SaiPa matkustaa läpi Suomen tulevana viikonloppuna | SaiPa

SaiPa matkustaa läpi Suomen tulevana viikonloppuna

Ennen Liigan sarjataukoa SaiPa kohtaa tulevana viikonloppuna Ilveksen Tampereella ja TPS:n Turussa.
Joukkue saa viikonloppuseuraksi kaksi bussillista kannattajiaan.

SaiPa matkustaa tulevana viikonloppuna niin Tampereelle Ilveksen kuin Turkuun TPS:n vieraaksi. Kolmen ottelun pisteputkessa oleva SaiPa on parantanut pelaamistaan hitaasti mutta varmasti.

Aiemmin tällä kaudella ongelmia SaiPalla on ollut nopeammassa pelin kääntämisessä. Liian usein kiekko on jäänyt pelaajan lapaan ja vastustaja on saanut paineistettua kiekollista pelaajaa niin, että pelin avaaminen ei onnistu luontevasti. Vieläkin turhan usein - etenkin ottelun loppupuolella, kiekko ei liiku ja vastustajan saa karvauksellaan pelattua SaiPalta avaukset pois.

- Pelin rytmi meni hieman nurinkuriseksi. Jos ensimmäisessä erässä pystyimme ottamaan KooKoon pelaamisen pois, niin toisessa erässä me olimme taas vaikeuksissa, kun KooKoo pääsi meidän keskialueen yli ja meidän päätyyn. Kun saimme kiekon riistettyä, niin ketju oli jo väsynyt ja keskialueen ylittäminen muuttuu silloin vaikeammaksi.

Tämä päävalmentaja Ari Santasen toteamus vajaan viikon takaisen KooKoo-ottelun jälkeen pitää edelleen hyvin paikkansa. Samantyyppiset ongelmat vaivasivat joukkuetta myös edellisessä ottelussa Kärppiä vastaan, etenkin ottelun loppupuolella.

Joukkue sai alkuviikosta uuden nimen kokoonpanoon, kun KalPasta lähtenyt Joni Nikko teki 2,5 vuoden mittaisen sopimuksen SaiPan kanssa ja tulee esiintymään ensikerran keltamustassa paidassa - tai no SaiPan keltamustassa paidassa tulevana viikonloppuna.

Ilveksellä kriittisiä poissaoloja

Kaikkina AikoinaOVTHMaalit
Vs. Ilves150561579425-569


Ilves menetti lyhyeen aikaan useamman pelaajansa koko kaudeksi. Ensin joukkueen vahvuudesta putosi kahdeksan ottelun jälkeen Sami Sandell ja 12 ottelun kohdalla runkopuolustaja Jyri Niemi. Kun vielä hyökkääjä Teemu Rautiainen on sivussa useamman kuukauden, oli Ilveksen seurajohdolla uuden pelaajan metsästys edessä. Haaviin tarttui yhdysvaltalaishyökkääjä Jerry D'Amigo.

D'Amigosta huolimatta maalin tekeminen tuotti aiemmin Ilvekselle tuskaa. Viimeisestä kahdesta ottelustaan tamperelaiset ovat kuitenkin kairanneet voiton, kun JYP ja Lukko ovat poistuneet tappio niskassaan otteluista. Yhteensä viisi maalia voitto-otteluissa riitänee, sillä tiukalla puolustuspelaamisellaan joukkue on päästänyt samassa ajanjaksossa vain yhden maalin.

JoukkueSij.V-T-JV-JTMaalitYV%AV%
Ilves9.5-5-2-238-4123,53%72,22%
SaiPa13.5-7-0-236
4615,79%79,03%


TPS on vahva pienestä notkahduksesta huolimatta

Kaikkina AikoinaOVTHMaalit
Vs. TPS141362778345-541


Lauantainen vastustaja TPS on ollut vakuuttava sarjan ensimmäisellä neljänneksellä. Huolimatta alkukuun neljän ottelun tappioputkestaan turkulaiset ovat palanneet edellisillä kierrroksilla taas voittojen tielle.

Vajaa viikko sitten TPS katkaisi oman tappioputkensa ja samalla Porin Ässien seitsemän ottelun voittoputken kotikentällään maalein 4-1. Muutamaa päivää myöhemmin turkulaiset nitistivät HPK:n samoin lukemin.

TPS:ää vastaan SaiPan tuleekin olla hereillä heti ottelun alusta lähtien, sillä lokakuun alun kotiottelun tapaan turkulaiset tulevat ahneasti karvaamaan kiekollista pelaajaa hyökkäyspäässään. Eli toisinsanoen iskemään siihen, mikä SaiPan pienoinen ongelma on ollut alkukauden aikana.

Omaa tarinaansa TPS:n puolustuksesta ja maalivahtipelaamisesta kertoo se, että joukkue on päästänyt 29 maalia eli vähiten koko liigassa HIFK:n ja Tapparan ohessa. Sen kertovat myös maalivahtien tilastolukemat. Aleksandr Georgievillä on koko Liigan pienin päästettyjen maalien keskiarvo, eikä toinen maalivahti Oskari Setänenkään olen yli 91 torjuntaprosentillaan suoriutunut alkukaudesta heikosti.

JoukkueSij.V-T-JV-JTMaalitYV%AV%
TPS4.6-4-3-139-2914,55%80,85%
SaiPa13.5-7-0-236
4615,79%79,03%