Hutchinson nollasi HIFK:n – SaiPalle tärkeä paluu voittojen tielle | SaiPa

Hutchinson nollasi HIFK:n – SaiPalle tärkeä paluu voittojen tielle

SaiPa saalisti ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa joulukuun puolivälin jälkeen, kun HIFK kaatui 2-0 Kisapuistossa. Maalivahti Michael Hutchinson torjui kaikki vastustajan laukaukset, kirjaten Liiga-uransa ensimmäisen nollapelin. Maalintekijöinä kunnostautuivat Ville Petman ja Saku Salminen.

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun haastavista asetelmista ja pisteitä kaivaten. SaiPa kärsi edellisellä viikolla kirvelevät tappiot KooKoota vastaan, mikä kasvatti panoksia kotikaukaloon paluuseen. Vierasjoukkue HIFK puolestaan kamppaili valtavan loukkaantumissuman kanssa – peräti 12 pelaajaa vakiokokoonpanosta oli sivussa, mikä pakotti helsinkiläiset turvautumaan lainapelaajiin ja isoihin kokoonpanomuutoksiin. Molempien joukkueiden tarve katkaista vaikea jakso loi asetelman, jossa panokset olivat korkealla heti ensimmäisestä aloituksesta lähtien.

Ottelun avauserä pelattiin lopulta tasaisissa merkeissä, vaikka HIFK pitikin kiekonhallintaa valtaosan erästä. SaiPan maalilla pelannut Michael Hutchinson pääsi peliin hyvin mukaan alusta alkaen. SaiPa terävöityi ja otti hallintaa HIFK:n Kasper Lundellin jäähyn myötä erän loppupuolella."Juuso Heikkilä ja Janne Naukkarinen pääsivät nokikkain HIFK:n maalivahdin Roope Taposen kanssa – Heikkilä kertaalleen ja Naukkarinen kahdesti, mutta ensimmäiselle erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa. Hutchinson torjui avauserässä 10 kertaa, kun Taponen selvisi viidellä torjunnalla.

Toisessa erässä nähtiin vahva SaiPa ja kotijoukkue sai pitkiä hallintajaksoja punanuttujen päätyyn. Ottelun avausmaalia saatiin kuitenkin odottaa yli puolivälin krouvin. Keltamustat pystyivät hyödyntämään illan toisen ylivoiman, kun Luke Martin istui kaksiminuuttista kiinnipitämisestä. SaiPan kapteeni Ville Petman nousi b-pisteelle vetopaikkaan ja Lundellin mailahäirintä ohjasi hieman Petmanin laukausta, joka upposi sisään Taposen kainalosta ajassa 34.04. Syöttäjinä Otto Kivenmäki ja Antti Kalapudas.

Toiselle erätauolle siirryttiin SaiPan maalin johdossa. Toisessa erässä torjunnat kääntyivät toisinpäin, kun Taposelle niitä kertyi 11 ja Hutchinsonille 5.

SaiPa pääsi aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla. Vaikka se ei tuottanut tulosta, kotijoukkue lisäsi pian johtoaan. Miska Siikonen otti aloitusvoiton ja Janne Naukkarinen siirsi kiekon viivaan. Saku Salminen hyödynsi rannelaukauksellaan hienosti HIFK:n puolustuksen Taposelle tekemän maskin ja laukoi kauden avausmaalinsa ajassa 42.30. Maali oli Salmisen Liiga-uran kolmas ja kaksi edellistä hän on tehnyt SaiPan verkkoon.

Ottelun loppuajan SaiPa keskittyi suojelemaan johtoaan ja Hutchinson jatkoi vakuuttavia otteitaan. Pientä jännitystä saatiin loppuun, kun Hutchinson sulki kiekon kahdesti peräkkäin ja sai pelin viivyttämisestä kaksiminuuttisen reilut kolme minuuttia ennen loppua. SaiPa kuitenkin selvitti illan ainoan alivoimansa. HIFK ei lopulta saanut kiriään käyntiin, ja SaiPa otti ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa sitten joulukuun puolivälin. Hutchinsonin Liiga-uran ja SaiPan kauden ensimmäinen nollapeli vaati 32 torjuntaa, kun virkaveli Taponen kirjautti 20 torjuntaa. SaiPa nousi samalla sarjataulukon toiselle sijalle ohi Ilveksen, pisteen päähän sarjakärki Lukosta.

HIFK:n päävalmentaja Ville Peltonen antoi tunnustusta kotijoukkueelle.

- Onnittelut SaiPalle, pelasi jämäkän pelin 60 minuuttia. Aloitimme hyvin, ok eka erä, mutta menetimme täysin otteemme ja teimme jopa tyhmyyksiä toisessa erässä. Kertoo kotijoukkueen latauksesta, kuinka he operoivat oikeilla alueilla.

SaiPan päävalmentaja Raimo Helmisen mukaan HIFK oli alussa kuskin paikalla

- Onneksi saimme avauserän loppuun muutama hyvä vauhti ja toisessa erässä paremmin peliin mukaan askel askeleelta. Tiukkaa vääntöä, niin kuin kaikki pelit. Täytyy olla tosi tyytyväinen että sai pisteitä.

SaiPan pelit jatkuvat perjantaina Kisapuistossa, kun vastaan luistelee Lahden Pelicans.

Lehdistötilaisuus

Maalikooste

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82