SaiPa ja Ilves iskevät yhteen Tallinnan kiekkokarnevaaleissa lauantaina | SaiPa

SaiPa ja Ilves iskevät yhteen Tallinnan kiekkokarnevaaleissa lauantaina

Liiga rantautuu taas Tallinnaan Tondiraba Areenalle, kun lauantaina Virossa pelataan kaksi liigapeliä. SaiPa ja Ilves ovat ensimmäisenä vuorossa, jonka jälkeen Pelicans ja Lukko päättävät kolmatta kertaa pidettävän tapahtuman.


Menneillä oleva viikko alkoi keltapaitojen osalta nihkeästi, kun Hämeenlinnasta jäi luu käteen HPK:ta vastaan. Kauden seuraava etappi koittaa ulkomailla, kun SaiPa pelaa Tallinnassa toista kertaa seurahistoriassa.

Viime kaudella Pelicans isännöi SaiPaa viime vuoden ensimmäisenä lauantaina. Tuolloin ottelu eteni 2-2-tilanteessa jatkoajalle ja rangaistuslaukauksille, ja lopulta Pelicans nappasi lisäpisteen voittamalla ottelun lukemin 3-2.

SaiPa

Keltamustien saldo viimeisestä viidestä sarjapelistä on viisi pistettä. Keskiviikon HPK-tappion myötä SaiPa on kahden ottelun tappiokierteessä, mutta pelin yleisilme on ollut huomattavasti parempi viiden viimeisimmän ottelun aikana verrattuna aikaisempaan haastavaan jaksoon.

Veeti Vainio iski Hämeenlinnassa kauden kuudennen maalinsa ja alusti myös yhden osuman. 18 tehopistettä koko kaudella tehtaillut 22-vuotias Vainio on SaiPan toiseksi tehokkain puolustaja. Edeltä löytyy vain 21-vuotias Robin Salo, jonka pistesarake näyttää lukemia 7+13.

Tomas Zaborsky palasi keskiviikkona kokoonpanoon pelikieltonsa jälkeen. Teemu Ramstedt nappasi taas yhden tehopisteen reppuunsa ja Ramstedtin saldo on ennen Tallinnan ottelua 31 pistettä – vain kaksi kappaletta vähemmän kuin Zaborskylla.

Anssi Löfman saavutti neljäntenä saipalaisena 20 tehopinnan rajan tällä kaudella. Keltamustien neljä vähintään 20 pisteen pelaajaa on kolmanneksi vähiten Liigassa, mutta myös samalla keskikastia. Kahdeksan 20 pisteen peluria on eniten joukkuetta kohden ja häntäpään Jukureiden ainoa pelaaja kyseisessä tilastossa on Vadim Pereskokov.

Karolus Kaarlehto pääsi tolppien väliin aloittavana maalivahtina Hämeenlinnassa, kun edellisen kerran Kaarlehto aloitti keltapaitojen maalinsuulla 8. tammikuuta.

Sputnikin joukkueesta jo viime kaudella Tallinnassa pelasivat Robin Salo, Jere Sneck, Markus Kojo, Erik Autio, Mikael Kuronen, Elmeri Kaksonen, Santeri Virtanen, Joni Nikko, Tomi Iso-Mustajärvi, Micke Saari ja maalivahti Niclas Westerholm.

Ilves

Viimeisen kymmenen ottelun otannalla lauantain vastustaja Ilves on Liigan kuntopuntarin neljäntenä. Kokonaisuudessa tupsukorvat ovat sarjataulukossa kolmantena 79 sarjapisteellä. Edellisessä ottelussa Ilveksen pistetili ei karttunut Oulun Kärppiä vastaan.

SaiPalla oli kokoonpanossaan neljä vähintään 20 tehopisteen pelaajaa. Tamperelaisten vastaava lukema on peräti kahdeksan pelaajaa, joka on myös samalla eniten koko Liigassa yhdessä Kärppien ja JYPin kanssa.

Eemeli Suomi on Ilveksen pistekärki tehoilla 18+21. Robert Leino on tehoillut 33 pistettä ja nuorella Matias Macellilla on 27 pinnaa.
Kesken kauden Ilveksen riveihin palannut Arttu Ruotsalainen on ollut tehokas, sillä 28 otteluun on kertynyt 12+17. Joose Antonen (11+15) pelaa uransa parasta kautta ja Teemu Rautiainen on iskenyt 25 pistettä.
Niko Peltola on Ilveksen peliaikatilaston kärki 22 minuutin keskiarvolla ottelua kohden. Peltola on iskenyt myös eniten pisteitä Ilves-pakeista (4+22).

Lukas Dostal on kantanut suurimman vastuun Ilveksen maalivahtina, kun pelattuja otteluita on kertynyt 28. Dostalin torjuntaprosentti on 92,32.

Asetelma

SaiPa ja Ilves ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Ensimmäinen kaksintaistelu oteltiin Tampereella 1. marraskuuta, ja tuolloin Ilveksen salama-alku oli liikaa keltapaidoille.

Toisella kerralla Ilves oli vieraana Kisapuistossa. Tupsukorvat veivät pisteet Lappeenrannasta numeroin 1-2.

Sarjataulukko 24.1.

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 59 36 12 11 185 114 7 127 2,15
2. Lukko 59 32 14 13 190 121 8 118 2,00
3. Tappara 60 30 18 12 188 128 11 119 1,98
4. Ilves 59 32 12 15 182 133 6 114 1,93
5. KooKoo 59 30 13 16 172 129 7 110 1,86
6. HIFK 59 26 17 16 174 143 8 103 1,75
7. HPK 59 27 14 18 157 147 7 102 1,73
8. JYP 59 25 10 24 177 159 6 91 1,54
9. Ässät 59 20 12 27 141 170 4 76 1,29
10. KalPa 59 19 13 27 156 186 5 75 1,27
11. TPS 59 17 13 29 149 185 5 69 1,17
12. SaiPa 59 18 8 33 123 185 4 66 1,12
13. Jukurit 59 11 15 33 127 178 8 56 0,95
14. Pelicans 59 12 11 36 120 201 7 54 0,92
15. Sport 59 11 12 36 129 191 4 49 0,83