10.04.2026 16:00
SaiPalla on kohtalonpeli lauantaina Porissa
SaiPalla on lauantaina Porissa pakkovoiton paikka. Voitolla kausi jatkuu, tappiolla sen sijaan kausi päättyy.
SaiPan ja Ässien välinen puolivälieräsarja on edennyt siihen pisteeseen, että SaiPa on lauantaina selkä seinää vasten Ässien johtaessa sarjaa voitoin 3-2. SaiPa johti sarjaa kolmen pelatun ottelun jälkeen 2-1, mutta viimeisen kahden ottelun aikana Ässät on ottanut sarjan komentoonsa ja voittanut molemmat ottelut selvällä erolla.
Kahdesta perättäisestä tappiosta huolimatta SaiPan kausi on kuitenkin kaikkea muuta kuin ohi. Joukkue on ollut kovissa paikoissa ennenkin ja se on noussut tappioasemista voittoihin niin yksittäisten otteluiden kuin ottelusarjojenkin sisällä. Muistissa on esimerkiksi viime kevään playoffsien ensimmäinen kierros, jolloin TPS johti sarjaa 2-0, jolloin se oli voiton päässä puolivälieristä. SaiPa kuitenkin voitti ottelusarjan lopulta 3-2, edeten aina finaaleihin asti.
Ässillä on nyt kaksi ottelupalloa sarjan ratkaisemiseen, eikä SaiPalla ole enää varaa hävitä. Mikäli SaiPa onnistuu hakemaan voiton lauantaina Porista, pelataan legendaarinen kaiken ratkaiseva seitsemäs peli maanantaina Kisapuistossa.
SaiPan täytyy parantaa rutkasti, jos se haluaa vielä jatkaa kauttaan. Mutta selvää on, ettei SaiPa ole luovuttanut. Kannustuksesta voitto ei varmasti jää taaskaan kiinni edes Porin Isomäessä, sillä muun muassa Saimaan Keltamustat lähtevät matkaan kahden bussin voimin. Lappeenrannassa ottelua voi tuttuun tapaan seurata kauppatorilla. Olemme yhdessä vahvempia!
6. puolivälierä
Ässät - SaiPa la 11.4. klo 17.00
Kaikki SaiPan vierasottelut ovat katsottavissa MTV Katsomossa
Playoffs-tilastot
Sarjan aiemmat ottelut
28.3. SaiPa - Ässät 2-3 (4. JE)
31.3. Ässät SaiPa 2-3 (2. JE)
3.4. SaiPa - Ässät 4-1
6.4. Ässät - SaiPa 4-2
8.4. SaiPa - Ässät 1-5
Voitot: 2-3
Ässät parhaat pistemiehet
Feetu Knihti (10) 3+5=8
Nestor Noiva (10 ottelua) 3+5=8
Sakari Kostilainen (9) 5+2=7
SaiPa parhaat pistemiehet
Otto Kivenmäki (5 ottelua) 1+3=4
Juuso Heikkilä (5) 2+1=3
Santeri Airola (4) 1+2=3
Ässät maalivahtien tilastot
Jan Bednar (10 ottelua) T% 92,67 / PMK 2,27
SaiPa maalivahtien tilastot
Tomi Karhunen (5 ottelua) T% 90,60 / PMK 2,68
Kari Piiroinen (1 ottelu) T% 83,33 / PMK 2,43
Ässät ylivoima / alivoima
14,81 % / 60,00 %
SaiPa ylivoima / alivoima
25,00 % / 85,71 %