SaiPalla edessä vierasviikonloppu | SaiPa

SaiPalla edessä vierasviikonloppu

SaiPalla on tänä viikonloppuna ensimmäistä kertaa tällä kaudella luvassa kaksi perättäisinä päivinä pelattavaa vierasottelua. Perjantaina pelataan Kuopiossa ja lauantaina Oulussa.

SaiPa lähtee viikonlopun vieraskiertueelle hyvässä vireessä. Neljä edellistä ottelua ovat kaikki päättyneet kolmen pisteen voittoihin. Sarjataulukosta SaiPa löytyy sijalta 6. Kausi on edennyt siihen pisteeseen, että viikonlopun jälkeen runkosarja on SaiPan osalta puolivälissä.

Perjantaina kohdattava KalPa on sarjataulukossa sijalla 8. Edellisestä viidestä Liiga-ottelusta voittoja sillä on kaksi. Niiden ohessa KalPa kävi pelaamassa Ruotsissa CHL:n puolivälierien ensimmäisen osaottelun, josta tuli 5-1 tappio Brynäsiä vastaan. KalPan kauden alkupuoliskon onnistujia ovat olleet Liigan pistepörssin sijoilta 8. ja 9. löytyvät Teemu Hartikainen ja Juuso Mäenpää. SaiPa ja KalPa kohtasivat toisensa kauden avausottelussa syyskuun alussa. KalPa voitti jatkoajalle edenneen ottelun Kisapuistossa 3-4.

Lauantaina matka jatkuu Ouluun, jossa kohdataan Kärpät niin ikään vasta toista kertaa tällä kaudella. Lokakuussa kauden ensimmäisessä keskinäisessä ottelussa SaiPa nousi Kisapuistossa 1-3 tappioasemasta 4-3 voittoon. Kärppien kauden ensimmäinen puolikas ei varmasti ole sujunut odotetulla tavalla. Kärpät on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä, toki vain neljän pisteen päässä playoffs-paikasta. Kärpät on kolmen ottelun tappioputkessa ja edellisestä viidestä ottelusta se on voittanut yhden. Kärppien valopilkkuja ovat olleet täksi kaudeksi Ouluun palannut Aku Räty, joka on Liigan pistepörssissä sijalla 10. sekä ensimmäistä kautta Kärpissä pelaava tsekkipuolustaja Jiri Tichacek, joka puolestaan on puolustajien pistepörssissä sijalla 5.


KalPa - SaiPa pe 12.12. klo 18.30

Kärpät - SaiPa LA 13.12. klo 17.00

Kaikki SaiPan vierasottelut ovat katsottavissa MTV Katsomossa


Tilastoennakko


KalPa, edelliset ottelut
10.12. KooKoo - KalPa 5-2
5.12. JYP - KalPa 6-2

4.12. KalPa - Sport 5-3
29.11. Sport - KalPa 2-5

28.11. Ässät - KalPa 5-1

Kärpät, edelliset ottelut
10.12. Lukko - Kärpät 5-2
5.12. Kärpät - HIFK 0-1
29.11. Pelicans - Kärpät 5-1

28.11. KooKoo - Kärpät 4-5 VL
21.11. Kärpät - TPS 0-4

SaiPa, edelliset ottelut
5.12. Jukurit - SaiPa 1-4
29.11. SaiPa - Kiekko-Espoo 4-1
28.11. JYP - SaiPa 3-7
26.11. SaiPa - TPS 6-1

20.11. SaiPa - Pelicans 2-3 JA

Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset, KalPa

9.9. SaiPa - KalPa 3-4

Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset, Kärpät

11.10. SaiPa - Kärpät 4-3


KalPa, parhaat pistemiehet
Teemu Hartikainen (27 ottelua) 13+15=28
Juuso Mäenpää (26) 7+20=27
Jaakko Rissanen (21) 10+14=24

Kärpät, parhaat pistemiehet
Aku Räty (20 ottelua) 11+13=24
Patrik Virta (29) 4+20=24
Roni Hirvonen (27) 7+16=23

SaiPa, parhaat pistemiehet
Maxime Fortier (28 ottelua) 14+16=30
Henri Nikkanen (28) 10+12=22
Otto Kivenmäki (28) 7+15=22

KalPa, maalivahtien tilastot
Stefanos Lekkas (22 ottelua) T% 87,67 / PMK 2,91
Patrik Kerkola (6) T% 86,86 / PMK 3,17

Kärpät, maalivahtien tilastot
Niklas Rubin (12 ottelua) T% 90,04 / PMK 2,49
Visa Vedenpää (8) T% 86,85 / PMK 3,56

SaiPa, maalivahtien tilastot
Kari Piiroinen (18 ottelua) T% 90,52 / PMK 2,25
Gustavs Grigals (11) T% 87,40 / PMK 3,02

KalPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
13,68 (15.) / 83,33 (6.)

Kärpät ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
24,73 (5.) / 71,43 (16.)

SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
23,53 (6.) / 85,39 (3.)

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 35 9 16 226 149 3 117 1,95
2. KooKoo 60 33 9 18 217 155 7 115 1,92
3. SaiPa 60 31 13 16 204 162 6 112 1,87
4. Ilves 60 29 12 19 186 152 8 107 1,78
5. Lukko 60 28 13 19 185 157 9 106 1,77
6. JYP 60 26 17 17 202 180 11 106 1,77
7. KalPa 60 28 13 19 185 179 7 104 1,73
8. Ässät 60 26 10 24 170 165 6 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 16 21 157 155 5 90 1,50
10. HIFK 60 25 9 26 149 183 4 88 1,47
11. Pelicans 60 20 16 24 137 156 9 85 1,42
12. HPK 60 16 18 26 144 167 9 75 1,25
13. TPS 60 16 16 28 141 177 7 71 1,18
14. Kärpät 60 16 12 32 175 197 6 66 1,10
15. Jukurit 60 15 13 32 131 171 6 64 1,07
16. Sport 60 9 12 39 108 212 1 40 0,67