SaiPa ja HIFK kohtaavat Kisapuiston lauantai-illassa | SaiPa

SaiPa ja HIFK kohtaavat Kisapuiston lauantai-illassa

Liiga jatkuu SaiPan osalta lauantaina viikon kolmannella ottelulla, kun vieraaksi Kisapuistoon saapuu sarjakakkonen HIFK.


Maalin tekemisen kanssa viime aikoina tuskaillut, ja alkuviikolla kahdesti lukemin 1-2 tappion kärsinyt SaiPa, lähtee lauantaina katkaisemaan yhdeksän ottelun mittaista tappioputkeaan.

SaiPan sijoitus sarjataulukossa on ennen perjantaina pelattavia otteluja kolmastoista. Matkaa kymmenettä sijaa hallussaan pitävään Vaasan Sportiin on kuusitoista pistettä. SaiPan takana sarjataulukossa ovat JYP ja Jukurit. Eroa JYP:iin on neljä ja Jukureihin kuusi pistettä.

SaiPan sisäisen pistepörssin kärjen muodostavat Tomas Zaborsky (12+21), Jarno Koskiranta (6+13), Joni Nikko (8+7), Elmeri Kaksonen (9+5) ja Veikko Loimaranta (3+11). Puolustajien pisteykkönen on Simo-Pekka Riikola (4+4).

Lauantain vierailija HIFK on sarjassa tällä hetkellä toisena. Pisteitä helsinkiläiset ovat keränneet 84. Eroa sarjakärki Rauman Lukkoon on kaksitoista pistettä, kolmantena oleva HIFK on puolestaan neljä pistettä HIFK:ta perässä.

Viidestä edellisestä ottelustaan HIFK:n voittanut neljä. Perättäisiä voittoja joukkueella on kolme. Edellisessä ottelussaan HIFK kaatoi kotonaan Tapparan jatkoajalla lukemin 4-3. Ennen lauantain SaiPa ottelua HIFK kohtaa vielä perjantaina Kouvolassa KooKoon.

HIFK:n kultaista kypärää kantaa Alex Broadhurst tehopistein 7+27=34. Muita tehomiehiä joukkueessa ovat Jere Sallinen (11+19), Mikko Kousa (4+24), Anton Lundell (16+9) ja Ville Leskinen (7+18).

HIFK:n riveissä nähdään lappeenrantalaisille tuttu mies, kun helmikuun lopussa SaiPasta pois siirtynyt David Bernhardt palaa Kisapuistoon vierasjoukkueen paidassa.

SaiPa ja HIFK ovat tällä kaudella kohdanneet kolme kertaa. Ensimmäinen ottelu pelattiin Lappeenrannassa 24.10., ja se päättyi vierasjoukkue HIFK:n 2-5 voittoon. HIFK:n Anton Lundell teki ottelussa neljä maalia. Toisen kerran joukkueet olivat vastakkain 18.12. Helsingissä, jossa HIFK vei voiton lukemin 2-1. Kolmas ottelu pelattiin jälleen Helsingissä. 16.2. käydyn kamppailun vie nimiinsä SaiPa maalein 1-3. SaiPan maalintekijät ottelussa olivat David Bernhardt, Tomas Zaborsky ja Jarno Koskiranta.

HIFK ottelun jälkeen SaiPalla on ensi viikolla edessä neljän ottelun härkäviikko. Tiistaina pelataan Lahdessa Pelicansia vastaan, keskiviikkona kohdataan Jukurit Kisapuistossa, torstaina KooKoo Kouvolassa ja viikon päättää kotiottelu KooKoota vastaan lauantaina.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 38 7 15 204 114 6 127 2,12
2. HIFK 50 26 11 13 153 113 7 96 1,92
3. TPS 59 27 18 14 165 140 7 106 1,80
4. Tappara 59 26 13 20 171 151 8 99 1,68
5. KalPa 58 25 15 18 152 125 7 97 1,67
6. Pelicans 58 25 12 21 169 147 10 97 1,67
7. Kärpät 58 25 12 21 143 134 10 97 1,67
8. Ilves 53 25 10 18 161 142 3 88 1,66
9. KooKoo 55 25 11 19 165 125 5 91 1,65
10. Sport 54 19 12 23 123 140 6 75 1,39
11. HPK 57 16 19 22 143 172 6 73 1,28
12. Ässät 58 15 15 28 150 193 6 66 1,14
13. SaiPa 53 13 9 31 95 147 3 51 0,96
14. Jukurit 57 13 10 34 120 199 5 54 0,95
15. JYP 59 13 12 34 139 211 4 55 0,93