17.10.2025 21:19
JYP katkaisee SaiPan voittoputken
SaiPan ja JYPin välinen kärkipään kamppailu oli odotetun tasainen. SaiPa johti ottelua yli 56 minuuttia 1-0, mutta taipui lopulta jatkoajalla luvuin 1-2 (1-0, 0-0, 0-1, 0-1).
SaiPa sai otteluun mieluisan vahvistuksen, kun edelliset seitsemän ottelua sivussa ollut hyökkääjä Antti Kalapudas palasi kokoonpanoon. Kalapudas oli lähellä tehdä täydellisen sisääntulon, kun heti ottelun alussa hän laukoi kiekon ylärimaan.
SaiPa iski ottelun avausmaalin ajassa 3:36. Henri Nikkanen voitti hyökkäyspään aloituksen alaspäin puolustaja Saku Salmiselle. Salminen lähetti välittömästi rannelaukauksen kohti maalia ja laukaus muutti JYP-puolustuksesta suuntaa painuen sukunimikaima Oskari Salmisen selän taakse.
Ottelun kuva oli kenties juuri siitä, mitä osasi odottaa, kun kaksi Liigan kärkipään joukkuetta kohtasivat toisensa. Molemmat joukkueet puolustivat tarkasti keskustaa, eikä kumpikaan joukkue huippupaikoilla mässäillyt.
SaiPa pääsi avauserässä yrittämään kahdesti lisämaalien tekoa ylivoimalla, mutta tuloksetta. Toisessa erässä JYPillä puolestaan oli kaksi ylivoimatilaisuutta, mutta jo viime kaudelta tuttu SaiPan vahva alivoimapelaaminen hyydytti molemmilla kerroilla JYPin ylivoiman, joka on ollut tällä kaudella Liigan parasta.
SaiPan kauden ennätysyleisö 4 463 katsojaa saivat jännittää tiukan ottelun ratkaisua aivan loppuun asti. SaiPa taisteli kynsin ja hampain johtoasemansa puolesta, kun JYP haki tasoitusmaalia ottelun päätöserässä.
Valitettavasti JYP myös sen tasoitusmaalin onnistui tekemään. SaiPan varsinaisen peliajan voitto ja kolme pistettä olivat vain 11 sekunnin päässä. Juuso Puustinen ohjasi 1-1 tasoituksen Sami Vatasen siniviivalaukauksesta. Santeri Huovila antoi syötön Vataselle, joten Huovilalle myös syöttöpiste osumaan.
Jatkoajalla SaiPallakin oli omat paikkansa tehdä voittomaali ja jatkaa voittoputkea, mutta ratkaisun iski vierasjoukkue. Pekka Jormakka nappasi kiekon oman maalin takaa Otto Mäkiseltä ja pinkoi vauhdilla ohi SaiPa-pelaajien tuoden kiekon hyökkäysalueelle. Kaikki kolme SaiPa-pelaajaa keskittyivät Jormakkaan, joten vasemmalla Trent Bourque oli aivan vapaana. Jormakan lättysyöttö tavoitti Bourquen, joka laukoi ranteella kiekon tylysti ohi Kari Piiroisen, jolle illan ottelu oli uran 200:s Liigan runkosarjassa.
SaiPan voittoputki jää tällä tuloksella kuuden ottelun mittaiseksi, mutta pisteputki jatkuu seitsemän ottelun mittaisena. Heti huomenna lauantaina on mahdollisuus palata voittokantaan, kun joukkue matkustaa Raumalle Lukon vieraaksi.