26.04.2025 20:10
KalPa oli tyly vieras finaalien toisessa osassa
KalPa oli selvästi sisuuntunut eilisestä kotitappiosta ja kävi hakemassa Kisapuistosta vierasvoiton luvuin 2-5 (0-1, 0-1, 2-3).
Finaalisarjan toinen ottelu alkoi todella vauhdikkaasti, jota saattoi odottaa, kun kaksi nopeasti pystysuuntaan pelaavaa joukkuetta kohtasivat. Ottelun ensiminuutit mentiin jatkuvasti päästä päähän ja vuorotellen molemmat kannattajapäädyt saivat kohista läheltä piti tilanteiden jälkeen.
SaiPa joutui ensimmäistä kertaa ottelussa alivoimalle jo vajaan viiden minuutin pelin jälkeen, kun Mikko Petmanin nosto oman maalin takaa kohti kulmaa nousi hieman liian korkealle nousten päätyverkkoihin. Seurauksena oli pelin viivyttämisestä kaksiminuuttinen.
KalPa ei ylivoimalla luonut sen suurempaa uhkaa. Sen sijaan SaiPa sai huippupaikan kun KalPan jenkkitähti Patrick Curry lahjoitti SaiPa-puolustaja Mikko Niemelälle kiekon KalPa-maalin eteen. KalPa-vahti Stefanos Lekkas veti kuitenkin tilanteessa pidemmän korren.
Avauserän lopulla nähtiin vielä ottelun avausmaali. Sen iski vierasjoukkue KalPa. Hyökkäyspään aloitusvoiton jälkeen vahva peli hyökkäysalueella vieraiden ykköskentältä. Matyas Kantner pelasi b-pisteeltä kiekon toiselle puolelle playoffsien pistepörssin kakkoselle Juuso Mäenpäälle, joka laukoi ranteella kohti maalia. Maalin edessä kiekko osui Andreas Okanyyn ja pomppasi ohi SaiPa-vahti Kari Piiroisen.
Toisen erän alkuun keltapaitainen kotijoukkue sai taistella kellosta pois alivoimaa kahden minuutin edestä, kun Eero Klintrup sai ensimmäisen erän päätyttyä rangaistuksen poikittaisesta mailasta. SaiPa taisteli alivoiman kuitenkin kunnialla, eikä KalPa pystynyt vielä tässä vaiheessa kasvattamaan johtoa.
SaiPa sai alivoiman jälkeen jälleen pelistä paremmin kiinni ja loi pitkiä hyökkäyksiä ja hurjaa painetta mustissa pelaavan vierasjoukkueen päätyyn. Hyökkäyksistä puuttui kuitenkin se jokin, eikä kotijoukkue onnistunut tasoittamaan peliä.
Jos et itse tee, niin kaveri kyllä tekee -sanonta osoittautui jälleen todeksi, kun KalPa tuplasi johtonsa pelin ollessa puolivälissä. Jere Karjalainen tarjosi upean lättysyötön keskelle Jesper Mattilalle, joka jakoi vielä vasemmalle puolustaja Lasse Lappalaiselle. Lappalainen laukoi rannelaukauksen etukulmaan tehden finaalisarjaan jo toisen maalinsa.
SaiPakin pääsi viimein kokeilemaan ylivoimapeliään, kun 32:19 Aleksi Elorinne otti kampituksesta kaksiminuuttisen. SaiPa loi kyllä hyviä paikkoja pelin kaventamiseen, mutta Lekkas oli mies paikallaan ja aavisti muun muassa loistavasti Mikko Kousan poikittaissyötön Antti Kalaputaalle, jonka laukauksen hyvin ennakoinut Lekkas torjui.
Kertaalleen SaiPa sai kiekon vielä toisessa erässä tolppaankin. Roni Karvinen käänsi kiekkoa maalille, kun reipas kymmenen sekuntia oli erää jäljellä. Kiekko lipui kuitenkin kotiyleisön harmiksi maaliviivaa pitkin, eikä ylittänyt sitä. Toiselle erätauolle mentiin siis tilanteessa 0-2.
Kolmas erä alkoi katastrofaalisesti SaiPan kirin kannalta. Erä ehti vanheta vain kolme ja puoli minuuttia, kun vieraiden neloskenttä aiheutti kaaosta SaiPan päädyssä. Kristjan Kombe piti pitkän tovin kiekon itsellään hakiessaan väylää maalin eteen ja lopulta sen myös löysi. Vanhanaikaisella kiekko maaliin ja tilanteeksi jo 0-3.
SaiPa sai haluamansa kavennuksen reilu kaksi minuuttia KalPan kolmannesta. Mikko Petman toi väkevästi kiekon omalta alueelta aina hyökkäyspäähän asti. Petman jätti kiekon takaa tulleelle Henri Nikkaselle, joka latasi ranteella kiekon yläpesään. Mikko Kousa käynnisti hyökkäyksen ansaiten myös syöttöpisteen.
Juuri kun näytti siltä, että SaiPan kiri ottaa tuulta purjeisiin, niin kävikin toisin. SaiPalla oli pitkä paine KalPan päädyssä, mutta blokattu laukaus oli kohtalokas. Läpi ottelun tiiviisti puolustanut vierasjoukkue pääsi blokin jälkeen hyökkäämään kahdella yhtä vastaan. Kasper Simontaival syötti Aleksi Klemetille, joka pääsi kuljettamaan kiekon maaliin ja tilanteeksi 1-4.
Tapahtumarikas päätöserä sai uusia käänteitä, kun Kantner kampitti jäähyn arvoisesti SaiPan puolustaja Samuli Niinisaaren tämän ollessa maalipaikassa. Kotijoukkue käytti erikoistilanteen hyväksi kun Kalapudas iski kavennuksen. Karviselle ja Kousalle osumaan syöttöpisteet.
SaiPan kavennusmaali toi jälleen uutta virtaa kotiyleisöön ja kotijoukkue iski vimmatusti painetta KalPan niskaan. Mutta kuten edellisen kavennuksenkin jälkeen, sai kotiyleisö jälleen pettyä, kun Curry viimeisteli tyhjään SaiPa-maaliin lukemiksi 2-5.
Tänään ei kotijoukkue yltänyt aivan parhaimmalle tasolleen ja KalPa tasoitti sarjan tilanteeseen 1-1. Finaalisarja jatkuu maanantaina Kuopiossa.