15.11.2019 22:40
Helsingissä hurja maaliNtekokilpailu – SaiPan takaa-ajo tuotti yhden pisteen, HIFK vei voiton voittolaukauskilpailussa
HIFK:n ja SaiPan välinen perjantai-illan kamppailu Helsingin jäähallissa tarjosi katsottavaa koko rahalla. Ottelussa nähtiin peräti kolmetoista maalia ja voittaja jouduttiin hakemaan pitkän kaavan mukaan. Kun jatkoaikakaan ei tuonut ratkaisua mentiin voittolaukauskilpailuun, jossa HIFK vei voiton Sebastian Dykin maalilla. Värikkäiden vaiheiden jälkeen loppunumerot kotijoukkue HIFK:lle 7-6 (3-1,3-3,0-2,0-0,1-0).
Ottelun ensimmäinen erä oli SaiPan kannalta murheellinen. Anssi Löfmanin tehtyä ottelun avausmaalin, ja vietyä SaiPan 0-1 johtoon, erässä nähtiin HIFK:n murhaavaa ylivoimapeliä. Isännät tekivät kolme peräti ylivoimaosumaa, maalintekijöinä Otto Paajanen, Michael Keränen ja Jesse Saarinen. SaiPalla oli erässä kolme 2 minuutin rangaistusta, ja HIFK rankaisi niistä joka kerta.
Toisen erän alussa HIFK Otto Paajanen vei isännät jo 4-1 johtoon illan toisella maalillaan. Jatkoa seurasi, kun Iikka Kangasniemi taiteili näyttävän osuman ja siirsi HIFK:n jo turvallisen tuntuiseen 5-1 johtoon ajassa 24.57.
SaiPa ei kuitenkaan taipunut. Tomas Zaborskyn 5-2 osuma syntyi ylivoimalla, kun ottelua oli pelattu 25.57. Syöttäjinä maaliin olivat Teemu Ramstedt ja Veeti Vainio.
Seuraavasta maalista vastasi kuitenkin jälleen HIFK. Joukkueen illan neljäs ylivoimamaali syntyi ajassa 32.49. Maalintekijänä 6-2 osumassa oli nuori Anton Lundell.
Seuraavaksi oli jälleen SaiPan vuoro juhlia. Joukkue iski reilussa puolessa minuutissa kahdesti ja hetkessä oltiin tilanteessa 6-4. Maalintekijöinä Santeri Virtanen, syöttäjänä Anssi Löfman ja Teemu Ramstedt, syöttäjänä Tomas Zaborsky.
Kolmannen erän maalit merkittiin vierasjoukkueelle. Emil Oksanen laukoi kiekon ohi Atte Engrenin pelikellon näyttäessä aikaa 41.21, syöttäjinä Vainio ja Zaborsky. Näin SaiPa jo tullut maalin päähän.
SaiPan tasoitus syntyi joukkueen pelatessa kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahti ajassa 57.58. Tasoituksesta vastasi puolustaja Veeti Vainio uransa ensimmäisellä liigamaalilla. Näin värikäs ottelu meni jatkoajalle.
Kun jatkoaikakaan ei tuonut tulosta jouduttiin voittajaa hakemaan voittomaalikilpailusta, jossa HIFK korjasi voiton Sebastian Dykin maalilla. Dyk onnistui voittomaalikilpailussa kahdesti. SaiPasta maalinteossa onnistui Tomas Zaborsky.
SaiPan tehomiehet ottelussa olivat kolme tehopistettä keränneet Tomas Zaborsky, Teemu Ramstedt ja Veeti Vainio. Kaikilla illan saldona tehot 1+2.
SaiPan riveissä liigadebyyttinsä teki ruotsalaispuolustaja David Bernhardt. Ensiesiintyminen keltamustissa sujui mallikkaasti ja peliaikaa kertyi 23.09
HIFK:n päävalmentaja Jarno Pikkarainen harmitteli ottelun jälkeen selvän johdon menetystä ja joukkueensa ulospuhallusta. Tehokasta ylivoimaa esittäneeltä HIFK:lta unohtui puolustaminen selvässä johtoasemassa, ja SaiPa käytti tilaisuuden hyväkseen ja hivuttautui rinnalle. Voittoon asti vieraiden sitkeä yritys ja kiri eivät kuitenkaan riittäneet.
SaiPan päävalmentaja Tero Lehterä kommentoi illan maalintekokilpailua ottelun jälkeen:
- Jos mä vetäsin tään pelin yhteen niin siinä menisi varmaan puolitoista tuntia. Tämä oli kyllä sellainen peli, että tässä tapahtui ja sattui kaikennäköistä. Hieno asia oli se että vaikka peli oli jo 6-2, niin me osoitettiin luonnetta eikä annettu periksi. Pienillä muutoksilla saatiin pelistä kiinni ja onnistuttiin tekemään muutama maali. Meillä oli ongelmia kiekollisessa pelissä, oltiin huolimattomia ja se aiheutti osan jäähyistä, joista HIFK rankaisi tänään erittäin laadukkaasti. Pistekin maistuu hyvältä, kommentoi Lehterä
SaiPa pelaa seuraavan kerran jo heti lauantaina 16.11. klo 17.00 kotihallissa, vastustajaksi saapuu KalPa Kuopiosta. SaiPa pelaa ottelussa mustissa erikoispaidoissa.