Perjantaina Kärpät kotona ja lauantaina Ilves vieraissa – Keltamustien kolmen ottelun viikko päätökseen kahta kärkijoukkuetta vastaan | SaiPa

Perjantaina Kärpät kotona ja lauantaina Ilves vieraissa – Keltamustien kolmen ottelun viikko päätökseen kahta kärkijoukkuetta vastaan

Keskiviikkona tuli lunta tupaan HIFK:lta, kun vierasjoukkue iski toisessa erässä neljä maalia SaiPan verkkoon ja lopulta pisteet matkasivat Helsinkiin. Perjantaina sarjakärki Kärpät saapuu Lappeenrantaan ja lauantaina pelataan Tampereella Ilveksen vieraana.


Pudotuspeliviiva on karannut jo 14 sarjapisteen päähän. Vaikka kevään pelit alkavat olla jo saavuttamattomissa, on kymmenessä jäljellä olevassa ottelussa vielä paljon pelattavaa.

Nuoret pelaajat saavat usein näytönpaikkoja, kun pudotuspelit alkavat riistäytyä käsistä. SaiPan joukkueessa on myös nähty vastaava trendi runkosarjan lopun lähestyessä.

19-vuotias Veikko Loimaranta on saanut lisää arvokasta vastuuta kauden edetessä kohti loppua. Tammikuussa Loimarannan keskimääräinen jääaika oli hiukan yli yhdeksän minuuttia. Helmikuussa 19-vuotias sentteri on pelannut keskimäärin 14 minuuttia ottelussa.

SaiPa

SaiPa on voittanut viimeisestä viidestä kamppailusta kolme ottelua. Sarjataulukossa keltamustat ovat sijalla 12. 53 sarjapisteen voimin.

Kuivan ajanjakson jälkeen Tomas Zaborsky on saanut koneet käyntiin. Kolmessa viime pelissä Zaborsky on summannut tehot 2+2.

Edeltävissä otteluissa Zaborskyn rinnalla on nähty Justin Shugg ja Anssi Löfman. Shugg on tehnyt kolmen viime pelin aikana kolme tehopistettä, ja ensimmäinen maali syntyi KalPaa vastaan viime lauantaina.

David Bernhardtin rooli on kasvanut Robin Salon siirtyessä Ruotsiin. Kahdessa ottelussa ilman Saloa Bernhardt on kellottanut keskimäärin 24 minuuttia peliaikaa.

Kärpät

Sarjakärki Kärpät on iskussa. Viimeisestä kymmenestä ottelusta Kärpät ovat voittaneet peräti seitsemän ottelua. Oululaiset johtavat Liigaa kahden pisteen erolla Tapparaan.

Kärppien tehoduo on Juho Lammikko ja Jesse Puljujärvi. Kumpikin NHL-kokemuksen omaava hyökkääjä on iskenyt tehot 19+26.

Takaisin kasvattajaseuraansa palannut Juha Matti Aaltonen on pelannut kolme peliä Kärpissä tehoin 0+1. Aaltonen on tällä kaudella iskenyt Pelicansin paidassa 37 pistettä 48 otteluun.

Oululaisten puolustuksessa pelaa kolme tehopakkia. Jakub Krejcik on paukuttanut 30 pistettä, Shaun Heshkalla on 29 tehopinnaa ja Ludwig Byströmillä on 22 pistettä debyyttikaudellaan Liigassa.

Kärppien kokoonpanossa on yhteensä kymmenen yli 20 tehopisteen pelaajaa. Tehokkuus on yksi avain Kärppien vahvaan kauteen ja puolustuspelaaminen on toinen. Kärpät on ainoa joukkue Liigassa, joka on päästänyt alle 100 maalia omaan verkkoon. Oululaisten maaliin on tehty tällä kaudella vain 92 osumaa.

Iso syy vähäiseen päästettyjen maalien lukemaan lienee Kärppien väkevä maalivahtiduo. Justus Annunen ja Patrik Rybar ovat torjuneet molemmat yli 92,00 torjuntaprosentilla. Kummankin maalivahdin päästettyjen maalien keskiarvo on alle 2,00.

Ilves

Tampereen Ilves on neljäntenä sarjassa 96 sarjapisteellä. Ilves hävisi eilen Jukureille lukemin 1-3, mutta viimeisestä kuudesta ottelusta tupsukorvat ovat voittaneet neljä kamppailua.

Ilves on tehnyt 162 maalia, joka on eniten koko sarjassa. Eemeli Suomi johtaa Liigan pistepörssiä tehoin 22+26. Toisena Ilveksen sisäisessä pistepörssissä on Robert Leino tehoin 10+28. Matias Maccelli johtaa alle 20-vuotiaiden pistepörssiä tehoin 13+16.

Arttu Ruotsalainen on pelannut 36 ottelua tällä kaudella. Pohjois-Amerikasta alkukaudesta takaisin Suomeen siirtynyt hyökkääjä on kiekkoillut Ilves-paidassa piste-per-peli -tahdilla.

Lukas Dostal on kantanut suurimman vastuun Ilves-maalilla. Nuori maalivahti on pelannut 36 ottelussa. Torjuntaprosentti on 92,00 ja päästettyjen maalien keskiarvo on vakuuttava 1,94.

Asetelma

Perjantain ottelu on kauden viimeinen keskinäinen mittelö SaiPan ja Kärppien välillä.

Ensimmäinen peli pelattiin 5. lokakuuta Lappeenrannassa, ja tuolloin Kärppien Justus Annunen pelasi nollapelin oululaisten voittaessa numeroin 0-2.

30. marraskuuta pelattiin Oulussa, jolloin kotijoukkue piti pisteet lukemin 2-1.

Edellinen peli kamppailtiin 4. tammikuuta Oulussa ja tuolloin Patrik Rybar nollasi SaiPan. Kärpät voitti ottelun lukemin 3-0.

Myös SaiPan ja Ilveksen ”season series” tulee päätökseen. Ilves on voittanut kaikki kolme kohtaamista maalierolla +8.

Ensimmäinen kaksintaistelu pelattiin Tampereella 1. marraskuuta, ja tuolloin Ilves murskasi SaiPan lukemin 6-2.

Marraskuun lopussa pelattiin Kisapuistossa. Ilves vei tiukan ottelun nimiinsä loppulukemin 1-2. Robert Leino ja Matias Maccelli loistivat tupsukorvien tehomiehinä pistein 1+1.

Kolmas kohtaaminen pelattiin Tallinnassa 25. tammikuuta. Viron ottelussa Ilves oli vahvempi numeroin 1-4.

Sarjataulukko 20.2.

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 59 36 12 11 185 114 7 127 2,15
2. Lukko 59 32 14 13 190 121 8 118 2,00
3. Tappara 60 30 18 12 188 128 11 119 1,98
4. Ilves 59 32 12 15 182 133 6 114 1,93
5. KooKoo 59 30 13 16 172 129 7 110 1,86
6. HIFK 59 26 17 16 174 143 8 103 1,75
7. HPK 59 27 14 18 157 147 7 102 1,73
8. JYP 59 25 10 24 177 159 6 91 1,54
9. Ässät 59 20 12 27 141 170 4 76 1,29
10. KalPa 59 19 13 27 156 186 5 75 1,27
11. TPS 59 17 13 29 149 185 5 69 1,17
12. SaiPa 59 18 8 33 123 185 4 66 1,12
13. Jukurit 59 11 15 33 127 178 8 56 0,95
14. Pelicans 59 12 11 36 120 201 7 54 0,92
15. Sport 59 11 12 36 129 191 4 49 0,83