Ehjä kuusikymppinen ilman ulkomaalaishyökkääjää | SaiPa

Ehjä kuusikymppinen ilman ulkomaalaishyökkääjää

Jussi Markkasen kauden ensimmäinen nollapeli varmisti SaiPalle puhtaan kolmen pisteen voiton tasan kolmeen viikkoon. Voittomaalin 1-0 lukemiin päättyneessä ottelussa sai nimiinsä Ville Vainikainen.
Jussi Markkaselle voiton lisäksi kauden ensimmäinen nollapeli.

Lauantai-iltainen SaiPan esitys oli juuri sitä, mitä joukkueelta on kaivattu koko alkukauden ajan. Ehjä ja täysipainoinen kuusikymmenminuuttinen, jonka aikana missään vaiheessa joukkueen pelaaminen ei lipsunut tai heilahdellut pelin sisällä.

Vaikka koko ottelu oli vähämaalisen lisäksi myös vähäjäähyinen ei tilanteita tai lämpimiä tunteita ottelusta puuttunut. Läpi ottelun ja etenkin sen kolmannessa erässä varsin lämpiminä käyneet pelaajat voivat osoittaa illan tuomaristoa järjestyksen ja kurin puutteesta.

- Viihdyttävä ja laadukas matsi. HPK pelaa kurinalaisesti ja se toi meillekin haasteita, mutta omalla agressiivisuudella ja kamppailuhalukkuudella saatiin momentumi meille. Mun mielestä me ansaittiin tuo 1-0 voitto. Puolustamalla mallikkaasti, mutta ihan kaikkia paikkojahan HPK:lta ei pystytty puolustamaan pois, kertoi päävalmentaja Ari Santanen ottelun jälkeen.

SaiPan alkukauden murheenkryyneistä eli puolustuspelaamisen heikkoudesta ja kiekollisena paineen alta pääsemisestä ei ollut tietoakaan. Aivan täydellistä ei SaiPan pelaaminen vieläkään ollut, mutta hurja parannus esimerkiksi viime torstaiseen KalPa-otteluun, jossa toisessa erässä vierailijat veivät SaiPaa kuin kuoriämpäriä.

- Sieltä pois pääseminen on avainasemassa. Välillä on niitä pelejä, kun sieltä paineen alta ei päästä pois. Toiset erät ovat olleet meille vähän myrkkyä ja HPK muutaman pitkän myllyttyksen meidän päädyssä sai, mutta olihan tuo huomattavasti parempi toinen erä kuin esimerkiksi KalPaa vastaan. Mutta ei tähän otteluun mitään ihmetemppuja keksitty. Pelaajista tuo kaikki lähtee, hymyili Santanen.

Ottelun ratkaisumaali nähtiin toisessa erässä, kun SaiPa sai hyvän jakson hämeenlinnalaisten päätyyn. Pitkää vaihtoa vetäneet HPK-pelaajat eivät pysyneet Ville Vainikaisen perässä tämän ajaessa määrätietoisesti maalille ja ujuttaen kiekon Antti Karjalaisen längistä maaliin.

SaiPa pelasi miesmuistiin ensimmäisen pääsarjaottelun ilman ulkomaalaista hyökkääjää. Santasen mukaan täysin kotimaisin hyökkäys- ja ylivoimaketjuin ottelussa pärjättiin aivan hyvin.

- Kyllä siellä suomalaisillakin käsillä pärjättiin ihan hyvin. Ihan hyviä yrityksiähän meillä oli ylivoimalla, mutta siinä on se vastustaja, joka tulee kovaa päälle, Santanen muistutti.

Voitto-ottelun jälkeen päävalmentaja oli luonnollisesti mielissään. Kiitoksia lähti jokaiselle pelipaikalle, mutta etenkin joukkueen keskuhyökkääjät saivat extra-kiitoksen.

- Tällä suorituksella koko joukkue nosti osakkeitaan. Sentteriosastolla Koskiranta tekee Järvisen kanssa loistavaa työtä illasta toiseen ja raahaa tuota meidän hyökkäyspeliä perässään. Kummankin panos on tällä hetkellä ihan ykköstä, kiitteli Santanen.