään kulmassa ja voitti kaksinkamppailunsa. Keskeltä löytyi sinne hiipinyt Marko Anttila, jolle Antti-Roiko myös kiekon petasi. Anttila tälläsi suoraan syötöstä kiekon etuyläkulmaan. Olli Nikupeteri kirjautti maaliin kakkossyötön päätykiekollaan.

SaiPa ei peliä onnistunut tasoittamaan, joten 15 ottelun pisteputki tuli päätökseen. Lauantaina luvassa on pitkästä aikaa kotiottelu, kun vastassa on Porin Ässät.

Lehdistötilaisuus

Huippuhetket

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82