Kahdeksas voitto putkeen | SaiPa

Kahdeksas voitto putkeen

SaiPa kellisti KalPan keltamustien kohtaamisessa luvuin 2-1 (1-0, 0-0, 1-1). Kahdeksan perättäistä voittoa on uusi seuraennätys!

SaiPa lähti hakemaan kahdeksatta peräkkäistä voittoaan KalPan kustannuksella. Perjantai-illan kuumaan otteluun oli Kisapuistoon saapunut yli 4300 katsojaa.

SaiPa otti alusta pitäen ottelun hallinnan. Vahva painostus ottelun alkuun sai KalPan valmennuksen reagoimaan aikalisällä jo ajassa 3:43.

Aikalisä ei kuitenkaan saanut kuopiolaisryhmään toivotunlaista vaikutusta, vaan SaiPa iski vain kuusi sekuntia myöhemmin ottelun avausmaalin. Kapteeni Ville Petman voitti hyökkäysalueella aloituksen, josta kiekon nappasi Otto Kivenmäki. Hetken kiertelyn päätteeksi Kivenmäki toimitti kiekon jäätä pitkin maalille. Matkalla kiekkoon ei kuitenkaan kukaan osu, vaan se yllätti KalPa-vahti Juha Jatkolan mennen suoraan maaliin. Maali oli Kivenmäelle kauden viides.

Ennakkokaavailuiden mukaisesti molemmilla joukkueilla oli haasteita ylivoimalla. Useasta mahdollisuudesta huolimatta kumpikaan joukkue ei saanut pakkopeliään oikeastaan missään vaiheessa iltaa kunnolla käyntiin.

Toisessa erässä vierasjoukkue KalPa oli hienoisesti niskan päällä, mutta Kari Piiroinen esti KalPan yritykset usealla huipputorjunnalla. Toiselle erätauolle siirryttiin edelleen lukemissa 1-0.

Kolmanteen erään isännät saivat ensimmäisen erän tapaan räväkän alun. Mikko Petman kamppailee vahvasti maalin takana voittaen oman kaksinkamppailunsa. Avausmaalin tekijä Kivenmäki tuikkaa kiekon maalin eteen Antti Kalaputaalle, joka lyö suoraan syötöstä kiekon kilpipuolelta maaliin. Kalapudas on jatkanut kaksi edellistä ottelua siitä, mihin ennen loukkaantumista jäi. Jos jätetään pois laskuista ottelu, jossa loukkaantuminen tapahtui, on Kalaputaalla kahdeksan pelin pisteputki.

Tämän kauden ennätysyleisö löi tahtia ja kannusti äänekkäästi, kun SaiPa taisteli johtoasemastaan ajan vähetessä kellosta. Kauden ensimmäinen nollapeli jäi kuitenkin jälleen haaveeksi, kun ex-SaiPa Jaakko Rissanen kavensi ajassa 58:26. Pitkän pyörityksen jälkeen niin ikään ex-SaiPa Lasse Lappalainen lämää sydämensä kyllyydestä, niin että maila hajoaa ja käy korkeuksissa hipomassa SaiPan jäädytettyjä pelipaitoja. Kiekko ajautuu kuitenkin kulmaan Aleksi Klemetille, joka syöttää Rissaselle. Rissanen käyttää kiekon vielä kerran Klemetillä, jonka jälkeen lähettää terävän rannelaukauksen liki siniviivalta aina SaiPa-maaliin asti, tilanteeksi 2-1.

SaiPa taisteli lopun sisukkaasti, eikä KalPa enää huippupaikkoihin päässyt. Summeri soittaa ja SaiPa nappaa kahdeksannen perättäisen voiton, joka on uusi seuraennätys! Iso kiitos kaikille teille paikan päällä olleille, jotka loitte huipputunnelman. Yhdessä olemme vahvempia!

Seuraava kotiottelu on viikon päästä perjantaina 22.11., kun vastassa on hallitseva mestari Tampereen Tappara. Liput edullisimmin ennakkoon: lippu.fi/saipa


Lehdistötilaisuus

Huippuhetket

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82