07.09.2023 21:16
Hyvä kenraali, vielä parempi ensi-ilta?
SaiPan vahva kolmas erä toi 4-2 voiton Jukureista.
Jukurit ja SaiPa ottelivat tänään viimeisen kauteen 2023-2024 valmistavan ottelunsa. Joukkueet olivat kohdanneet Lappeenrannassa elokuun alussa ja tuolloin SaiPa kaatoi Jukurit jatkoajalla lukemin 4-3.
Avauserä Mikkelin Kalevankankaalla oli vauhdikas ja molemmilla oli useampi hyvä tekopaikka. SaiPa näytti saaneen kiekon jopa maaliin, kun Adam Helewka iski Joonas Odenin syötöstä limpun jukurivahti Markus Ruusun varusteisiin. Harjoituspeleissä ei kuitenkaan ole videotarkastukset käytössä, joten avauserä tasattiin maalittomana 0-0. Jukureilla oli erässä yksi tulokseton ylivoima, kun SaiPan Santeri Airola istui kaksi minuuttisen poikittaisesta mailasta.
Toinenkin erä eteni maalittomana puoliväliin asti, kunnes SaiPa sai kaksi peräkkäistä rangaistusta. Ensin kapteeni Miska Siikonen törmäsi Ruusuun ja tuon jäähyn ollessa vielä käynnissä, Matias Rajaniemi tarjosi poikittaista mailaa laidassa. Jukurien 5vs.3 ylivoimapätkä ei tuonut tulosta, mutta pian Siikosen jäähyn päättymisen jälkeen Jukurien Niko Huuhtanen pääsi maalaamaan ajassa 31.55 Linus Nässenin syötöstä.
Vain reilu minuutti avausosumasta, kun Michal Kovarcik pääsi nokikkain Jan Lukasin kanssa ja pääsi uittamaan Jukurit 2-0 johtoon ajassa 33.16. Näistä lukemista lähdettiin toiselle erätauolle.
Kolmannessa erässä pelin suunta kääntyi täysin. SaiPa pääsi maalien makuun, kun Helewka tarjoili jalkojensa välistä todellisen herkkupalan Odenille, joka iski kiekon sisään ajassa 47.18.
Erän puolivälissä Jukurien Ondrej Kovarcik komennettiin jäähylle poikittaisesta mailasta. SaiPan ylivoima ehti vanheta ainoastaan kahdeksan sekuntia, kun Siikonen tarjoili avopaikan Helewkalle, joka ei erehtynyt, vaan nosti kiekon ohi Ruusun. SaiPa tasoihin ajassa 49.58.
SaiPan tasoituksen jälkeen otteet jatkuivat tasaisina ja jatkoaika rupesi häämöttämään. SaiPan tilanne vaikeutui neljä minuuttia ennen loppua, kun Greg Moro komennettiin jäähylle maalinedushässäkästä. Puntit tasattiin kuitenkin nopeasti, kun Jukurien Miikka Pitkänen sai rangaistuksen kampituksesta. Moron päästyä jäähyltä illan hahmo Helewka laukoi SaiPalle johto-osuman tulisella lämärilläB-pisteen päältä. Ylivoimamaali syntyi ajassa 58.58.
Jukurit ei saanut enää kunnon kiriä päälle, vaan SaiPan Otto Hokkanen pääsi viimeistelemään tyhjiin loppuluvut 4-2 ajassa 59.48.
Ottelun tilastot |
Viimeisestä valmistavasta ottelusta löytyi, totta kai, paljon parannettavaa, mutta voitto taskussa on hyvä lähteä kohti Liigan avausviikkoa. SaiPan osalta kausi käynnistyy keskiviikkona Kuopiossa KalPan vieraana.
Kotiavaus, Kaakon Derby, pelataan Kisapuistossa perjantaina 15.9.
Liput: lippu.fi/saipa