KalPa voitti kuudennen finaalin ja samalla Suomen mestaruuden | SaiPa

KalPa voitti kuudennen finaalin ja samalla Suomen mestaruuden

Kuudennen finaalin ratkaisu saatiin vasta jatkoerässä. KalPa oli lopulta parempi maalein 2-3 (1-1, 0-0, 1-1, 0-1).

Perjantaina väkevän vierasesityksen pelannut ja elintärkeän voiton ottanut SaiPa lähti otteluun totuttuun tapaan ensimmäisestä vaihdosta alkaen kovalla intensiteetillä. Ottelun alusta alkaen tunnelma hallissa oli erittäin sähköinen ja se oli kenties omiaan siivittämään kotijoukkueen räjähtävään alkuun.

Molemmat joukkueet olivat aiemmista otteluista poiketen valinneet selvästi suoraviivaisemman strategian ottelun alkuun. Molemmat hakivat hanakasti laukauksia hyvin nopeasti, kun siihen avautui pienikin mahdollisuus. Ensimmäisen kympin jälkeen KalPan maalivahdilla Stefanos Lekkasilla oli peräti yksitoista torjuntaa. SaiPan maalilla ensimmäistä playoffs-otteluaan startannut Michael Hutchinson sai olla ensimmäisen kympin osalta kiekon edessä viisi kertaa.

Ottelun avausmaali noudattikin aivan ottelun alun mukaista kaavaa. KalPa tuli suoraviivaisesti vastahyökkäykseen kolmella kahta vastaan. Benjamin Korhonen toi oikeaa laitaa kiekkoa yli siniviivan, kanttasi hieman keskemmälle ja laukoi ranteella terävästi etukulmaan ajassa 12:45.

SaiPa ei KalPan avausmaalista lannistunut, vaan suorastaan sisuuntui osumasta entistä enemmän. Kotijoukkue loi aivan julmettoman paineen KalPa-päätyyn ja peli näytti siltä kuin SaiPa pelaisi ylivoimalla. Jokaisessa irtokiekossa se oli nopeammin paikalla ja riisti kiekkoa upeasti KalPa-puolustukselta.

Lopulta työ palkittiin, kun ajassa 18:30 kotiyleisö sai vastinetta kannustukselleen SaiPan tasoittaessa pelin. Maestro Otto Kivenmäki pelasi upeasti hyökkäyspään kulmassa ja vei näppärällä rystysyötöllä kaksi KalPa-pelaajaa ulos tilanteesta. Syöttö tavoitti Mikko Petmanin, joka hämäsi loistavasti laukovansa, mutta syöttikin hyvällä maltilla toisesta aallosta nouseelle puolustajalle Mark Pysykille. Pysykiltä tarkka laukaus takakulmaan ja kotiyleisö repesi liitoksistaan.

Ensimmäisessä erässä Lekkaksella riitti töitä, kun hänelle kertyi lopulta 16 torjuntaa. Hutchinson selvisi kahdeksalla.

Toiseen erään KalPa tuli puolestaan vahvasti. Se pakottikin SaiPan rikkomaan kahdesti ensimmäisen neljän minuutin sisään. Kummastakin alivoimasta kotijoukkue selvisi kuitenkin kuivin jaloin.

Erikoistilanteidenkin jälkeen toisen erän hallinta säilyi vierailla. SaiPa oli pitkiä jaksoja hätää kärsimässä, eikä se meinannut saada kiekkoa millään omalta alueelta pois. Yhdessä vaihdossa KalPa kilautti kaksi kertaa tolppaan, kun ensin Korhonen ampui maalin oikeaan pystypuuhun. Hetkeä myöhemmin Andreas Okany kilautti samaa tolppaa, joskin korkeammalta.

SaiPan vaikea erä kulminoitui SaiPalle harvinaiseen vaihtovirheeseen, kun sille tuomittiin kahden minuutin rangaistus syystä: liikaa pelaajia jäällä. KalPa ei saanut kuitenkaan ylivoimalla niin vaarallista painetta kuin tasaviisikoin, joten SaiPalla ei tuossakaan alivoimassa ollut suurempaa hätää.

SaiPa sai vaikeaan erään ainoat maalintekopaikat sen omalla ylivoimalla, kun KalPa otti niin ikään rangaistuksen liian monesta pelaajasta jäällä. Paras paikka tuli Janne Naukkariselle, kun Antti Kalapudas tarjosi tarkan lämärisyötön maalin eteen. Lekkas torjui kuitenkin Naukkarisen yrityksen.

Toisen erän jälkeen maalivahtien torjunnat olivat tasan, sillä Lekkas torjui vain kolme kertaa, kun taas Hutchinsonin vuoro oli hikoilla yhdentoista torjunnan edestä.

Jos ensimmäinen erä oli täysin SaiPan ja toinen KalPan, oli kolmas todella tasainen. Molemmilla oli vuoron perään omat paikkansa maalien tekemiseen.

KalPa kävi lähellä maalintekoa ylivoimalla, kun Kasper Simontaival laukoi rannelaukauksen kuin tykin suusta; vain ylärima kilahti. Ylivoiman jälkimainingeissa seuraavat minuutit olivat KalPalta vahvaa painostusta, mutta Hutchinson ja SaiPa-puolustus kesti.

SaiPa iski itsensä 2-1 johtoon ajassa 52:49. Maalin iski Antti Kalapudas. Kalapudas itse oli katkaisemassa omassa päässä KalPan hyökkäystä, josta SaiPa iski nopeasti vastaan. Kalapudas toi kiekon hyökkäyspäähän, luisteli päin kulmaa ja syötti takaviistoon maalin eteen Roni Karviselle. KalPa-puolustajan paineesta johtuen syöttö ei ikinä tavoittanut Karvista, mutta se ajautui kaikkien läpi nousevalle puolustajalle Samuli Niinisaarelle. Niinisaari liukui kohti laitaa ja näytt jo hukkaavan kiekon, mutta sai kuin saikin pelattua sen keskelle Kalaputaalle, joka pääsi puttaamaan sen tyhjään rysään.

Game 7 kolkutteli jo ovella ja kotiyleisö nousi osoittamaan suosiota seisaaltaan Kisapuiston sankareille. Bileet loppuivat lyhyeen, kun KalPa tasoitti ajassa 58:52. Jaakko Rissanen voitti hyökkäyspään aloituksen ja nopeasti sen jälkeen Jesper Mattila laukoi kohti maalia. Maalin edessä Juuso Mäenpää ohjasi limpun uuniin ja lukuisat vieraskannattajat saivat vuorostaan aihetta riemuun.

60 minuuttia ei riittänyt kuudennessa finaalissa, jotta voittaja oltaisi saatu selville. Edessä oli siis finaalisarjan ensimmäinen jatkoerä.

Jatkoerän alku oli SaiPalta todella upeaa ja se loi paikkoja toisensa perään. Vain maali jäi puuttumaan. Lopulta ajassa 66:08 vierasjoukkue KalPa teki ottelun ja sarjan ratkaisosuman. Aleksi Klemetti pelasi maalin takaa syötön maalin kulmalle Filip Westerlundille, joka sivalsi tarkasti kiekon takayläkulmaan ja ratkaisi KalPalle Suomen mestaruuden. Onnittelut KalPalle mestaruudesta!


Huippuhetket