15.02.2025 21:00
Antti Kalapudas juhli 500. Liiga-otteluaan hattutempulla – SaiPa kaatoi JYPin tehokkuudellaan
SaiPa otti tärkeän 6–3-voiton JYPistä Kisapuistossa, jossa juhlistettiin Antti Kalaputaan 500. Liiga-ottelua. Kalapudas kruunasi iltansa hattutempulla, ja SaiPan ylivoima toimi tehokkaasti kolmella osumalla. Mikko Kousa säkenöi tehoin 1+3, ja loppuunmyyty Kisapuisto tarjosi upean tunnelman.
Ottelun lähtökohdat ennakoivat todella kiihkeää lauantai-illan kamppailua. Kisapuiston jäähalli kuhisi jo hyvissä ajoin ennen ottelun alkua, ja Taidekoulu Estradin johdolla yleisö lauloi Queenin We Will Rock You -klassikkoa. Ennen ottelua juhlistettiin Antti Kalaputaan 500. Liiga-ottelua kukituksella.
SaiPa sai otteluun lentävän lähdön, kun viime aikoina hyvin toiminut ylivoima tuotti maalin heti ensimmäisestä mahdollisuudesta. Otto Mäkinen komennettiin jäähylle kampituksesta. Roni Karvinen löysi ovelalla syötöllä Otto Kivenmäen, joka pääsi lyömään kiekon lähes tyhjiin ohi JYPin maalilla pelanneen Oskari Salmisen. Toisena syöttäjänä ajassa 5.03 tulleessa maalissa oli Mikko Kousa.
SaiPa taisteli alivoiman Miska Siikoselle vihelletystä poikittaisesta mailasta ja siirtyi ajassa 15.33 jo 2–0-johtoon. Mikko Petman syötti kaima Kousalle, joka nousi röyhkeästi maalille ja kiersi Salmisen. Kisapuiston yleisön hampaissa koko illan ollut Salminen ei ollut torjunut vielä kertaakaan siinä vaiheessa.
JYP kavensi reilut kolmen minuuttia SaiPan osuman jälkeen. Patrik Siikanen laukoi tarkasti ohi SaiPan maalilla pelanneen Kari Piiroisen. Maali oli Siikaselle kauden kahdeksas ja näistä peräti viisi on tullut SaiPaa vastaan.
Avauserässä Salminen torjui ainoastaan kerran, kun Piiroiselle torjuntoja kertyi viisi.
Tasaisessa toisessa erässä nähtiin vain yksi osuma. SaiPalle hyvin tuttu maalintekijä Valtteri Ojantakanen laukoi suoraan syötöstä kauden 24. osumansa ajassa 21.29.
Toisessa erässä Piiroinen torjui yhdeksän kertaa ja Salminen JYPin maalilla kuusi. Toisen erän jälkeen sekä kiekonhallinta, että maaliodottama olivat hieman JYPin puolella.
Kolmannessa erässä SaiPa otti jälleen kuskin paikan. SaiPa sai paineen JYPin päätyyn, Kousa laukoi ja Janne Naukkarinen pääsi lapoineen väliin laukaukseen. Naukkariselle kauden kahdeksas maali ja SaiPa 3-2 johtoon ajassa 45.45.
Reilut kaksi minuuttia tästä, JYPin Nathan Schnarr otti rangaistuksen estämisestä. Hän ehti seurata peliä jäähyaitioista ainoastaan kahdeksan sekuntia, kun illan juhlakalu Antti Kalapudas laukoi Salmisen torjuman irtokiekon verkonperukoille ajassa 48.02.
JYP ilmoittautui peliin mukaan, kun reilu puolet kolmannesta erästä oli pelattu. Otto Mäkinen laukoi terävästi Juuso Puustisen syötöstä ja JYP jälleen maalin päähän.
JYPin kiri katkesi jälleen Schnarrin rangaistukseen ja Antti Kalaputaan ylivoimaosumaan. Kalapudas laukoi suoraan Kivenmäen komeasta poikittaissyötöstä. Mikko kousalle toinen syöttö ja illan neljäs tehopiste.
Antti Kalapudas kruunasi juhlailtansa kiekonriistolla ja viimeistelemällä puhtaan hattutemppunsa tyhjään JYP maaliin ajassa 57.31.
SaiPa oli illan ottelussa todella tehokas, sillä Salmiselle kertyi ottelussa ainoastaan 13 torjuntaa, kun virkaveli Piiroinen oli kiekon tiellä 23 kertaa.
SaiPa pysyi voittonsa myötä sarjan kolmannella sijalla ja on tasapisteissä ottelun enemmän pelanneen Rauman Lukon kanssa.
SaiPan päävalmentaja Raimo Helmisen näkemyksen mukaan Kisapuiston loppuunmyydylle yleisölle tarjottiin tiukka ottelu
- Todella kova ja fyysinen kamppailu. Olimme vähän onnekkaita ja ylivoimamme toimi hyvin.
SaiPan pelit jatkuvat keskiviikkona 19.2., kun Kisapuistoon vierailulle saapuu sarjassa kymmenentenä oleva HPK.
LEhdistötilaisuus
Huippuhetket
Sarjataulukko
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Lukko | 60 | 32 | 10 | 18 | 202 | 147 | 6 | 112 | 1,87 |
2. | Ilves | 60 | 32 | 11 | 17 | 176 | 145 | 4 | 111 | 1,85 |
3. | KalPa | 60 | 29 | 13 | 18 | 196 | 149 | 7 | 107 | 1,78 |
4. | HIFK | 60 | 27 | 17 | 16 | 173 | 165 | 9 | 107 | 1,78 |
5. | SaiPa | 60 | 30 | 10 | 20 | 178 | 170 | 6 | 106 | 1,77 |
6. | KooKoo | 60 | 23 | 17 | 20 | 206 | 169 | 13 | 99 | 1,65 |
7. | Ässät | 60 | 26 | 13 | 21 | 160 | 159 | 4 | 95 | 1,58 |
8. | K-Espoo | 60 | 20 | 21 | 19 | 160 | 171 | 10 | 91 | 1,52 |
9. | Tappara | 60 | 24 | 12 | 24 | 178 | 168 | 6 | 90 | 1,50 |
10. | HPK | 60 | 21 | 15 | 24 | 154 | 178 | 5 | 83 | 1,38 |
11. | Sport | 60 | 17 | 23 | 20 | 172 | 177 | 9 | 83 | 1,38 |
12. | TPS | 60 | 18 | 16 | 26 | 173 | 190 | 9 | 79 | 1,32 |
13. | Kärpät | 60 | 19 | 13 | 28 | 172 | 193 | 7 | 77 | 1,28 |
14. | JYP | 60 | 19 | 13 | 28 | 167 | 197 | 6 | 76 | 1,27 |
15. | Pelicans | 60 | 20 | 11 | 29 | 171 | 179 | 4 | 75 | 1,25 |
16. | Jukurit | 60 | 12 | 7 | 41 | 134 | 215 | 6 | 49 | 0,82 |