11.02.2025 14:00
Tauko ohi - runkosarjan viimeinen kuukausi käyntiin Espoossa
Keskiviikkona Kiekko-Espoon vieraana alkaa viimeinen rypistys runkosarjan osalta pelitahdin ollessa hurja: 32 päivää, 13 ottelua.
SaiPa kohtaa nousijajoukkue Kiekko-Espoon neljättä ja samalla viimeistä kertaa tämän kauden runkosarjassa. Voitot ovat ennen viimeistä koitosta SaiPalle 2-1, ja toistaiseksi jokainen keskinäinen on päättynyt kotijoukkueen voittoon.
SaiPa lähti maajoukkuetauolle erinomaisessa vireessä, kun se voitti kuusi peräkkäistä ottelua. Viimeisin ottelu Porissa Ässiä vastaan ensimmäinen päivä helmikuuta päättyi makeaan jatkoaikavoittoon. Muut voittoputken ottelut ratkesivat varsinaisella peliajalla, joten pistesaalis voittoputken aikana oli komea 17/18.
SaiPan ohella syyskauden sensaatio Kiekko-Espoo on valahtanut runkosarjan sijalle yksitoista. Toisin kuin SaiPa, Kiekko-Espoo ei ole onnistunut ylläpitämään syyskauden virettään läheskään. Viimeisestä seitsemästätoista ottelusta espoolaiset ovat voittaneet vain kolme häviten neljätoista. Kiekko-Espoo ei ole jäänyt tuleen makaamaan, vaan se on vahvistanut joukkuettaan kahdella vahvistuksella tauon aikana. Hyökkääjä Joose Antonen siirtyi Ruotsin kakkostasolla pelaavasta Södertäljestä espoolaisten riveihin ja Arvid Aronsson puolestaan saapui vahvistamaan Kiekko-Espoon puolustusta Ruotsin pääsarjasta Linköpingistä.
SaiPan kapteeni ja Liigan pistepörssin yhdeksäs Ville Petman pelaa keskiviikkona uran 200:nnen ottelun Liigassa. Onnea Ville!
Jatketaanko siitä mihin ennen taukoa jäätiin, vai onko Kiekko-Espoo sisuuntunut uusien hankintojen myötä?
Kiekko-Espoo - SaiPa ke 12.2. klo 18.30.
Kaikki SaiPan vierasottelut ovat katsottavissa MTV Katsomossa
Tilastoennakko
Kiekko-Espoon viisi viimeistä ottelua
1.2. Ilves - Kiekko-Espoo 5-2
25.1. Kiekko-Espoo - KalPa 0-3
24.1. TPS - Kiekko-Espoo 4-3 JA
22.1. Kiekko-Espoo - Lukko 2-4
18.1. Kiekko-Espoo - HPK 0-3
SaiPan viisi viimeistä ottelua
1.2. Ässät - SaiPa 2-3 JA
31.1. SaiPa - TPS 5-2
24.1. SaiPa - Kärpät 6-3
22.1. Sport - SaiPa 3-4
18.1. Jukurit - SaiPa 2-3
Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset
20.9. SaiPa - Kiekko-Espoo 4-1
1.10. Kiekko-Espoo - SaiPa 2-0
28.12. SaiPa - Kiekko-Espoo 5-4 VL
Kiekko-Espoon parhaat pistemiehet
Cameron Hillis (47 ottelua) 9+22=31
Peter Quenneville (41) 17+13=30
Heikki Liedes (47) 13+15=28
SaiPan parhaat pistemiehet
Ville Petman (46 ottelua) 17+26=43
Otto Kivenmäki (46) 12+27=39
Antti Kalapudas (41) 21+17=38
Kiekko-Espoon maalivahtien tilastot
Petteri Rimpinen (30 ottelua) T% 90.93 / PMK 2,47
Marcus Hellgren-Smed (13) T% 89,17 / PMK 3,10
SaiPan maalivahtien tilastot
Michael Hutchinson (18 ottelua) T% 89,74 / PMK 2,73
Kari Piiroinen (15) T% 90,59 / PMK 2,20
Kiekko-Espoo ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
18,32 % (16.) / 80,81 % (2.)
SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
18,93 % (14.) / 82,39 % (1.)
Sarjataulukko
# | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
1. | Lukko | 60 | 32 | 10 | 18 | 202 | 147 | 6 | 112 | 1,87 |
2. | Ilves | 60 | 32 | 11 | 17 | 176 | 145 | 4 | 111 | 1,85 |
3. | KalPa | 60 | 29 | 13 | 18 | 196 | 149 | 7 | 107 | 1,78 |
4. | HIFK | 60 | 27 | 17 | 16 | 173 | 165 | 9 | 107 | 1,78 |
5. | SaiPa | 60 | 30 | 10 | 20 | 178 | 170 | 6 | 106 | 1,77 |
6. | KooKoo | 60 | 23 | 17 | 20 | 206 | 169 | 13 | 99 | 1,65 |
7. | Ässät | 60 | 26 | 13 | 21 | 160 | 159 | 4 | 95 | 1,58 |
8. | K-Espoo | 60 | 20 | 21 | 19 | 160 | 171 | 10 | 91 | 1,52 |
9. | Tappara | 60 | 24 | 12 | 24 | 178 | 168 | 6 | 90 | 1,50 |
10. | HPK | 60 | 21 | 15 | 24 | 154 | 178 | 5 | 83 | 1,38 |
11. | Sport | 60 | 17 | 23 | 20 | 172 | 177 | 9 | 83 | 1,38 |
12. | TPS | 60 | 18 | 16 | 26 | 173 | 190 | 9 | 79 | 1,32 |
13. | Kärpät | 60 | 19 | 13 | 28 | 172 | 193 | 7 | 77 | 1,28 |
14. | JYP | 60 | 19 | 13 | 28 | 167 | 197 | 6 | 76 | 1,27 |
15. | Pelicans | 60 | 20 | 11 | 29 | 171 | 179 | 4 | 75 | 1,25 |
16. | Jukurit | 60 | 12 | 7 | 41 | 134 | 215 | 6 | 49 | 0,82 |