Tärkeä kolmen ottelun viikko alkaa Kisapuistossa | SaiPa

Tärkeä kolmen ottelun viikko alkaa Kisapuistossa

Keltamustat eivät saaneet raavittua tarvittavia pisteitä Vaasasta tai Oulusta, ja joukkueen puolustus koki taas loukkaantumisia. Uusi kolmen ottelun viikko alkaa Kisapuistossa keskiviikkona, kun vierailijana on TPS. Keskiviikkona matkataan Helsinkiin ja lauantaina JYP saapuu Lappeenrantaan.


Alkava otteluviikko on tärkeä ja jokainen tietää sen. Ero kymmenennelle sijalle on tällä hetkellä kaksi pistettä, mutta alkavan kolmen ottelun viikon otteet voivat nostaa tai laskea sarjasijoitusta merkittävästi. Parhaassa skenaariossa keltapaidat voivat nousta 12 pisteen eli neljän voiton päähän kuuden parhaan joukosta, kun puolestaan pahimmassa tapauksessa Sputnik voi valua sarjan toiseksi viimeiseksi.

SAIPA

Keltamustien pisteettömän vieraskiertueen myötä joukkue on kolmen ottelun tappioputkessa, ja viimeisestä kymmenestä kamppailusta SaiPa on poistunut voittajana kahdesti.

Joukkue on kokenut kovia ja tällä hetkellä etenkin puolustuksessa on todellinen loukkaantumissuma, kun peräti viisi pakkia on sairastuvalla. Maanantaina julkaistun viikkoinfon loukkaantumisraportissa kerrottiin seuraavasti:
Mario Grman viisi viikkoa
Markus Kojo 2-3 viikkoa
Jere Sneck 1-2 viikkoa

Erik Aution ja Jere Seppälän tilanteita tarkkaillaan päivä kerrallaan.

Puolustajien loukkaantumisia tuli paikkaamaan lainalle Ossi Ikonen ja Ketterän Joel Olkkonen. Ikonen pelasi molemmat ottelut vieraskiertueella, joissa pakki sai yhden syöttöpisteen ja paljon peliaikaa. Mestiksessä tällä kaudella 11 pistettä iskenyt Olkkonen kiekkoilee SaiPassa tämän viikon ajan.

Kultakypärä Tomas Zaborskylle on määrätty kuuden ottelu pelikielto Sport-ottelun taklauksesta. Zaborsky on iskenyt 35 otteluun tehot 14+19.

Teemu Ramstedt on edelleen toiseksi paras pistetykki 28 pisteellä. Anssi Löfmanilla on 17 pinnaa ja molemmat John Persson sekä Veeti Vainio ovat kasanneet 14 pistettä. Robin Salo on iskenyt tehot 5+13 ja nuori pakki on kellottanut valtavia minuutteja puolustuksessa. Vaasassa Salo pelasi yli 25 minuuttia ja Oulussa peliaikaa kertyi peräti 28 minuuttia. Myös Vainio pelasi Oulussa yli 28 minuuttia.

TPS

Turkulaiset ovat kahden ottelun tappioputkessa ja viimeiset kymmenen liigapeliä ovat tuottaneet kolme voittoa. TPS pelasi myös Spengler Cupissa, jossa kertyi neljä ottelua. Niistä TPS voitti kaksi.

Lauri Pajuniemi on ollut turkulaisten valopilkkuja tällä kaudella. Nuori New York Rangersin varaama hyökkääjä on pyssyttänyt peräti 19 maalia ja yhteensä 27 tehopinnaa.

Ilari Filppula on ollut takuuvarma tekijä TPS:lle tehoilla 4+16. Täksi kaudeksi TPS:ään siirtynyt ruotsalaispuolustaja Henrik Larsson on kerännyt jo 23 pistettä. SaiPassa kiekkoillut Topi Nättinen on saalistanut 19 ottelussa tehot 3+10.

HIFK

HIFK on jäänyt vain kolmesti pisteittä viimeisen kymmenen pelin aikana. Tuolla jaksolla HIFK on ottanut neljä voittoa ja hävinnyt kolmesti varsinaisen peliajan jälkeen.

Sarjataulukossa HIFK on kuudentena, kun kasassa on 62 pistettä.

Tälle kaudelle HPK:sta Helsinkiin hankittu Teemu Turunen on tehtaillut peräti 40 pistettä ja on Liigan pistepörssin toisena. Muut HIFK:n hyökkäyksen pistetykit ovat Otto Paajanen 25 pistettä, Sebastian Dyk 24 pinnaa ja Jesse Saarinen 23 tehopistettä.

Tällä hetkellä loukkaantuneeksi merkitty puolustaja Mikko Kousa on kerännyt pelaamissaan otteluissa 19 pistettä, ja Kousa on HIFK:n tehokkain puolustaja.

Kesken kauden hankitut Michael Keränen ja Ville Leskinen ovat tehneet hyvin tehoja. Keräsellä on 19 ottelussa 10 pistettä ja viime kaudella Liigassa 57 pistettä iskenyt Leskinen on pelannut seitsemän peliä ja tehtaillut seitsemän tehopinnaa.

Asetelma

SaiPa on kohdannut TPS:n kahdesti tällä kaudella. Ensimmäinen kohtaaminen pelattiin Turussa, jolloin Tomas Zaborsky ampui ratkaisevan osuman ylivoimalla ja SaiPa voitti kyseisen ottelun lukemin 2-3. Toinen peli miteltiin Kisapuistossa joulukuun alussa. Tuolloin kamppailu venyi jatkoajalle ja ratkaisevan 2-3-osuman laukoi Tony Sund.

SaiPa ja HIFK ovat myös kohdanneet kahdesti tällä sesongilla. Ensimmäinen ottelu pelattiin Kisapuistossa 23. lokakuuta. Keltamustat päihittivät HIFK:n lukemin 6-4 tuolloin. Toinen keskinäinen pistetaisto nähtiin samana päivänä, kun Suomi eteni jalkapallon EM-lopputurnaukseen eli 15. marraskuuta. Ottelu pelattiin Helsingissä ja kyseisessä ottelussa SaiPa suoritti upean nousun. Keltamustat olivat pahimmillaan 6-2-tappiolla, mutta Veeti Vainion ensimmäinen liigamaali toi SaiPan tasoihin muutama minuutti ennen loppua. HIFK voitti kuitenkin rangaistuslaukauksilla lukemin 7-6.

Sarjataulukko 7.1.

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 59 36 12 11 185 114 7 127 2,15
2. Lukko 59 32 14 13 190 121 8 118 2,00
3. Tappara 60 30 18 12 188 128 11 119 1,98
4. Ilves 59 32 12 15 182 133 6 114 1,93
5. KooKoo 59 30 13 16 172 129 7 110 1,86
6. HIFK 59 26 17 16 174 143 8 103 1,75
7. HPK 59 27 14 18 157 147 7 102 1,73
8. JYP 59 25 10 24 177 159 6 91 1,54
9. Ässät 59 20 12 27 141 170 4 76 1,29
10. KalPa 59 19 13 27 156 186 5 75 1,27
11. TPS 59 17 13 29 149 185 5 69 1,17
12. SaiPa 59 18 8 33 123 185 4 66 1,12
13. Jukurit 59 11 15 33 127 178 8 56 0,95
14. Pelicans 59 12 11 36 120 201 7 54 0,92
15. Sport 59 11 12 36 129 191 4 49 0,83