Vahvistunut Sport SaiPan vieraaksi | SaiPa

Vahvistunut Sport SaiPan vieraaksi

Tiistaina Joonas Vihkolla vahvistunut Sport saapuu Kisapuistoon vieraaksi. Onnistuneen ryöstöretken Kuopioon tehneet vaasalaiset ovat neljän ottelun voittoputkessa.
Kaikkina Aikoina Ott.VTHMaalit
Vs. Sport Liigassa840424-20


Vaasan Sportin alkukausi on ollut yhtä matalalentoa. Alkukauden kahdestatoista ottelusta vaasalaiset ovat poistuneet jäältä vain neljästi tappion kärsineenä. Kun otetaan huomioon, että vaasalaiset ovat neljän ottelun voittoputkessa, voitaneen heitä kutsua ottelun ennakkosuosikiksi.

Tomek Valtosen päävalmentajuuden aikana Sport on tehnyt tasaista nousua kohti Liigan keskikastia. Avauskaudellaan Sport kärsi muunmuassa neljä suoraa tappiota SaiPalle ja löysi itsensä runkosarjan jälkeen pudotuspelien ulkopuolelta, mutta viime kaudella suhdanteet kääntyi täysin päinvastaisiksi. Sport nappasi neljä voittoa SaiPasta kukistaen muunmuassa kauden viimeisessä kohtaamisessa lappeenrantalaiset suoraan 3-0 lukemin. Sport selvisi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle kohdaten TPS:n, jossa Turkulaiset pudottivat Sportin jatkosta suoraan kahdessa ottelussa.

Edellisellä kierroksella KalPaa vastaan Sport osoitti vahvuutensa nousemalla suosta kirjaimellisesti viime sekunnilla. Se ehti salama-alkunsa jälkeen johtaa ottelua Kuopiossa jo 3-0, kunnes kuopiolaiset nousivat päätöserän lopussa rinnalle ja ohikin. Puolustaja Robin Salo kuitenkin niittasi Liiga-uransa ensimmäisen maalin ajassa 59.59 tuoden vaasalaiset tasoihin ja vieden ottelun jatkoajalle, jossa Sport nappasi lopulta voiton.

Joukkueen valmennus ei ole muuttunut viime kaudesta ollenkaan. Valtosen valmennusryhmään kuuluvat tälläkin kaudella apuvalmentajat Sami Tervonen ja Petri Karjalainen sekä maalivahtivalmentaja Aki Näykki.

JoukkueSij.V-T-JV-JTMaalitYV %AV %
SaiPa
13.3-7-0-127-3811,63%75,51%
Sport
4.5-3-3-131-2421,43%88,68%



Viime kauden ykkösmaalivahti Mika Järvinen sai uuden haastajan, kun haastajan roolissa toiminut Timo Niemi jätti kesällä seuran ja siirtyi Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Mora IK:n riveihin. Toiselle maalivahdin paikalle vaasalaisten pukuhuoneeseen seura hankki Rauman Lukossa maalia vartioineen Rasmus Rinteen. Joukkueen kolmantena maalivahtina on viime kauden tapaan vasta 18-vuotias Leevi Laakso.

Puolustusosasto on viime kautta kokeneempi. Joukkueesta lähteneiden viiden puolustajan tilalle seura hankki kokemusta ja joukkueen uuden kapteenin. Mm. Jake Newtonin, Mike Brennanin ja Niko Peltolan kesällä menettänyt Sport hankki riveihinsä Markus Kankaanperän Tapparasta ja Markus Nordlundin sveitsiläisestä Ambrí-Piotta:sta.

Kankaanperä ja Nordlund tuovat lisää kokemusta leveään puolustuksen runkoon. Mikko Pukka - jota kertaakaan ei ole nähty jäällä murjottamassa ja Ari Gröndahl tuovat oman mausteensa kokeneeseen puolustuspäähän. Kokeneesta Kankaanperästä tehtiin kesällä myös joukkueen kapteeni.

Joukkueen hyökkäys on kokenut muutoksia lähipäivien aikana. Kaksi päivää sitten Sport nappasi Ilveksestä laitahyökkääjä Joonas Vihkon. Lappeenrannastakin tuttu Vihko pääsee vanhan tutkaparinsa, kesällä joukkueeseen liittyneen Ville Viitaluoman laituriksi. Tosin 35-vuotias Vihko on viime aikoina ollut loukkantuneiden listalla, joten on epävarmaa pelaako mies Lappeenrannassa.

Kesällä hyökkäyskaluston siirtymätaipaleella koeteltiin Kuparisaaren ovien saranoita. Suurimpina niminä joukkueen jättivät kaksi parasta pistemiestä. Charles Bertrandin, joka siirtyi kasitietä hieman etelämmäksi eli Porin Ässiin ja KooKoo puolestaan nappasi Jarkko Immosen. Sarjanousija Jukurit puolestaan nappasi Henrik Koiviston.

Viitaluoman lisäksi uusina nimiä Sportin pelaajalistaan ilmestyi muitakin tuttuja nimiä Lappeenrannasta. Olavi Vauhkonen vaihtoi Raumalaisen Lukon kotkapaitaan ja lupaava Markus Nenonen saapui JYPistä Vaasaan. Näiden lisäksi Suomen ja Yhdysvaltojen passit omistava laitahyökkääjä Mike Vaskivuo siirtyi kesällä joukkueeseen, mutta hänen sopimuksensa purettiin viime viikon loppupuolella ja mies siirtyi Sveitsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan HC Thurgaun riveihin.

Joukkueen hyökkäyksen runko on kuitenkin jokseenkin ennallaan. Viimekaudella joukkuetta reppuselässään kantanut Tuomas Vänttinen on kuitenkin alkukauden perusteella menettänyt viime kauden maalihajunsa, sillä 18 maalia edelliskaudella tehnyt Vänttinen on saanut kokoon 12 ottelussa vain tehot 0+2.

Joukkuetta tällä kaudella on kannattellutkin Vauhkosen ja Viitaluoman tehopisteiden ohessa Joonas Komulaisen erinomaiset otteet. 166-senttinen laitahyökkääjä onkin naputellut kauden alkuun miehekkäät yhdeksän tehopistettä.

Ottelu alkaa Kisapuistossa klo 18:30. Liput otteluun myy lippu.fi