Tomas Zaborskyn mielessä on selkeä avain, miten Lukko avataan torstaina - "Meidän täytyy pysyä poissa jäähyaitiosta ja noudattaa pelikirjaamme" | SaiPa

Tomas Zaborskyn mielessä on selkeä avain, miten Lukko avataan torstaina - "Meidän täytyy pysyä poissa jäähyaitiosta ja noudattaa pelikirjaamme"

Kolme sotiemme veteraania saapuu pudottamaan avauskiekon torstaina, kun Lukko saapuu haastamaan keltamustat Kisapuistossa.


10. lokakuuta SaiPa ja Lukko kohtasivat Raumalla, ja jälki ei ollut kaunista keltamustien kannalta. Kyseisen ottelun ensimmäinen erä oli painajaismainen SaiPalle, kun raumalaiset murjoivat lukemat 4-0 ensimmäisen 20 minuuttisen aikana. Ottelu päättyi Lukolle 6-3, mutta sen jälkeen alkoi lappeenrantalaisten kauden paras jakso.

Joukkueiden edeltävistä 10 keskinäisestä pelistä voitot ovat SaiPan hyväksi 7-3. Viime kauden viimeiset kaksi ottelua eivät ratkenneet varsinaisen peliajan aikana, joten torstaina on luvassa varmasti tiukka taistelu pisteistä.

Ottelu on myös sarjasijoitusten kannalta tärkeä, sillä sijalla kahdeksan majaileva raumalaisjoukkue on keltamustia vain neljä pistettä edellä. Voitolla SaiPa voi nousta pisteen päähän Lukosta.

SaiPa

SaiPalle on tarttunut matkaan kolme voittoa viimeisestä kymmenestä pelistä, mutta kolmessa edeltävässä pelissä jaossa oli yhdeksän sarjapistettä, ja keltapaidat ottivat niistä kuusi omaan pussiinsa.

SaiPan kultakypärää suurimman osan kaudesta kantanut Tomas Zaborsky on ollut hyvässä vireessä ja slovakialainen on summannut tehot 10+16. Zaborsky tiedostaa, että rangaistuksiin ei ole varaa torstaina ja pelikirjaa pitää noudattaa, jos voitto halutaan napata.

-Meidän täytyy pysyä poissa jäähyaitiosta ja noudattaa pelikirjaamme. Jos teemme nuo asiat, meillä on hyvä mahdollisuus voittaa Lukko, pohti Zaborsky.

Teemu Ramstedt on pelannut läpi kauden tehokkaasti ja konkarin pistesaldoksi on kertynyt 4+18. 14 pistettä SaiPasta ovat kasanneet Anssi Löfman ja Robin Salo, molemmat tehoilla 4+10. John Persson ja Joni Nikko ovat olleet SaiPan tarkimmat maalitykit. Perssonilla maaleja on 10 ja Nikolla 11.

Keltapaitojen puolustuksessa vahvan alkukauden pelannut Veeti Vainio on maanantaina julkaistun loukkaantumistilanteen mukaan päivä kerrallaan -statuksella eli tilannetta tarkkaillaan päivä päivältä. Vainio on tehoillut pisteet 3+8 pelaamissaan otteluissa.

SaiPan uusin hankinta David Bernhardt avasi pistetilinsä keltamustissa, kun ruotsalaispuolustaja syötti Joni Nikon maalin KalPaa vastaan.

Lukko

Raumalaiset olivat kauden alussa korkealla sarjataulukossa, mutta viime aikoina Lukon otteet ovat kokeneet kuoppia. Viimeisestä 10 ottelusta Lukko on ottanut kaksi kolmen pisteen voittoa ja kaksi kahden pisteen kaatoa.

Lukon yksi vahvimmista osa-alueista on ollut alivoimapelaaminen, sillä alivoimaprosentti 86,61% on sarjan toiseksi vahvin.

Lukko-paidassa jo viime kaudella tuhoja tehnyt Justin Danforth on jatkanut siitä mihin edellisellä kaudella jäi. Kanadalaishyökkääjä on iskenyt vaikuttavat tehot 11+14. Täksi kaudeksi Raumalle hankitut veljekset Pontus ja Pathrik Westerholm ovat vakuuttaneet. Pontuksella on kasassa teot 12+9 ja Pathrikilla 9+10. Myös tälle kaudelle värvätty puolustaja Robin Press on tuonut hyvin tehoja Lukolle pistein 6+11.

NHL:ssä pelipaikkaa kärkkynyt puolustaja Tarmo Reunanen siirtyi kauden alussa takaisin Raumalle. Reunanen on 19 ottelussa tehtaillut viisi tehopistettä. Puolestaan Winnipeg Jetsin kokoonpanossa NHL:ssä alkukaudesta kahdeksan ottelua tehopistein 1+4 pelannut Ville Heinola palasi tuon jakson jälkeen takaisin Lukkoon. Kahdeksassa liigaottelussa tehoja ei vielä ole syntynyt.

Teemana Itsenäisyyspäivä

Torstainen SaiPa-Lukko pelataan Itsenäisyyspäivän teemalla. Ottelussa on kunniavieraana peräti 20 sotiemme veteraania, heidän puolisoaan ja sotaleskeä. Kaukaan mieslaulajat esittävät ennen ottelua Maamme-laulun.

Avauskiekon saapuu pudottamaan kolme sotiemme veteraania:

1. UNTO HAKULI, 97 vuotta

JR 5, konekiväärikomppania, jatkosodan veteraani

Ensin Maaselässä (vuodesta 1942 alkaen),

sitten Kannaksella sodan loppuvaiheessa

2. PENTTI NAKARI, 91 vuotta

4. armeijakunta. Lähetti. Sijoituspaikkana Lauritsala, tehtaan vanhat konttorit

3. ESKO PERÄLÄ, 94 vuotta

Asemasodan aikana Loimolassa. Hänen yksikkönsä tuhosi 6-7 vihollisen hyökkäysvaunua panssarinyrkeillä.

Ottelussa on suoritetaan myös keräys. Sotiemme Veteraanit I Sotiemme Naiset -keräyksellä autetaan veteraaneja, heidän puolisoitaan ja leskiään sekä sotaleskiä, niin kauan kuin he apua tarvitsevat. Tuensaajien korkea ikä (yli 90 vuotta) tuo mukanaan monia uusia menoja.

Sarjataulukko 4.12

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 59 36 12 11 185 114 7 127 2,15
2. Lukko 59 32 14 13 190 121 8 118 2,00
3. Tappara 60 30 18 12 188 128 11 119 1,98
4. Ilves 59 32 12 15 182 133 6 114 1,93
5. KooKoo 59 30 13 16 172 129 7 110 1,86
6. HIFK 59 26 17 16 174 143 8 103 1,75
7. HPK 59 27 14 18 157 147 7 102 1,73
8. JYP 59 25 10 24 177 159 6 91 1,54
9. Ässät 59 20 12 27 141 170 4 76 1,29
10. KalPa 59 19 13 27 156 186 5 75 1,27
11. TPS 59 17 13 29 149 185 5 69 1,17
12. SaiPa 59 18 8 33 123 185 4 66 1,12
13. Jukurit 59 11 15 33 127 178 8 56 0,95
14. Pelicans 59 12 11 36 120 201 7 54 0,92
15. Sport 59 11 12 36 129 191 4 49 0,83