Viikon ensimmäisessä ottelussa vastassa Tappara | SaiPa

Viikon ensimmäisessä ottelussa vastassa Tappara

SaiPan ja Tapparan välinen kauden ensimmäinen El Clasico pelataan keskiviikkona Kisapuistossa.


Liiga-kauden toinen viikko nytkähtää SaiPan osalta liikkeelle huomenna keskiviikkona, kun Kisapuistoon vieraaksi saapuu Tampereen Tappara.

SaiPa pelasi avausviikolla kolme ottelua, joista saaliina yksi voitto ja yhteensä neljä pistettä. Tiistaina avausottelussa tuli tappio mestarille KalPalle jatkoajan päätteeksi luvuin 3-4 ja viikonlopun tupladerbystä voitto onnistuttiin hakemaan jälkimmäisestä Kouvolan ottelusta neljän ylivoimamaalin siivittämänä lopulta luvuin 4-6.

Keskiviikon vierasjoukkue Tappara pelasi avausviikolla kaksi ottelua, molemmat vieraissa. Keskiviikkona se haki täydet pisteet Raumalta Lukon vieraana lukemin 1-4 ja lauantaina kävi pilaamassa KalPan mestaruusjuhlallisuudet hakemalla niin ikään täydet kolme pistettä Kuopiosta lukemin 3-5.

Viime kaudella kolmen perättäisen mestaruuden jälkeen jo puolivälierissä pudonnut Tappara teki suuria muutoksia joukkueeseen täksi kaudeksi. Mestaruuksien takuumies maalivahti Christian Heljanko palasi kirvesrintoihin yhden ulkomailla vietetyn kauden jälkeen. Kova paluumuuttaja on myös Malmöstä tullut hyökkääjä Henrik Haapala. KalPasta mestaruuden päätteeksi Tampereelle saapuivat Kasper Simontaival sekä Jesper Mattila. Vahvan Ilves-taustan omaava puolustaja Jyrki Jokipakka palasi myös Tampereelle, mutta sinioranssiin leiriin.

Tapparan joukkueesta poistuivat muun muassa hyökkääjät Veli-Matti Savinainen, Nick Halloran, Mario Kempe ja Oiva Keskinen sekä puolustajista Otto Leskinen, Andrej Sustr ja Hugo Gallet.


SaiPan parhaat pistemiehet

1. Antti Kalapudas 1+3=4

2. Miikka Salomäki 1+3=4

3. Otto Kivenmäki 1+3=4

4. Patrik Siikanen 3+0=3

5. Otto Hokkanen 1+1=2

Tapparan parhaat pistemiehet

1. Kasper Simontaival 1+3=4

2. Jesper Mattila 1+1=2

3. Oliver Suvanto 1+1=2

4. Aapeli Räsänen 1+1=2

5. Emil Sylvegård 1+1=2


SaiPan ja Tapparan viime kauden keskinäiset kohtaamiset

17.9. Tappara - SaiPa 3-0

22.11. SaiPa - Tappara 4-3

20.12. SaiPa - Tappara 3-2 VL

21.12. Tappara - SaiPa 1-0


SaiPa - Tappara ke 17.9. klo 18.30


LIPUT


Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 35 9 16 226 149 3 117 1,95
2. KooKoo 60 33 9 18 217 155 7 115 1,92
3. SaiPa 60 31 13 16 204 162 6 112 1,87
4. Ilves 60 29 12 19 186 152 8 107 1,78
5. Lukko 60 28 13 19 185 157 9 106 1,77
6. JYP 60 26 17 17 202 180 11 106 1,77
7. KalPa 60 28 13 19 185 179 7 104 1,73
8. Ässät 60 26 10 24 170 165 6 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 16 21 157 155 5 90 1,50
10. HIFK 60 25 9 26 149 183 4 88 1,47
11. Pelicans 60 20 16 24 137 156 9 85 1,42
12. HPK 60 16 18 26 144 167 9 75 1,25
13. TPS 60 16 16 28 141 177 7 71 1,18
14. Kärpät 60 16 12 32 175 197 6 66 1,10
15. Jukurit 60 15 13 32 131 171 6 64 1,07
16. Sport 60 9 12 39 108 212 1 40 0,67