SaiPan uusi vuosi alkaa vieraskiertueella | SaiPa

SaiPan uusi vuosi alkaa vieraskiertueella


Vuosi 2020 alkaa SaiPan osalta kahdella vierasottelulla, kun joukkue matkustaa länsirannikolle. Perjantaina kohdataan Sport Vaasassa ja lauantaina matka pohjanmaalta jatkuu pohjoispohjanmaalle Ouluun Kärppien vieraaksi.




SaiPa lähtee vuoden ensimmäisiin otteluihin alla kotitappio Tapparalla. Viidestä edellisestä ottelusta SaiPa on voittanut yhden. Sijoitus sarjataulukossa on tällä hetkellä yhdestoista. Pelattuja otteluja SaiPalla on 34 ja niistä koottuna 41 pistettä.

Keltamustien pörssikärjessä kultaista kypärää kantaa Tomas Zaborsky tehopisten 14+18. Koko Liigan pistepörssissä Zaborsky on tällä hetkellä sijalla kuusi. Zaborskyn jälkeen seuraavina joukkueen sisäisessä pistepörssissä ovat Teemu Ramstedt (4+23), Robin Salo (5+13), Anssi Löfman (5+11) ja Veeti Vainio (5+9).

SaiPan sairaslistalla ovat Mario Grman, Markus Kojo ja Jere Sneck.

Uutena pelaajana joukkueessa nähdään JYP:istä lainapestille saapunut puolustaja Ossi Ikonen (29). JYP:in sopimuspelaaja Ikonen on alkukaudella pelannut kaksi ottelua JYP:issä ja 18 ottelua Lahden Pelicansin paidassa.


SPORT

Vaasan Sport on sarjataulukossa sijalla kolmetoista. Joukkue on SaiPan tavoin pelannut 34 ottelua, pisteitä sillä on kymmenen SaiPaa vähemmän eli 31. Viidestä edellisestä ottelustaan vaasalaiset ovat voittaneet yhden. Kerran tappio on tullut jatkoajalla ja kerran voittolaukauksilla. Viime kierroksella maanantaina Sport hävisi Lukolle Raumalla voittolaukauskilpailun jälkeen 3-2.

Joukkueen paras pistemies on kanadalaishyökkääjä Chris DeSousa. Kultakypärällä on koossa tehopisteet 10+12. Sportin pörssikärkeä miehittävät lisäksi Roope Talaja (10+8), Valtteri Viljanen (3+14), Antti Erkinjuntti (5+10) ja Aleksi Ainali (5+9).

SaiPa ja Sport ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti. 20.9. Lappeenrannassa pelattu ottelu päättyi SaiPan 4-1 voittoon ja 29.11. SaiPa haki niukan vierasvoiton Vaasan Kuparisaaresta, Niclas Westerholmin nollapelin siivittämänä lukemin 0-1.


KÄRPÄT

Liigaa johtava Oulun Kärpät on pelannut myös 34 ottelua ja kerännyt niissä 80 pistettä. Viidestä viimeisestä ottelustaan Kärpät on voittanut kolme. Maanantaina joukkue kaatoi kotonaan KalPan lukemin 3-1.

Kärpät on päästänyt tämän kauden liigassa ylivoimaisesti vähiten maaleja, yhteensä 56, joka on vain 1,65 maalia ottelua kohti. Joukkueen kovan puolustuksen takana torjuvat sarjan torjuntatilaston kärjessä oleva maalivahtikaksikko Justus Annunen (94,67) ja Patrik Rybar (93,47). Justus Annunen tosin puuttuu joukkueen kokoonpanosta U20 MM-kisojen takia.

Tehtyjä maaleja Kärpillä on 107, mikä on neljänneksi eniten koko Liigassa. Joukkueen tehomiehet ovat Jesse Puljujärvi (13+17), Juho Lammikko (10+20), Mika Pyörälä (12+14), Julius Junttila (12+12) ja Jakub Krejcik (7+14).

SaiPa ja Kärpät ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti. Molemmat ottelut ovat olleet vähämaalisia ja tasaisia. 5.10. Lappeenrannassa ottelu päättyi Kärppien 0-2 voittoon. 30.11. Oulussa pelatussa ottelussa Kärpät oli parempi maalein 2-1.



Viikonvaihteen vierasottelukiertueen jälkeen SaiPan seuraava kotiottelu Kisapuistossa pelataan keskiviikkona 8.1. Vastustajaksi saapuu TPS.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 59 36 12 11 185 114 7 127 2,15
2. Lukko 59 32 14 13 190 121 8 118 2,00
3. Tappara 60 30 18 12 188 128 11 119 1,98
4. Ilves 59 32 12 15 182 133 6 114 1,93
5. KooKoo 59 30 13 16 172 129 7 110 1,86
6. HIFK 59 26 17 16 174 143 8 103 1,75
7. HPK 59 27 14 18 157 147 7 102 1,73
8. JYP 59 25 10 24 177 159 6 91 1,54
9. Ässät 59 20 12 27 141 170 4 76 1,29
10. KalPa 59 19 13 27 156 186 5 75 1,27
11. TPS 59 17 13 29 149 185 5 69 1,17
12. SaiPa 59 18 8 33 123 185 4 66 1,12
13. Jukurit 59 11 15 33 127 178 8 56 0,95
14. Pelicans 59 12 11 36 120 201 7 54 0,92
15. Sport 59 11 12 36 129 191 4 49 0,83