25.09.2026 21:01
Tappara vastaan toista kertaa tällä kaudella
SaiPa matkustaa voitokkaan Ässät ottelun jälkeen Tampereelle, jossa vastaan asettuu toistamiseen tällä kaudella Tappara.
SaiPan historiallinen neljän ottelun voittoputki kauden alusta katsottuna katkesi keskiviikkona Kisapuistossa, kun Ässät kävi joukkueiden viikon ensimmäisestä kohtaamisesta nappaamassa kaksi pistettä 2-1 jatkoaikavoitollaan. Tätä kirjoitettaessa joukkueet kohtaavat perjantai-iltana toistamiseen Porissa. Tappio Ässille ei kuitenkaan suuresti muuttanut SaiPan sarjasijoitusta, joka on ennen toista Ässät-ottelua kuudes.
Kotijoukkue Tappara on pelannut tähän mennessä kuusi ottelua, joista tuloksena on kolme voittoa ja kolme tappiota. Kauden avausottelussa SaiPalle kärsityn tappion jälkeen tamperelaiset ovat hävinneet alkukauden aikana TPS:lle ja Lukolle. Torstaina tullut tappio Lukolle tuli vielä karuimmalla mahdollisella tavalla, kun raumalaiset nousivat kahdesti tappioasemasta rinnalle ja lopulta vilauttivat takavalojaan Tapparalle Aleksi Saarelan iskettyä voittomaalin.
SaiPan vierailut Tampereella eivät historian valossa ole olleet voittoisia, sillä SaiPa on viimeksi voittanut vierasottelun Tapparaa vastaan helmikuussa 2020, mutta avauskierroksen voitto tamperelaisista antaa varmasti lisää pontta tuon kierteen katkaisemiseen. Viime kaudella joukkueiden neljä kohtaamista päättyivät Tapparalle voitoin 3-1 ja pistein 9-3.
Kahdeksannelta sijalta lauantaina otteluun lähtevän Tapparan tehokkaimpina pelaajina ovat esiintyneet tanskalaishyökkääjä Joachim Blichfeld, joka on iskenyt viiteen otteluun tehot 3+3=6. Samaan pistemäärään on yltänyt myös hyökkääjä Henrik Haapala, jonka saldo viiden pelin jälkeen on 1+5=6. Viiden tehokkaimman pelaajan listan täydentävät neljä tehopistettä keränneet Aapeli Räsänen (1+3), Michael Lindqvist (0+4) ja Kasper Simontaival (0+4).
Tilastoennakko
Tappara, edelliset ottelut
24.09. Lukko - Tappara 3-2
22.09. Tappara - Kärpät 4-0
19.09. Jokerit - Tappara 0-6
17.09. TPS - Tappara 4-0
15.09. Pelicans - Tappara 2-3
SaiPa, edelliset ottelut
25.09. Ässät - SaiPa 0-5
23.09. SaiPa - Ässät 1-2 VL
19.09. SaiPa - KooKoo 2-1 JA
18.09. KooKoo - SaiPa 0-4
15.09. SaiPa - Kiekko-Espoo 2-1 JA
Viime kauden keskinäiset kohtaamiset runkosarjassa
17.09.25 SaiPa - Tappara 2-3
28.10.25 Tappara - SaiPa 5-0
30.01.26 Tappara - SaiPa 6-1
14.03.26 SaiPa - Tappara 6-4
Keskinäisten otteluiden pisteet: SaiPa 3, Tappara 9
Tappara, parhaat pistemiehet
Joachim Blichfeld 3+3=6
Henrik Haapala 1+5=6
Aapeli Räsänen 1+3=4
SaiPa, parhaat pistemiehet
Aarne Intonen 1+4=5
Santeri Airola 1+4=5
Petrus Palmu 2+2=4
Tappara, maalivahtien tilastot
Christian Heljanko (6 ottelua) T% 91,79 | PMK 2,09
Juha Metsola (1) T% 83,33 | PMK 3,03
SaiPa, maalivahtien tilastot
Gustavs Grigals (2 ottelua) T% 97,14 / PMK 0,48
Kari Piiroinen (4 ottelua) T% 96,04 | PMK 1,04
Tappara ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
23,53 (5.) / 86,36 (5.)
SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
23,53 (4.) / 93,33 (3.)
| # | Joukkue | O | V | T | H | TM | PM | LP | P | P/O |
| 1. | JYP | 5 | 5 | 0 | 0 | 21 | 9 | 0 | 15 | 3,00 |
| 2. | Jukurit | 7 | 5 | 0 | 2 | 22 | 15 | 0 | 15 | 2,14 |
| 3. | Ässät | 6 | 4 | 1 | 1 | 18 | 9 | 1 | 14 | 2,33 |
| 4. | Ilves | 5 | 3 | 1 | 1 | 13 | 9 | 1 | 11 | 2,20 |
| 5. | Lukko | 7 | 3 | 1 | 3 | 17 | 16 | 1 | 11 | 1,57 |
| 6. | SaiPa | 5 | 2 | 3 | 0 | 13 | 6 | 2 | 11 | 2,20 |
| 7. | KalPa | 6 | 3 | 0 | 3 | 18 | 13 | 0 | 9 | 1,50 |
| 8. | Tappara | 6 | 3 | 0 | 3 | 17 | 13 | 0 | 9 | 1,50 |
| 9. | TPS | 6 | 3 | 0 | 3 | 16 | 12 | 0 | 9 | 1,50 |
| 10. | Pelicans | 7 | 3 | 0 | 4 | 14 | 16 | 0 | 9 | 1,29 |
| 11. | K-Espoo | 6 | 2 | 2 | 2 | 15 | 9 | 1 | 9 | 1,50 |
| 12. | Sport | 8 | 2 | 2 | 4 | 15 | 25 | 1 | 9 | 1,13 |
| 13. | Kärpät | 6 | 2 | 1 | 3 | 13 | 18 | 0 | 7 | 1,17 |
| 14. | HIFK | 6 | 2 | 1 | 3 | 16 | 22 | 0 | 7 | 1,17 |
| 15. | HPK | 6 | 2 | 0 | 4 | 11 | 21 | 0 | 6 | 1,00 |
| 16. | Jokerit | 6 | 1 | 1 | 4 | 13 | 25 | 0 | 4 | 0,67 |
| 17. | KooKoo | 6 | 0 | 1 | 5 | 12 | 26 | 0 | 1 | 0,17 |