Viikon ottelut käyntiin TPS:ää vastaan | SaiPa

Viikon ottelut käyntiin TPS:ää vastaan

SaiPa tavoittelee paluuta voittojen tielle neljän perättäisen hävityn ottelun jälkeen. Edellinen voitto tuli nimenomaan TPS:ää vastaan kuun alussa.

Kuva: Teemu Saarinen

SaiPan epätasaisten tuloksien sävyttämä alkukausi on jälleen vaikean jakson keskellä. Juuri ennen marraskuun maajoukkuetaukoa SaiPa voitti kaksi ottelua putkeen, mutta tauon jällkeen edelliset neljä ottelua ovat päättyneet tappioon. Edellisestä yhdestätoista ottelusta voittoja on vain kolme.

Kun hieman yli kolmannes Liigan runkosarjaa on pelattu, löytyy SaiPa ennen tiistain otteluja sijalta 8. Se on kerännyt 24:ssä ottelussa 35 pistettä. Yhden ottelun enemmän pelannut Turun Palloseura puolestaan löytyy yhden sijan korkeammalta, yhden pisteen erotuksella SaiPaan.

Keskiviikon vierasjoukkue TPS on läpi alkukauden voittanut ja hävinnyt melko tasaisesti. Tasapelejä varsinaisella peliajalla TPS on pelannut kymmenen, joka on eniten Liigassa. Niistäkin peleistä turkulaiset ovat voittaneet puolet ja hävinneet puolet. SaiPa on sen sijaan pelannut kuusi tasapeliä, joista se on onnistunut jatkoajalla voittamaan kaksi.

Tällä hetkellä SaiPan tavoin TPS:llä on tuloksellisesti heikompi jakso menossa. Marraskuussa Palloseura on pelannut seitsemän ottelua, joista voittoja vain kaksi.

Varmaa on se, että molemmat joukkueet kaipaavat pisteitä vankistaakseen asemiaan keskikastissa ja pitääkseen kiinni playoffs-paikasta.


SaiPa - TPS KE 26.11. klo 18.30

LIPUT

Tilastoennakko


TPS, edelliset ottelut
22.11. Sport - TPS 3-1
21.11. Kärpät - TPS 0-4
19.11. TPS - KooKoo 2-3 JA
15.11. Ässät - TPS 2-1 JA

14.11. TPS - Ässät 3-4

SaiPa, edelliset ottelut
20.11. SaiPa - Pelicans 2-3 JA
15.11. SaiPa - Lukko 4-5
14.11. KooKoo - SaiPa 4-1
12.11. SaiPa - Ässät 2-5

1.11. TPS - SaiPa 1-6

Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset

1.11. TPS - SaiPa 1-6


TPS, parhaat pistemiehet
Lukas Wernblom (22 ottelua) 8+7=15
Tarmo Reunanen (23) 4+11=15
Leevi Teissala (23) 3+12=15


SaiPa, parhaat pistemiehet
Maxime Fortier (24 ottelua) 9+13=22
Henri Nikkanen (24) 9+7=16
Otto Kivenmäki (24) 6+10=16

TPS, maalivahtien tilastot
Noa Vali (15 ottelua) T% 89,94 / PMK 2,30
Eetu Mäkiniemi (8) T% 92,07 / PMK 1,76

SaiPa, maalivahtien tilastot
Kari Piiroinen (16 ottelua) T% 89,84 / PMK 2,41
Gustavs Grigals (9) T% 86,36 / PMK 3,27

TPS ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
8,64 (15.) / 80,00 % (9.)

SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
21,11 % (7.) / 83,12 % (6.)

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 35 9 16 226 149 3 117 1,95
2. KooKoo 60 33 9 18 217 155 7 115 1,92
3. SaiPa 60 31 13 16 204 162 6 112 1,87
4. Ilves 60 29 12 19 186 152 8 107 1,78
5. Lukko 60 28 13 19 185 157 9 106 1,77
6. JYP 60 26 17 17 202 180 11 106 1,77
7. KalPa 60 28 13 19 185 179 7 104 1,73
8. Ässät 60 26 10 24 170 165 6 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 16 21 157 155 5 90 1,50
10. HIFK 60 25 9 26 149 183 4 88 1,47
11. Pelicans 60 20 16 24 137 156 9 85 1,42
12. HPK 60 16 18 26 144 167 9 75 1,25
13. TPS 60 16 16 28 141 177 7 71 1,18
14. Kärpät 60 16 12 32 175 197 6 66 1,10
15. Jukurit 60 15 13 32 131 171 6 64 1,07
16. Sport 60 9 12 39 108 212 1 40 0,67