Perättäiset ottelut päättävät viikon | SaiPa

Perättäiset ottelut päättävät viikon

Eilen kauden kolmannessa Kaakon Derbyssä KooKoon 3-1 lukemin kaatanut SaiPa pelaa toisen kotiottelun perään saaden torstaina vastaansa Vaasan Sportin. Perjantaiksi joukkue matkaa puolestaan Tampereelle, jossa vastaan tulee Ilves.

Kauden 12:sta kotiottelustaan vain yhden hävinnyt SaiPa saa Kisapuistossa vastaan Vaasan Sportin. Eilinen voitto KooKoosta tiesi myös sitä, että SaiPa on samaan aikaan sarjan paras kotijoukkue, mutta vieraspeleillä mitattuna joukkue on sarjan heikoin. Tuota vierassaldoa on mahdollisuus parantaa, kun joukkue matkaa perjantaiksi Tampereen Ilveksen vieraaksi.

SaiPa ja Sport ovat kohdanneet tällä kaudella kerran aiemmin. Tuolloin SaiPa nousi toisen erän lopulla alkaneella kirillään neljän maalin takaa tasoihin, mutta hävisi lopulta ottelun voittomaalikilpailussa.

Vaasan Sport löytyy sarjataulukosta yhdeksänneltä sijalta. Vaasalaiset ovat ennen tulevaa kamppailua kolmen ottelun tappioputkessa, kun pisteet kotkapaidoilta ovat vieneet KooKoo, KalPa ja Jukurit. Joukkueen edellinen voitto on kahden viikon takaa, kun se kaatoi KooKoon viikonlopun tuplaotteluiden ensimmäisessä osiossa maalein 4-1.

Kolmesta tappiosta huolimatta Sport on edellisestä viidestä ottelustaan napannut kaksi voittoa ja kun katsotaan kymmentä edellistä ottelua, niin Sport on napannut voiton ottelusta kuudesti. Tappioputken lisäksi ainoastaan Oulun Kärpät ovat onnistuneet viemään pisteitä vaasalaisilta ja nekin voittomaalikilpailun jälkeen.

Kaikkiaan kahdeksan pelaajaa on yltänyt kymmeneen tehopisteeseen kauden aikana. Hyökkääjä Antti Kalapudas kantaa joukkueen kultaista kypärää tehopistein 6+12=18. Kaksi pistettä Kalapudasta jäljessä ovat hyökkääjät Aleksi Ainali, Olavi Vauhkonen ja Roope Talaja, joka on Liigan maalipörssin kolmannella sijalla kymmenellä maalillaan.

Joukkueen maalivahdit Mika Järvinen ja Sami Aittokallio ovat pelanneet kummatkin 12 ottelua kauden 24:stä kamppailusta. Järvinen on kaksikosta ollut parempi maalinsuulla 91,01% torjuntaprosentilla. Aittokallion lukema on 89,14%.

SaiPa kohtaa perjantaina Tampereen Ilveksen, joka on erinomaisen alkukauden jälkeen jäänyt ilman voittoa jo viidessä perättäisessä ottelussa. Viimeisen kymmenen ottelun ajalta tamperelaiset ovat voittaneet vain kahdesti, kun kotikentällä kaatui Rauman Lukko kaksi viikkoa sitten ja Lahden Pelicans jatkoajalla kuukausi takaperin. Ilves löytyy sarjataulukosta sijalta kymmenen 33:lla sarjapisteellä.

Ilves on kohdannut SaiPan kertaalleen tällä kaudella. Kauden kolmannella kierroksella SaiPa kaatoi Ilveksen Kisapuistossa maalein 4-1.

Ilveksen alkukauden tehokkain pelaaja on ollut hyökkääjä Teemu Lepaus, joka on 24:ssä ottelussa kerännyt 22 tehopistettä (7+15). Lähellä 20 pisteen rajaa ovat myös hyökkääjät Joose Antonen (10+9=19) ja Arttu Ruotsalainen (8+9=17).

Riku Helenius on kantanut päävastuun kiekkojen torjumisesta Ilveksen maalilla. 30-vuotias maalivahti on torjunut kiekot 89,55%:n varmuudella, kun taas joukkueen toinen maalivahti Antti Lehtonen on pysäyttänyt vastustajan laukaukset 87,42%:n varmuudella.

Torstain kamppailu alkaa Kisapuistossa klo 18.30.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 60 41 8 11 207 101 6 137 2,28
2. Tappara 60 32 9 19 177 150 3 108 1,80
3. Pelicans 60 30 11 19 199 154 3 104 1,73
4. TPS 60 29 11 20 164 152 5 103 1,72
5. HPK 60 25 16 19 168 147 8 99 1,65
6. HIFK 60 24 18 18 182 169 8 98 1,63
7. Lukko 60 26 13 21 170 165 5 96 1,60
8. Ilves 60 23 14 23 169 170 8 91 1,52
9. SaiPa 60 21 15 24 156 162 10 88 1,47
10. JYP 60 17 19 24 145 155 12 82 1,37
11. Sport 60 17 19 24 182 205 11 81 1,35
12. KalPa 60 18 15 27 153 186 7 76 1,27
13. KooKoo 60 18 13 29 157 197 6 73 1,22
14. Jukurit 60 13 20 27 145 179 8 67 1,12
15. Ässät 60 9 13 38 117 199 7 47 0,78