SaiPa kohtaa HPK:n vieraissa ennen Tallinnan Ilves-ottelua | SaiPa

SaiPa kohtaa HPK:n vieraissa ennen Tallinnan Ilves-ottelua

Keltamustien kausi jatkuu Hämeenlinnassa HPK:n vieraana keskiviikkona.


Jännittävä ja mielenkiintoinen viikko pitää sisällään ottelun Tallinnassa lauantaina Tampereen Ilvestä vastaan. SaiPalla on kuitenkin yksi rasti selvitettävänä ennen Viron retkeä, kun HPK asettuu vastaan keskiviikkona Hämeenlinnassa.

SaiPa

Keltapaidoilla on takana kaksi voittoa ja hävitty kotiottelu Lukkoa vastaan. Kyseistä kolmen ottelun jaksoa edelsi viiden ottelun tappioputki, jonka aikana keltamustat jäivät kahdesti ilman maaleja, ja vastustajan maaliverkko heilui yhteensä viidessä ottelussa vain neljästi.

Kurssi kääntyi takaisin voittojen tielle 11. tammikuuta, kun Lappeenrannassa vieraillut JYP kaatui lukemin 3-2 vahvan taistelun ja loistavan maalivahtipelaamisen myötä. Viime viikon perjantaina Lahdesta tarttui toinen perättäinen voitto. Robin Salon ja David Bernhardtin maalit riittivät voittoon jatkoajalla muutaman onnenkantamoisen lisäksi.

Edellinen ottelu Lukkoa vastaan viime lauantaina oli huomattavasti parempi pelillinen suoritus kuin Lahdessa Pelicansin vieraana, mutta Lukko vei pisteet lukemin 1-4.

Tomas Zaborsky (14+19) on kärsinyt kuuden ottelun pelikieltonsa, ja SaiPa saa parhaan pistemiehensä takaisin käytettäviin.

Lainalla pelaava puolustaja Ossi Ikonen saalisti kolmessa edellisessä pelissä kolme syöttöpistettä. Toinen lainapuolustaja Jimi Jalonen teki tärkeän maalin JYP-ottelussa ja kerrytti reilusti yli 20 minuuttia peliaikaa ottelua kohden viime kierrosten kamppailuissa.

Teemu Ramstedt saavutti Pelicansia vastaan 30 tehopisteen rajan tällä kaudella ja toinen kokenut keskikaistan peluri Anssi Löfman on noussut 19 pisteeseen. Keltapaitojen nuoriso-osaston Matias Mäntykivi laukoi SaiPan ainoan maalin Lukkoa vastaan, ja 18-vuotias laitahyökkääjä on nyt kasannut tehopisteet 3+1.

Niclas Westerholm aloitti Sputnikin maalinsuulla kolme edellistä ottelua ja töitä kertyi. Westerholm torjui kyseisissä koitoksissa yhteensä 92 kertaa ja päästi selkänsä taakse vain kuusi maalia.

HPK

Keskiviikon vastus HPK on vahvassa vireessä, sillä hämeenlinnalaiset ovat jääneet pisteittä vain kerran viimeisen kymmenen ottelun aikajanalla. HPK:lla on alla neljästä ottelusta kaksi voittoa ja kaksi jatkoaikatappiota, ja tuota jaksoa edelsi neljän pelin voittoputki.

SaiPassa viime kaudella kiekkoillut Cody Kunyk on HPK:n selkeä pörssikärki tehoin 8+29. Nuori laitahyökkääjä Valtteri Puustinen on takonut 13 maalia ja 18 syöttöpistettä. Markus Nenonen ja Jere Innala ovat maalanneet molemmat 12 kertaa tällä kaudella.
Elmeri Eronen on tehnyt HPK-puolustajista eniten pisteitä, kun 39 ottelussa on kertynyt 27 pinnaa. Eronen on Liigan puolustajien pistepörssin jaettu kolmas yhdessä Kärppien Jakub Krejcikin kanssa. Viime kaudella 42 pistettä tehnyt puolustaja Petteri Nikkilä on iskenyt tällä kaudella tehot 2+17.

Asetelma

Kauden avauskohtaaminen pelattiin Hämeenlinnassa 18. syyskuuta, jolloin HPK karkasi 3-0-johtoon ja SaiPa kavensi ottelun maalin päähän Santeri Virtasen ja Ville Vainikaisen osumilla, mutta HPK piti pisteet lukemin 3-2.

Toinen kaksintaistelu oteltiin 31. lokakuuta Kisapuistossa. Keltamustat johtivat ottelua 3-0 Santeri Virtasen ja Joni Nikon osumilla, mutta HPK nousi vierasvoittoon numeroin 3-5.

Sarjataulukko 21.1.

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 59 36 12 11 185 114 7 127 2,15
2. Lukko 59 32 14 13 190 121 8 118 2,00
3. Tappara 60 30 18 12 188 128 11 119 1,98
4. Ilves 59 32 12 15 182 133 6 114 1,93
5. KooKoo 59 30 13 16 172 129 7 110 1,86
6. HIFK 59 26 17 16 174 143 8 103 1,75
7. HPK 59 27 14 18 157 147 7 102 1,73
8. JYP 59 25 10 24 177 159 6 91 1,54
9. Ässät 59 20 12 27 141 170 4 76 1,29
10. KalPa 59 19 13 27 156 186 5 75 1,27
11. TPS 59 17 13 29 149 185 5 69 1,17
12. SaiPa 59 18 8 33 123 185 4 66 1,12
13. Jukurit 59 11 15 33 127 178 8 56 0,95
14. Pelicans 59 12 11 36 120 201 7 54 0,92
15. Sport 59 11 12 36 129 191 4 49 0,83