Runkosarjan viimeinen viikko alkaa Lahdessa | SaiPa

Runkosarjan viimeinen viikko alkaa Lahdessa

SaiPa ja Pelicans kohtaavat toisensa toisessa ottelussa peräkkäin. Tavallinen back to back -kohtaaminen ei ole kuitenkaan kyseessä, sillä joukkueet ovat saaneet levätä kolme päivää välissä.


Kausi on edennyt siihen pisteeseen, että runkosarjaa on jäljellä enää viikko. Runkosarjan päätöskierros pelataan ensi tiistaina. Kaikilla joukkueilla otteluita on jäljellä joko kolme tai neljä. SaiPalla on jäljellä kolme ottelua: Pelicans, Tappara ja Ilves. Kaikki näistä joukkueista ovat sarjataulukon kymmenen parhaan joukossa, joten vastus tulee olemaan kova jokaisessa ottelussa.

Sarjataulukon kärkipaikkaa pitää Tappara 111 pisteellä. SaiPa seuraa perässä 109 pisteellä. Runkosarjan voitto ei ole SaiPan omissa käsissä huolimatta tulevan lauantain keskinäisestä, sillä Tapparalla on peli vähemmän pelattuna. Kolmantena oleva KooKoo on pelannut SaiPan tavoin 57 ottelua ja se on kerännyt 106 pistettä. Sijoitus neljän parhaan joukossa ja puolivälieräpaikka olisi käytännössä varma jo keskiviikkoiltana, mikäli SaiPa onnistuu ottamaan Lahdesta kolmen pisteen voiton.

SaiPan ja Pelicansin ottelu on nopea uusinta lauantaista. SaiPa oli kotonaan Pelicansia parempi luvuin 4-2, joten Pelicansilla on varmasti revanssihenkeä keskiviikkona.

Lauantaita ennen kauden aiemmat keskinäiset olivat menneet voittojen osalta tasan. SaiPa haki syyskuun lopulla Lahdesta vierasvoiton luvuin 2-5, mutta marraskuussa oli Pelicansin vuoro käydä ryöstöretkellä Kisapuistossa, kun se haki jatkoajan jälkeen 2-3 voiton.

Pelicans on playoffs-paikassa kiinni sijalla 10. Varma se ei kuitenkaan vielä ole, koska TPS on yhdeksän pisteen päässä sijalla 13, ensimmäisenä ulos jäävänä joukkueena tällä hetkellä. Panosta Pelicansilla siis keskiviikonkin ottelussa riittää, koska se kohtaa vielä sen jälkeen samoista sijoista taistelevat joukkueet: HPK:n kahdesti ja HIFK:n kerran.

Maxime Fortier viimeisteli kaksi osumaa lauantaina Pelicansia vastaan ja hänen maalisaldonsa tällä kaudella on nyt 29 osumaa. Seuraava maali rikkoisi Vladimir Machuldan SaiPan yhden kauden maaliennätyksen. Puolustaja Santeri Airola oli myös tehokas lauantaina, kun hänelle kirjattiin ottelussa kolme syöttöpistettä. Airola on kahden pisteen päässä Juri Kuznetsovin SaiPan yhden kauden puolustajien piste-ennätystä, joka on 36 pistettä.


Pelicans - SaiPa KE 11.3. klo 18.30

Kaikki SaiPan vierasottelut ovat katsottavissa MTV Katsomossa


Tilastoennakko

Pelicans, edelliset ottelut
7.3. SaiPa - Pelicans 4-2
6.3. Pelicans - HIFK 1-4

28.2. Lukko - Pelicans 2-5
27.2. Pelicans - Sport 3-2 VL
25.2. Pelicans - Ilves 2-1

SaiPa, edelliset ottelut
7.3. SaiPa - Pelicans 4-2
4.3. HIFK - SaiPa 2-5
28.2. SaiPa - HPK 0-3
27.2. HPK - SaiPa 1-5
25.2. TPS - SaiPa 1-3


Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset
7.3. SaiPa - Pelicans 4-2
20.11. SaiPa - Pelicans 2-3 JA
27.9. Pelicans - SaiPa 2-5

Pelicans, parhaat pistemiehet
Aidan Dudas (47 ottelua) 14+18=32
Roni Karvinen (39) 11+13=24
Michal Jordan (56) 3+20=23

SaiPa, parhaat pistemiehet
Maxime Fortier (57 ottelua) 29+37=66
Henri Nikkanen (57) 25+29=54
Otto Kivenmäki (57) 10+43=53

Pelicans, maalivahtien tilastot
Patrik Bartosak (43 ottelua) T% 90,81 / PMK 2,23
Zachary Emond (15 ottelua) T% 88,55 / PMK 3,04

SaiPa, maalivahtien tilastot
Gustavs Grigals (25 ottelua) T% 89,58 / PMK 2,67
Kari Piiroinen (22) T% 90,50 / PMK 2,33
Tomi Karhunen (11) T% 89,69 / PMK 2,44

Pelicans ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
19,48 (10.) / 80,47 (7.)

SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)
20,77 (9.) / 83,43 (2.)

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 35 9 16 226 149 3 117 1,95
2. KooKoo 60 33 9 18 217 155 7 115 1,92
3. SaiPa 60 31 13 16 204 162 6 112 1,87
4. Ilves 60 29 12 19 186 152 8 107 1,78
5. Lukko 60 28 13 19 185 157 9 106 1,77
6. JYP 60 26 17 17 202 180 11 106 1,77
7. KalPa 60 28 13 19 185 179 7 104 1,73
8. Ässät 60 26 10 24 170 165 6 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 16 21 157 155 5 90 1,50
10. HIFK 60 25 9 26 149 183 4 88 1,47
11. Pelicans 60 20 16 24 137 156 9 85 1,42
12. HPK 60 16 18 26 144 167 9 75 1,25
13. TPS 60 16 16 28 141 177 7 71 1,18
14. Kärpät 60 16 12 32 175 197 6 66 1,10
15. Jukurit 60 15 13 32 131 171 6 64 1,07
16. Sport 60 9 12 39 108 212 1 40 0,67